Xmas On The Dark Side - Jouluksi kotiin?

5. Lapsi karkkikaupassa

Niko avasi asuntonsa oven ja liikuttui nähdessään kissansa pään pilkistämässä kulman takaa. Hän liikuttui niinkin paljon, että puhkesi kyyneliin. Rommikin oli iloinen nähdessään omistajansa, ja ryntäsi tämän luokse rapsutettavaksi. Niko nosti Rommin syliinsä ja halasi tätä varovasti.

"Isi on nyt kotona", hän kuiskasi. Niko käveli keittiöön edelleen kissa sylissä ja vilkaisi pöydällä olevaa lappua, jonka Rommin hoitaja oli jättänyt.

"Meillä meni tosi hyvin, Rommi on saanut ruuat ja laatikkokin on tyhjennetty! "

Niko hymyili ja laski venkoilevan kissan maahan. Rommi kipitti raapimapuunsa luo ja alkoi terottaa kynsiään. Niko puolestaan haki tavaransa eteisestä ja alkoi purkaa laukkuaan. Pohjalta hän kaivoi esiin tärkeimmän: Rommin uuden lelun. Kissalla näytti nyt olevan muuta tekemistä, joten Niko vei hiiren muiden kaltaistensa joukkoon, niille tarkoitettuun hyllyyn Nikon vitriinissä. Nyt hiiret komeilivat vierekkäin kaikissa sateenkaaren väreissä. 

Nikon lemmikki ei ollut ainoa kuka oli innoissaan omistajansa kotiinpaluusta. Kun Aleksi avasi oven, Rilla juoksi eteiseen ja hyppi iloisena Aleksia vasten. Aleksi lässytti tälle hetken ja käveli sitten peremmälle koira perässään. Keittiön pöydällä oli samanlainen lappu kuin Nikonkin pöydällä: viesti viikonloppuhoitajalta, jossa kerrottiin kaiken menneen hyvin. Aleksi antoi Rillalle kaapista puruluun, jota se alkoi syömään hyvin keskittyneenä. Myös Aleksilla oli nälkä, joten hän ryhtyi tekemään avokadopastaa.

Sillä sekunnilla kun Joel astui sisään asuntoonsa, hän kaivoi matkalaukustaan oluen. Nyt ei tarvii pelätä kiinnijäämistä, hän ajatteli. Joel siirtyi istumaan sohvalle nauttiakseen juomastaan paremmin - ahdas eteinen ei ollut paras paikka siihen. Iloa ei kestäny pitkään, kun hänen oveensa koputettiin. Ennen kuin Joel kerkesi nousta, hän kuuli oven jo avautuvan. Hän meni hieman paniikkiin. Entä jos se on murtovaras? Tai murhaaja? Nytkö hän kuolee?

Pian Joel huomasi, että se ei ollut kumpikaan. Hänen rakas ystävänsä ja naapurinsa Joonas Henrik Porko tepasteli peremmälle.

"Mä koputin aluks, mut sit muistin että mullahan on vara-avain", Joonas totesi.

"Mitä vittua Porko? Mä meinasin saada sydänkohtauksen!" Joel huudahti. "Sähän oisit voinu olla vaikka joku sarjamurhaaja tai..."

"Joel, murhaajat ei turhia koputtele. Ne marssii suoraan sisään, tekee hommansa ja lähtee."

Joonas katseli ympärilleen ja kiinnitti huomionsa sohvapöydällä olevaan esineeseen. Joel huomasi Joonaksen katseen ja siirtyi vaivihkaa esineen eteen. Liian myöhäistä.

"Eikös me sovittu, että pysytään raittiina myös välipäivät?" Joonas kysyi kulmiaan kohotellen.

"No joo, mutta..."

"Vitut mua oikeesti kiinnostaa, anna mulleki."

Joel huokaisi helpotuksesta ja meni kaivamaan laukustaan tölkin ystävälleen. Kaksikko istui sohvalle ja hetken aikaa he joivat juomiaan täydessä hiljaisuudessa.

"Mitä varten sä ees tulit?" Joel kysyi katkaisten hiljaisuuden.

"Tuli tylsää."

"Me tultiin kotiin kymmenen minuuttia sitte ja sulla on nyt jo tylsää?"

"Jep."

Joel naurahti ja avasi television. Sieltä tuli Emmerdalea. Pojat tyytyivät katsomaan sitä kaljat kourassa. 

