Pyörin nurmikolla ilosesti ja nurmikko kutittaa paljaita jalkapohjiani. Sanon äidilleni joka istuu vieressäni "haluan elää ikuisesti" ja äitini hymähtää iloisesti.
Nyt se kaikki on mennyttä. En ole enään se iloinen pikkutyttö joka haluaa elää ikuisesti, olen tyttö joka toivoo kuolemaa. Olen keskellä pimeyttä joka ei ikinä lähde ympäriltäni, ikinä. Ihankuin olisin mustassa huoneessa jossa ei ole ikkunoita tai ovia, ei sieltä pääse pois. Halua pois sieltä. Haluan elää normaalia elämää, olla se iloinen pikkutyttö joka halusi elää ikuisesti eikä tiennyt kivusta vielä mitään. Nyt tunnen kivun paremmin kuin olen ikinä mitään tuntenut. Se on pistävää ja kiduttavaa kipua joka huutaa " luovuta jo ei sinusta mihinkään ole, eikä kukaan. KUKAAN, sinua tarvitse". Haluan siitä äänestä eroon. En halua tuntea lävistävää kipua koko kehossani ympäri vuorokauden, viikkojen ja vuosien, en ole tarpeeksi vahva sellaiseen, enkä ikinä tule olemaankaan. Olen se kympin tyttö joka on aina iloinen, noin opettajani sanoi. Minä sanon että : olen paska ihminen enkä ansaitse elää, sanon näin vaan sen takia että ääni pääni sisällä huutaa sitä kovempaa nuin koskaan. Yritän perua sanomisiani jollain tavalla mutta sanon vain "niin, se on totuus" en halua tällästä elämää, haluan olla iloinen! En heikko joka ei kestä kun hänellä ei mene jokin hyvin.
————————————————————————
YOU ARE READING
Keskellä pimeyttä
RandomJos oot herkkä älä lue tätä tai et kestä itsetuhoisia sanontoja ja tekstiä älä lue tätä tää on synkkää tekstiä mitä se joku ääni mun pään sisällä huutaa koko ajan, deeppii tulos
