Opinions // Joleksi

8 | Paniikkikohtaus

Joel

En pystynyt tänäänkään menemään studiolle. Ajatukset tarvivat tilaa, enkä viitsi mennä studiolle, kun eilen minulla oli 'huono-olo'

Kaikki kuitenkin ihmettelisivät miten olen jo nyt terve. Paitsi Aleksi, joka tietää syyn jonka vuoksi lähdin kotiin.

Ja Aleksista puheenollen, valvoin melkein koko yön, miettiessäni häntä, ja hänen sanoja.

Aleksi vaikutti ainakin eilen niin varmalle siitä, ettei petä Oskaria, mutten voi uskoa sitä.

Tiedän Aleksin olevan fiksu ihminen, mutten kuitenkaan luota häneen tässä asiassa.

Olen nimittäin tarpeeksi monesti saanut puukon selkään, joten tiedän mille se tuntuu. Enkä halua kenenkään muun kokevan ikinä samaa kipua.

Katson televisiota, jossa pyörii sieltä tuleva saippua sarja. En ole varmaan koskaan ennen kyseistä sarjaa katsonut, mutta tuleepa nyt tätäkin katseltua.
Tai oikeastaan en katso sarjaa, vaan annan sen vallata talon äänillä. Muuten täällä olisi hipihiljaista.

Tiukennan sikiöasentoani, ja painan leuan rintaan.

Ajatukset pyörivät päässäni. Samaan aikaan niin hyödyttömät, mutta samaan aikaan niin hyödylliset ajatukset juoksevat kilpa-radalla.

Niissä on vain kaksi normaalista poikkeavaa asiaa. Kierrokset jatkuvat loputtomiin, ja vauhti ei hidastu, vaan se kiihtyy.

Nousen sohvalta, ja menen keittiöön. Pengon hetken kaappeja, kunnes löydän lääkekaapin.

Buranaa, särkylääkettä, ADHD-lääkkeet... ahdistuslääkkeet! Löytyihän ne.

Avaan purkin, ja kaadan kädelleni pieniä pillereitä. Kädelleni tulee useampia lääkkeitä, jolloin mietin, pitäisikö vain sanoa fuck it, ja vetää kaikki.

Päädyn kuitenkin taas ottamaan vain yhden lääkkeen, ja laittamaan muut takaisin purkkiin.

Nappaan tasolla olleen lasin, ja laitan siihen vettä. Sen jälkeen vedän lääkkeen yhdellä kulauksella alas, jonka jälkeen palaan sohvalle.

Televisio on sammunut itsestään, joten päätän vain mennä sohvalle makaamaan hiljaisuuteen. Jopa ajatukseni ovat hiljentyneet hetkellisesti.

Silmäni painuvat kiinni, ja hetken päästä olen pilvilinnojen maailmassa. Tai ainakin melkein.

Skip tunti

Herään hikisenä samaan painajaiseen, johon olen herännyt viimeisten päivien aikana. Käännän pääni seinäkellon suuntaan, ja totean sen olevan jotain yli kolmen.

Nousen istumaan, hengittäen raskaasti. Tunnen paniikkikohtauksen alkavan. En olekkaan kokenut tätä moniin kuukausiin.

Ei tainneet ne lääkkeet auttaa. Varmaan vanhentuneita...

Yritän kaivella puhelinta taskuistani, mutten löydä sieltä mitään. Siispä nousen ylös, ja lähden etsimään sitä. Matkani kuitenkin päättyy noin kolmen metrin päähän sohvasta, sillä romahdan polvilleni. Äkkiä tuntuu aivan sille, kuin joku kuristaisi minua hengiltä.

Kyyneleet alkavat puskea silmistä, samalla, kun hapen saanti vaikeutuu entisestään.

Lösähdän maahan makoilemaan, ja yritän hengitellä. Se ei kuitenkaan auta alkuunkaan.

Sitten mieleeni pompahtaa Joonaksen joskus antama neuvo, kun minulla oli paniikkikohtaus.

"Joel, laske rauhassa kymmeneen mun kanssa. Okei. Yyksi. Kaaksi. Koolme..."

Yritän muistella Joonaksen rauhoittavaa ääntä siinä tilanteessa, ja alan laskea ääneen hitaasti, ja hiljaa.

Päästessäni viidennen numeron kohdalle, saan jo vedettyä henkeä sisään. Jatkan kymmeneen asti, jolloin hengittäminen on jo helpompaa.

Alan hengittämään rauhallisesti, ja toivoen pysyväni vielä elossa.

Skip kymmenen minuuttia

Makaan edelleen lattialla, hengitellen syvälle sisään. Kehoni on rentoutunut.
Nousen hitaasti istumaan, ja siitä seisomaan.

Suuntaan ensiksi hakemaan vettä, koska suuni tuntuu kuivalle. En suosittele hengittämään kovin pitkään suun kautta, ellet halua ruti kuivaa suuta.

Vedet juotuani haen makuuhuoneesta puhelimeni, ja etsin Joonaksen numeron käsiini.

Soitan hänelle, toivoen tämän vastaavan. Haluan kertoa saavutuksestani, jota en ole ennen tehnyt.

"terse" iloinen puudeli tervehtii minua, normaaliin tapaansa.

"m-moi" vastaan vielä vähän epävarmasti. Tiedän Joonaksen kuulevan jo äänestäni, ettei kaikki ole hyvin.

"mikä on?"

"ooksä studiolla? Jos oot, nii viitikkö mennä pois muitten seurasta?"

"joo, oon. Ja viitin"kuulen Joonaksen puhuvan jotain, mutten saa sanoista selvää. Luultavasti kertoo muille menevänsä toiseen huoneeseen puhumaan.

"nonni, mitäs sulla on tällä kertaa mielen päällä"

"mä..mä sain paniikkikohtauksen"

"okeii. Selvisiksä omin avuin?"

"joo. Käytin sun viime kerran neuvoa, ja se toimi. Vaikket ollu fyysisesti paikalla, sä autoit mua aivan tosi paljon"

Joonas jää hetkeksi hiljaiseksi. Tällöin mieleeni tulee jälleen uni, jota en halua nähdä enää ikinä. Nyt se uni meni liian pitkälle.

Sanoja:595

Tällä hetkellä ku kirjotan tätä, nii mulla on huomenna eka koulupäivä kesäloman jälkeen. Vähä jännittää🤪

:)