edes hetken vielä | OLEKSI

4.

Ollin pov: 

Piilottelemme vaatekaapissa tovin. Huomaan Aleksin tärisevän ja vedän hänet niin lähelle kuin saan, jo valmiiksi ahtaassa kaapissa. Koomisin osa tässä on, että kumpikaan meistä ei ole tullut vielä kaapista ulos muille kuin bändin jäsenille, joten tässä sitä nyt ollaan, kaappiin sulloutuneina. Alan silittää Aleksin hiuksia. Yritän pysyä rauhallisena, mutta samalla kuullostelen jokaista ääntä, jonka murtautuja päästää. Ensimmäinen havaintoni oli se, että murtautuja, kuka ikinä onkaan ryntäsi suoraa huoneeseeni. Huomasin selvästi, että hän käänsi jokaisen paikan, mihin ihminen voisi piiloutua. Hän on tullut etsimään minua. Ei mene kuitenkaan kauaa, kun kuulemme jo sireenin hälytyksen.

Aleksin pov: 

Kuulen sireenin äänen. Vihdoin apu pois tästä piinasta. Päähäni on alkanut sattua aivan helvetillisesti ja väsymyskin on kova. Taidan olla tulossa sairaaksi.

Kuulen oven aukeavan ja poliisien tulevan sisään. He huhuilevat vierasta jonka jälkeen he lähtevät etsimään häntä. Kuulemme selkeitä kahakan ääniä ja odotamme hipihiljaa. Ei mene kauaakaan, kun ystävällinen naispoliisi tulee päästämään meidät pois.

Ollin pov:

Vihdoin pääsemme pois täältä. Nainen johdattaa meidät olohuoneeseen. Miespoliisi istuu jonkun kanssa sohvalla ja yrittää jututtaa tätä. En näe miehen kasvoja, koska hän katsoo alaspäin ja hänen hiuksensa valuvat kasvojen peitoksi. Ei. Ei voi olla. EiEiEiEi. Ei voi olla mahdollista mahdollista. Huono olo valtaa minut, kun mies katsoo ylöspäin. Silmissäni sumemee ja tasapainoni heittelee, nojaan Aleksiin. Hän kysyy.

"Olli, mikä on?"

En kykene vastaamaan. miljoona kysymystä pyörii päässäni. Miten hän on päässyt tänne? Mistä hän tietää, että asun täällä?

"Olli, tunneks sä tän?" Aleksi yrittää vielä kysellä

Ryhdistäydyn.

"Ikävä kyllä" vastaan ääni säristen.

Mies katsoo ilkikurisesti minuun kohti ja hymyilee hampaatonta hymyään. Viha valtaa minut, päässäni keittää. Miten hän saattoi tehdä sen?. En ehdi kuitenkaan alkaa kyselemään, kun poliisit alkavat tehdä lähtöään. He kysyvät vielä muutaman kysymyksen ja sen jälkeen lähtevät takaisin asemalle jättäen meidät kahdestaan. Päätämme lähteä heti ensitöiksi uutta lukkoa ostamaan. 

"Olli, kuka se mies oli?" Aleksi kysyy matkalla.

"Pitkä tarina, selitän sulle sitten, kun ollaan päästy kotia" vastaan takaisin. 

Minua ei juuri nyt huvittaisi puhua aiheesta, se ottaa vieläkin kipeää, Mutta en halua salata mitään Aleksilta, joten kai se on pakko.

Lukkokaupoilla meneekin yllättävän kauan. Ja päätämme hakea vielä ruokaa ennen kotiinpaluuta.

Aleksin pov: 

Päätämme hakea vielä pitsaa ennen kotiin paluuta. Tunnen oloni sairaaksi, mutta valitsen silti pitsan. Voihan sitä myöhemminkin syödä. Olen aivan uupunut kun pääsemme Ollin luokse. Olemme muuten viettäneet paaaljon aikaa Ollin luona... nojaa. Olli huomaa tuskastuneisuuteni ja kysyy:

"Kaikki hyvin Ale?"

"Väsyttää, sattuu, onks sul kuumemittarii?" vastaan.

"Joo on, ootas ihan pikkuhetki" hän vastaa.

Menen jo sohvalle istumaan, koska en vain yksinkertaisesti jaksa enää seistä. Olli tuo minulle kuumemittarin ja viltin. Alan heti mittaamaan kuumetta. Muutaman minuutin päästä mittari piippaa ja näyttää tulosta 38.6°C 

Olli saapuu särkylääkkeen ja kahden kaakaomukin kanssa. Hän pussaa minua poskelle ja antaa minulle mukin ja särkylääkkeen ja asettuu viereeni istumaan. Hän alkaa silittää hiuksiani ja samalla muistan asian, joka minun piti kysyä jo paaljon aikaisemmin. 

"Olli kuka se mies oli, joka murtautui tänne?".

Olli lopettaa hiusteni silittämisen ja huomaan hänen silmissään kyyneliä. Toivon etten loukannut häntä.

"Ei sun tietenkään tarvii, jos et hal-" Aloitan, mutta Olli keskeyttää minut sanomalla: 

"Hän oli lapsuuden parhaan ystäväni murhaaja."

—————————-

sanoja 505.