10. Kipua.

49 1 0
                                    

JOONAKSEN POV

Näin unta autossa minusta ja Nikosta. Se oli mahtava uni. Rakastan Nikoa nyt oikeasti. Unen kuitenkin keskeytti se, kun minua alkoi kirvellä ihan saatanasti. Sen auheutti luultavasti  haavat. En halunnut sanoa muille, sillä halusin vain nopwasti kotiin ja olla huolestuttamatta muita.

Kello oli 17.35 kun olimme päässeet kotiin. Tommi heitti y/n:nän ja Aleksin niiden koteihinsa, samoin hän vei Ollin ja Joelin koteihinsa. Minut ja  Nikon hän vei Nikon kämpälle.

Niko aukaisi oven. Minua sattui yhä edelleen niin paljon, hädin tuskin kävelemään pystyin. Niko ei huomannut mitään. Kävelin suoraa kylpyhuoneeseen . Otan hupparin pois päältäni ja painan wc- paperilla käsivarttani. Minun oli pakko istua, jotten pyörtyisi. Istuin vessan verisellä lattialla. Se tuntui kidutukselta. Verenvuoto ei loppunut  ja päätin kertoa Nikolle, mitä tapahtuu.

"Niko, tuu auttaa!!" Huusin nikolle.

Otin lukon pois ja istuin edelleen hengästyneenä lattialla wc-paperit käsissä. Niko juoksee vessaan.

NIKON POV

Joonas huusi minua vessaan. Ei ole hajuakaan, miksi hän halusi minut sinne ja missä minun pitää sitä auttaa, mutta juoksin silti kiireisesti vessaan. Aukaisin vessan oven ja nöin Joonaksen istumassa lattialla uupuneena. Lattia ja seinä olivat ihan veressä.

" Joonas, mitä helvettiä tapahtuu!" Huudan.

Joonas on hiljaa eikä vastaa mitään. Hän hengittäö todella raskaasti. Haen sidettä  ja käärin Joonaksen kädet. Istun hänen viereensä ja silitän selästä. Kun Joonas on rauhoittunut, kannan hänet sohavlle ja menen hänen kanssaan lusikkaan.

223 sanaa

BLIND CHANNEL LOVE OF MINE🖤Where stories live. Discover now