soulmate from the past

Unen kauneus

300 vuotta sitten, Koreassa

"Minho..." Ruskea tukkainen poika sanoi hiljaa ja meni lähelle vanhempaa poikaa, joka istui pöydän ääreasä. "No?" Minho kysyi ja lopetti kirjoittamisen ja käänsi katseensa Jisungia päin. "Karataanko?" Jisung kysyi ja Minhon silmät suurenivat hämmästyksestä. "Mitä sä tolla meinaat?" Minho kysyi. Jisung huokaisi ja meni sängylleen makaamaan. "Mä en haluu jäädä tänne enään." Jisung sanoi valittavasti. "Ai sen takia mitä mulle kävi? Jisung ei se ollut mitään" Minho sanoi ja laittoi kynän kädestään pois. "Sä olit kuolla, Mä en haluu et suhun sattuu enään mun takia." Jisung sanoi ja katsoi Minhoa surullisin silmin. "Oo kiltti ja karkaa mun kaa" Jisung sanoi. "Hyvä on" Minho sanoi huokaisten, koska oli huolissaan pystyisikö hän huolehtimaan Jisungista yksin. "Mennään hakee hevoset" Jisung sanoi innostuneesti ja nousi istumaan. Hän tarttui Minhon kädestä kiinni ja lähti hevosten luokse, vetäen vanhempaa poikaa perässään.

Ulkona heidän hyvä ystävä, joka sattui olemaan kylän johtajan lapsi tuli heidän luokseen. "Mihin te ootte menossa?" Poika kysyi. "Felix, voisitko pliis keksiä jonkun valheen mun vanhemmille?" Jisung kysyi. "Valheen?" Felix kysyi ihmeissään. "Mä ja Minho karataan" Jisung sanoi ja Felixin suu loksahti auki. "Karkaatte? Senkö takii mitä Minholle kävi?" Felix kysyi ja joku käveli hänen taakseensa ja kosketti tuon selkää. "Eikös se oo vähän liian aikaista karata? Eiks Minhon haavat oo kumminkin aika tuoreet?" Pitkä poika sanoi. "Hyunjin mä pärjään kyllä" Minho sanoi tappavalla ilmeellä poikaan katsoen. "Hyvä on, olin vaan huolissani" Hyunjin sanoi niin hiljaa että ainoastaan hänen vieressään seisova Felix kuuli sen. "No miten on? Voitko kertoo niille jonkun valheen?" Jisung kysyi. "Hyvä on" Felix sanoi alakuloisesti. "Kiitos!" Jisung sanoi ja otti kiinni Felixin käsistä. "Sua tulee ikävä, idiootti" Felix sanoi ja veti Jisungin haliin. "Samoin" Jisung sanoi halatessaan tiukasti ystäväänsä.

Minho meni hevosen selkään ja sen jälkeen myös Jisung. Pojat lähtivät pois kylästä haikeilla mielillä. "Me voidaan kääntyy viel takaisinkin jos sä haluat" Minho sanoi. "Ei, näin on parempi" Jisung sanoi ja kääntyi hymyilemään Minholle. "Selvä sitten"

Jisung ja Minho matkasivat jonkin aikaan, kunnes näkivät joen. He pysähtyivät juottamaan hevosia ja täyttämään myös omat pullonsa vedellä. "Vau, täällä on niin kaunista" Jisung sanoi ja lähti pyörimään niitylle joen vierellä. Minho naurahti ja jäi täyttämään pulloaan.

"Minho kato mitä mä löysin" poika juoksi Minhon luokse, pientä kukkaa kädessään kantaen. Minho kääntyi ympäri ja katsoi Jisungin kädessä olevaa kukkaa. "Jisung, se on vaan kukka" Minho sanoi ja nosti toista kulmakarvaansa. "Ei mikätahansa kukka" Jisung sanoi hymyillen ja laittoi tuon samaisen kukan Minhon korvalle. "Se on maailman kaunein kukka" "Kuinka niin?" Minho kysyi ja samalla otti kiinni hennosti Jisungin pehmeistä käsistä. "Koska se muistuttaa mua susta" Poika sanoi hymyillen ja naurahti Minhon kasvoille levinneestä hymystä.

Nykyhetki

Minho heräsi sängystään kyyneleet poskiaan pitkin valuen. "Miks mä itken?" Poika kysyi itseltään ja alkoi pyyhkimään poskiaan. Hän ei muistanut mitään unestaan mitä oli juuri nähnyt. Hän nousi sängystään ja sammutti herätyksensä.

Minho teki aamurutiininsa, eli kävi suihkussa, pesi hampaat, söi ja viimeisenä alkoi suhimaan hiuksiaan paremmaksi. "Miks ne ei nyt vaan mee hyvin" Minho sanoi ärtyneesti samalla kun katsoi itseään peilistä ja yritti yön jäljiltä saada hiuksensa näyttämään muulta kuin pelkältä sotkulta.