Jeongin näk:
"Eka päivä laitoksella" ajattelin kun menin sisälle laitokseen. Mut oltiin määrätty mun vanhempien käskystä laitokselle, kokska mulla oli niiden mielestä jotain ongelmia joitten takia mua ei voitu pitää kotona yksin ku vanhemman oli koko ajan jossain eikä ne kerenny huolehtii mun asioista tai mitä teen päivisin. Mä olin jo 17 eli lukioa vielä jäljellä. Mun tuleva laitos oli semmonen johon tuli jos oli ongelmia jne. Ite olin vaan vähä masis ja joskus sai tyhmii asioit päähän joita oli jo paranneltu mut hoito ei ollu viel täysin valmis joten mut tuotiin tänne jossa mun ei tarvii olla yksin, ympärillä on muitaki ihmisii, mut saan myös siinä sivussa hoitoo. Olin käynyt vain yhden kerran vanhempieni kansa tuolla paikalla kun kävin tutustumassa, mutta he eivät ole tällä kertaa mukana (koska työt). Täältä saa kuulemma lomilla käydä kotona mutta en ollut varma osiko vanhemmillani aikaa minulle edes silloin jos tulisin kotiin.
Kävelin sisälle laitokseen ja ovet sulkeutuivat perässäni sillä olin viimeinen. Eteeni käveli iloisen näköinen poika jä henen kanssaan oli poika joka oli vähän luhut mutta näytti (vähän) treenanneelta ja ehkä vähän maahan katsovalta. He tulivat luokseni iloiusempi poika hetti esitteli itsensä ja kaverinsa "Hei mä oon Felix siis Lee Felix ja täs on mun kaveri Changbin siis Seo Changbin (hyung). Changbin katsoi vieläkin alas päin ja piti samallaista hymyilemätöntä ilmettä koko ajan. Felix kuitenkin jatkoi puhettaan kun tuijotin Changbinia "Hei älä kato sitä noin sillä on huono päivä". sen jälkeen Changbin otti Felixiä kädestä ja sanoi "Älä oo noin ankara se on varmaan uus täällä". Felix ilostui heti sen jälkeen ja sanoi "Ai uus voi anteeks anteeks nii sä taijat ollakki, koska en oo nähny sua ikinä täällä oon tosi pahoillani". olin ilonen että Felix oli iloissaan uusista ja sanoin "Joo on uus tulin tänään". "No siinä tapauksessa ME näytetään sulle paikat " samalla kun Fellix sano "ME" se katto Changbinia. Vastasin aika rennosti Felixille "Joo mulle käy en oo käyny ku yhellä tutustumus kiekalla kukaus sitte". Felix hymyili ja lähti hypellellen eteen päin.
"No nii vika paikka mikä on viel näyttämättä laitoksen johtajan huone. Sun pitää mennä sen luo ja kertoo juttui mitä se kyselee sulta et joo aika simppelii, mut meijän pitää Binin kans lähtee ku kello rientää aika kovaa sorry". Katoin isoa ovea mun edessä ja käännin Felixii ja Changbinii päin ja sanoin "Kiitti et näytitte pakat mut joo menkää jos teil on kiire BYE". Changbin ja Felix lähti ja mä avasin tumman ruskean puisen oven joka vei laitoksen johtajan huoneeseen. Ovi aukeutui vähän narahtaen ja huoneessa ruskean pöydän ääressä istui puhelimessa puhuva mies :
kun hän näki että tulin hän sanoi puhelimeen "Hei anteeksi minun pitää mennä tuli juttu hoidettavaks. Heippa" hän laittoi puhelimen pöydälle ja sanoi minulle "istu" ja osoitti tuolia hänen pöytänsä edessä. istuin tuoliin ja olin hiljaa. Mies kaivoi jotain papereita ja sanoi "Siis sinä olet Jang Jeongin. Vanhempasi eivät taida olla mukanasi tänään vai" hänen äänensä oli lempeä ja mukava. Sanoin kohteliaasti ja kiltillä äänellä "Kyllä se on nimeni ja vanhempani eivät päässeet mukaani töidensä takia pahoittelut jos heidän olisi pitänyt olla mukana". "Ei mitään Jeongin ei kivin monenkaan muun vanhemmat ole olleet mukana täällä mukana muuta kuin tutustumassa, mutta siis olet tulossa tänne opiskelemaan ja asumaan eikö?" "Kyllä ja vanhempani kertoivat että saan täältä huoneen missä olla". "Kyllä saat tässä on avaimet jossa lukee huoneesi numero ÄLÄ hukkaa missään nimessä sitä". "Lupaan etten hukkaa sitä ikinä". "Selvä voit lähteä on jo myöhä joten mene nukkumaan että jaksat huomenna ekan päiväsi täällä". Nousin ylös tuolista ja kevelin ovelle avasin sen ja laitoin sen kiinni. Juuri kun ovi oli menossa kiinni näin kun johtaja hymyili vienosti minua päin arvelin hetken mutta kävlin sitten asunmnoille jotka Felix ja Changbi olivat näyttäneet aijemmin. Avasin huoneeni oven joka oli "77". Kävelin sisälle jossä huomasin tavaroinni olevan jotka vanhempani lupasivat tuoda. Näin myös huoeessa kaksi sänkyä ja kuulin suihkun äänen ihan kuin vettä olisi valunut suihkussa. Kävelin sisälle jolloin ääni lakkasi. Menin makaamaan sänkyyn jonka päähän tavarani oli laitettu pian. Näin kun suihku huonesta väveli toinen poika jolla oli pyyhe vyötäröllään vähän pitkä vaalea tukka joka oli ihan märkä. Silmäni pyöristyivät ja pääni sanoi "You Are Gay Now" mutta en voinut mitään kun hän katsoi minua ystävällisesti ja sanoi "Hei olen Hyunjin. Hwang Hyunjin".
BINABASA MO ANG
Stray Kids | Ship Story | Gay | Finnish |
RomanceJoo tää on mun vähä pitkä aikasempi työ eli Stray Kids Story jos niien shipeil on juttui jne, mut joo menkää lukeen ✌️