tytöt ei pussaa tyttöjä

3.

Kompuroin portaista alas puoli kahdeksalta aamulla. Ekana tarkistan puhelimestani onko fysiikasta vieläkään tullut numeroa. YSI? Muutama onnen kyynel tippuu poskilleni, mutta pyyhin ne pois collegen hihoilla peitetyillä käsillä. Olen onnellinen, yksi asia vähemmän mistä stressata.

Koulu alkaa puolen tunnin päästä, mutta oikeastaan en edes nyt juuri haluaisi lähteä. Tuijotan silmät sokeina Leon kilpikonna pehmolelua, mieli huutaa silmienkin edestä. Haluaisin selkoa, mutta sitä en itseltäni saa.

Istun bussissa, musiikki pauhaa korvillani täysillä, kirja sylissäni. Karloksen viesti pomppaa puhelimeni alotus näytölle: "hei pupsi, mis oot? koulu alko jo...". Vastaan hauskuuntuneilla emojeilla ja päivittelen viestissä peräkylän julkisen liikenteen paskuutta.

Ei kulu hetkeä pidempään, kun Ellen laittaa viestiä. "nähääks tänää? ei olla nähty aikoihi salee viime viikol viimeks:/". Vastaan kahella peukulla, periaatteesta. Tykkään nähdä Elleniä, mutta se ei ole ollut samanlaista enää sen jälkeen kun tajusin tykkääväni hänestä...

En ehtinyt ekalle tunnille, taas uusi luvaton poissaolo. Karlos tulee luokasta, etsii katseellaan jotain ja minut nähdessään ryntää luokseni. Istun käytävän penkillä, kuulokkeet yhä korvilla. Nostan kuulokkeet niskalleni ja katson Karlosta kysyvästi. "Teresa mul on asiaa!" Hän vaan toteaa ja repii mut perässään rappukäytävään ja sen kautta koulun sisäpihalle. Tasaan hengitystäni viimein pysähtyessämme.

Tunnen Karloksen vihreät silmät tuijottamassa mua huolestuneesti istuessamme nurmikolla.
"Teresa mitä tää on? Oot melkeen kympin oppilas, yhtäkkii alat vaan skippaamaan ja myöhästelemään, tää ei oo sun tapasta! Onks jotain mitä mun pitäs tietää?" hän rikkoo pitkän hiljaisuuden lopulta.
"Ei tietenkää, hajamielisyyttä tiiät kyl!" naurahan hermostuneesti.
"No en tiedä, en vittu tosiaan tiedä! En halua nähdä joka päivä ainakin yhdellä tunnilla mun vieressäni tyhjää paikkaa, koska sä viiletät ties missä! Mitä helvettiä on käynyt?" Karlos sanoo jo vihaisesti.
"EI MITÄÄN! EI YHTIKÄS MITÄÄN! oon vaa tarvinnut miettimis aikaa ittelleni" huudan Karlokselle ja lähden juosten pois. Tiedän, turhaan.

En olisi halunnut huutaa, emme ole Karloksen kanssa hyviä riidoissa olemisessa. Istun koulun vessan lattialla, meikit levinneenä ja haloo helsingin pauhatessa kuulokkeissani. Isäni on laittanut viestin, "Teresaa missäs olit aamutunnin?😬". Aloitan viestin, mutta kesken kaiken painan puhelimeni sammuksiin enkä ole aikomuksissanikaan vastata.

Valinnaisia oli 2 tuntia ja liikuntaa 3, joten emme nähneet Karloksen kanssa kuin vasta vikalla tunnilla, kemian tunnilla. Yleensä istumme vierekkäin, tänään en pystynyt.

Kellon soidessa ryntään ensimmäisten joukossa ulos luokasta. Juoksen käytävää pitkin ulko ovelle ja ulko ovelta bussi pysäkille.  Bussissa istuessani mietin, mitä olen mennyt tekemään. Minulla on KAKSI (2) kaveria, toiseen olen onnistunut ihastumaan ja toisen kanssa olen riidoissa. Painan otsani ikkunalasia vasten ja kyyneleet valuvat poskiani pitkin vihreälle collegelleni.

Kotona on iskä. Heitän takin ja kengät eteisen kivilattialle ja juoksen yläkertaan nopeammin kuin ikinä. Tekstaan Ellenille sydämmiä täynnä olevan pahoittelu viestin siitä kuinka en pystykään näkemään tänään. Sen jälkeen suljen puhelimeni ja painan pääni tyynyyn.

Herään siihen, kun isäni koputtaa oveen. "Tuu vaa" sanon hiukan hajamielisesti. Isäni ilme muuttui hymystä huoleen, kun katsoi minua.
"Teresa rakas mitä on käynyt" hän kysyy ja istuu vierelleni sängylle. Annan pikaisen katseen peili- minälle ja tajuan miltä näytän.
Huokaisen ja käännän pääni, siten että iskä ei nää kasvojani. "Teresa!" iskä sanoo kysyvästi ja laskee kätensä olkapäälleni. Käännyn halaukseen ja soperran itkuisia sanoja elämästä.

"Hyvää yötä!" Iskä sanoo ja laskee mut sängylleni itkemään itseni uneen. "Ja Teresa puhutaan huomenna, mutta nuku nyt" Hän sanoo ja sulkee oven perässään.

Nukahdan samalla, kun ulkona sataa ja mieleni huutaa.