Tommi ja Olli istuivat hotellihuoneessa toimettomina. Kello oli niin paljon, ettei heidän enää kannattanut lähteä ajamaan Ouluun päin, vaan he lähtisivät aamuvarhaisella. Mikko ja kumppanit olivat majoittuneet toiseen huoneeseen. Hotellihuone oli luultua karumpi, eikä siellä ollut juuri muuta kuin parisänky, yöpöydät ja televisio. Liikkumatilaakin oli vähän: sängyn ja television välissä oli alle metri tilaa. Tämän takia Tommi oli passittanut Ollin kauimmaiselle puolelle nukkumaan, jotta itse rumputaiteilijan ei tarvitsisi ahtautua mistään läpi. Televisiotarjonta ei maanantai-iltana ollut siitä parhaimmasta päästä, joten kaksikko alkoi katsomaan samaa kuin Joel ja Joonas toisaalla: vanha kunnon Emmerdale. 

Päivät kuluivat mukavasti, ja pian olikin jo torstai. Helsingin asukit lensivät Ouluun illalla, jotta Tornioon matkustaminen sujuisi mahdollisimman helposti. Hotelliyön jälkeen matkustamisesta väsyneet pojat lähtivät ajamaan kohti Torniota. Luppoaikaa oli reilusti, joten miten muutenkaan viettää se kuin menemällä Haaparantaan. Sinne päästyään he menivät suorinta tietä... karkkiostoksille.

"Kattokaa nyt tätä valikoimaa", Aleksi huokaisi lipuessaan hyllyjen ohi. Hän näytti siltä kuin olisi päässyt taivaaseen. Samoin Joonas, joka kiersi kauppaa myötäpäivään silmät suurina. Tai no, mitä sitä valehtelemaan: koko poppoo oli haltioissaan kaikista vaihtoehdoista. He juoksentelivat pää kolmantena jalkana ympäri putiikkia ja nappasivat mukaansa niin paljon kuin mahdollista.

"Det blir 400 kronor", myyjä sanoi Joonakselle, joka kääntyi paniikissa katsomaan Aleksia.

"Neljäsataa kruunua", Aleksi kuiskasi. Nähtyään Joonaksen järkyttyneen ilmeen hän lisäsi: "Nelkyt euroa siis."

Helpottunut Joonas maksoi ostoksensa kiltisti ja meni uloskäynnille odottamaan muita. Pian koko porukka oli taas kasassa ja oli aika mennä eteenpäin.

Kello lähestyi uhkaavasti viittä ja keikan oli määrä alkaa näillä näppäimillä. Yksi asia kuitenkin huolestutti bändiä: lumimyrsky. Se oli kestänyt jo jonkin aikaa eikä näyttänyt laantuvan. Pojat veivät ajatuksiaan muualle syömällä Haaparannan ostoksiaan. Kun oli aika mennä lavalle, kaikki sujui odotetusti, ainakin neljänteen biisiin asti.

Yhtäkkiä koko paikka pimeni ja äänet vaimenivat. Lumimyrsky oli ilmeisesti katkaissut sähköt. Bändi meinasi ajautua pieneen paniikkiin, mutta Niko ryhtyi supattamaan Joelin korvaan jotakin. Joel nyökkäsi ymmärtäen Nikon sanoman.

"Tää homma nyt kusi jonkun verran, joten me tarvitaan teidän apua", Joel huusi yrittäen tavoittaa hämmentyneen yleisön. "Mä oon satavarma, että te osaatte nää biisit, joten laulakaa meiän kanssa!"

Yleisö puhkesi huutoon ja pian se tasoittui jopa ymmärrettäväksi sananmuodostukseksi. Nikon, Joelin ja Joonaksen johdolla koko tila täyttyi epävireisestä mutta omalla tavallaan kauniista laulannasta. Joel oli oikeassa sen suhteen, että yleisö tiesi sanat. Keikan loppupuolella jokaisen bändin jäsenen poskella vieri kyynel jos toinenkin, mutta pimeän ansiosta niitä ei näkynyt. 

"Kiitos Tornio! Tää oli ikimuistosta", Niko huusi viimeisen biisin loputtua. Yleisö taputti innoissaan. Bändi siirtyi bäkkärille häkeltyneenä.

"Noi oikeesti osas kaikki biisit ulkoa", Joel päivitteli. Hän käveli tilassa ympyrää mietteliäänä.  

"Mitä mieltä Mikko oot, saadaanko sähköt takasin tokalle keikalle?" Santeri kysyi.

"Joko saadaan tai ei saada. Riippuu täysin luonnonvoimista. Tässä on pari tuntia aikaa miettiä sitä."

Vaikka keikka oli sujunut hyvin ilmankin sähköjä, olisi silti mukavampaa saada mikrofonit ja vahvistimet mukaan peliin. Nyt piti vain toivoa, että luontoäiti olisi anteliaalla tuulella.

**

A/N: Sori ku vähän venähti tän luvun tulemisessa, mulla on ollu koulujuttuja sun muita ja oon ollu aika väsyny tällä viikolla. Mut nyt viimein sain tän kirjotettua, olkaa hyvä!

Onko luontoäiti armollinen tänä iltana? Entä miten yö tulee sujumaan? Onko kellään tällä kertaa mitään piiloteltavaa matkassa?