Can you feel my pain

14. Luku | luovat kauneusunet |

Nikon nk
Herään jonkun vierestä. Tarkemmin sanottuna olen kiinni jonkun ihmisen kehossa. Etsin kädelläni henkilön kasvoja, mutta osunkin hänen hiuksiin. Tämän henkilön on pakko olla Porko. Hänestä en voi erhetyä. Toinen kysymys onkin, että mitä minä täällä teen. Tietääkseni tämä on Joelin paikka.

Nousen varovasti istumaan ja tunnen kuinka oksennus nousee kurkkuuni. Suorastaan ryntään vessan ja oksennan vessanpönttöön.

Istun nojaamaan vessan seinään. Huomaan Joonaksen vessan ovella. "Onko paha olo?" hän kysyy virnistäen. "Ei siis ei yhtään, ja mitä helvettiä mä täällä teen?", kysyn. "No yöllä sä tulit tänne herättämään mut ja mun vanhemmat ja sanoit et sul tuli niin kova ikävä mua", Joonas selittää. "Voi vittu", tuhahdan.

Aleksin nk
Olli lähti juuri. Hän sanoi, että tarvitsee hetken omaa aikaa. Pitikin kusta taas meidän juttu. Meillä oli kivaa. Painosanalla oli.

Istun samalla paikalla, mihin Olli minut jättikin. Melkein tekisi mieli itkeä, mutta en itke. Se ei auta mitään.

Joelin nk
Kävelen studiolle, ihan vain tarkistaakseni, ettei Joonas sattuisi olemaan siellä. Tuskin hän on, mutta aina on hyvä yrittää.

Avaan studion oven. Siellä vallitsee täydellinen pimeys ja hiljaisuus. Ei täällä kyllä ketään ole.

Kävelen peremmälle ja laitan valoja päälle. Huhuilen samalla, että olisiko joku kuitenkin paikalla. Jos joku olisi vaikka tullut nukkumaan tänne.

Onnekseni huomaan Ollin nukkuvan kauneusuniaan studion nahkasohvalla. "Herää vitun runkkari", sanon Ollin korvan juuressa. "Jos sä vielä kerranki herätät, mut tollee mä hapetan sut", Olli tuhisee -vaaleankeltaista- koristetyynyä vasten.

Istun sohvalle puoliksi Ollin jalkojen päälle, josta basisti vasta suuttukin. Hän potkaisee minua erityisherkälle alueelle. "Heiheihei Matela96 älä nyt leiki tulella", sanon pitäen kiinni sukukalleuksistani.

"Mitä sä täällä ees teet? Muute vaa haluut häiritä toisten luovia kauneusunia?" Olli kysyy, heräten vihdoin horroksestaan. "No tulin tänne toivoen et Joonas sattuis olee tääl, mut mun harmiks tääl olitki vaa sinä", selitän erittäin todenmukaisen tarinan. "Ja mitä sä tääl ees nukut, eiks sun pitäs olla viettämäs laatuaikaa viattoman pikku Allupallin kanssa?" jatkan täysin tahatonta ja harmitonta vittuiluani.

"Allu anto mulle pakit jo toistamisee. Sit en jaksanu raahautuu himaa nii tulin tänne. En tajuu sitä, se myöns, et se tykkää must, mut silti ei haluu olla ku vaa frendei", Olli kertoo läimäyttäen lopulta kätensä suulleen. Taisi avautua vähän liikaa tälle kertaa. "No ehk se viel jossai välis haluu olla jotai enemmä", yritän lohduttaa. Olen kyllä maailmankaikkeuden paskin lohduttaja, mutta eikö yrittämisestä saa pisteitä. Edes säälipisteitä.

"No joo mut entä jos mä en haluu enää sillo", Olli jatkaa murheidensa vuodattamista. "No jos sanon iha suoraa, et sä oot kuitenki täs muutaman vuoden ollu siit erillää ja sul on edellee tunteita sitä kohtaa, nii en usko et ne katoo iha nii nopeesti", vastaan. Olli katsoo minua mietteliään näköisenä. Hän varmaan prosessoi sanomaani. Olli on aina ollut vähän keskivertoa hitaampi aivoistaan.

Joonaksen nk
"Olipa kiva että sä Niko tulit myös käymään, ku me ei olla suakaa hetkee nähty", äitini sanoo Nikolle, joka tekee eteisessä lähtöä. Hän yritti paeta jo aamulla, mutta äitini pakotti hänet jäämään vielä aamupalan ajaksi. Niinpä se aamupala venyi myös lounaaksi ja päivälliseksi. Älkää edes kysykö miten, sillä darrainen Niko on erittäin vaikeaa saada suostumaan yhtään mihinkään. Kai minun äitini on vain... nohh... taitava.

"Mul alkaa muute bändi treenit kuudelta", kerron vilkaisten kelloa. "Okei no me voidaan sit vaik sillä aikaa käydä kävelyllä ja tehä jotain iltapalaa", äitini vastaa. Miten tuokin jaksaa koko ajan tehdä jotain.

"Joo mä vaa en osaa yhtä sanoo millo me lopetetaa", sanon. "No me jätetää sit sulle jääkaappii nii tuut sit ku tuut". Ihan kuin olisi taas yläasteella.
_ _ _
569 sanaa
Mä en tiiä itekkää mitä täs luvus tapahtu mut joo.
Ootteko muuten tulos jolleki keikalle tänä vuon viel?? Ite jäähalli ja oulu!!