Lupaus

3.

Tunnenko hänet jostain?

Mietin hetken, mutta revin sivun pois ja heitän sen roskiin paperipallona. Jos tuntisin hänet, tietäisin kuka hän on. Vietän liikaa aikaa huoneessani, se johtuu varmasti siitä. Alan näkemään näkyjä, jotka mieleni tuottaa minulle. Suljen lehtiön ja laitan sen pois. Mietin hetken, kello ei ole vielä kovin paljon ja huomenna ei ole koulua, eikä myöskään harjoituksia.

Voin hyvin vielä valvoa, mutta mitä tekisin? Laitan tyynyni peiton alle, nousen hiljaa ylös ja varovasti menen ovelleni. Tiedän että vanhempani valvovat aina vielä pitkään, sen jälkeen kun olen mennyt nukkumaan. En yleensä tee mitään tälläistä, mutta satuin aiemmin kuulemaan osan heidän keskusyelustaan ja mielenkiintoni heräsi.

Jätän oveni raolleen, koska sen sulkemisesta kuuluisi ääni, ja haluan olla mahdollisimman hiljaa. Pidän sukat jalassa, jotta jaloistani ei kuuluisi niin kovaa ääntä, kun kävelen kohti portaita. Kun kuulen puhetta kyykistyn portaiden ääreen. Säpsähdän narinaan, joka kuuluu jalkojeni alta, mutta he eivät huomanneet sitä, koska puhe jatkuu normaalisti.

"Pihla ei ikinä hyväksyisi sitä." Äitini ärähtää, ääni täynnä huolta.
"Se olisi hänen parhaakseen." Isäni väittää vastaan. Mahtavaa. He riitelevät jostakin, mutta en ymmärrä mistä.
"Mutta jos jokin menee vikaan?" Äitini kyseenalaistaa. He  puhuvat mahdollisimman hiljaa, mutta kuulen heidän puheensa silti.

"Aikaa ei ole kohta jäljellä, Hän on tuolla jossain tälläkin hetkellä. Niitä on käytetty useita vuosisatoja, mikä voisi mennä vikaan!" Isäni huudahtaa, hieman liiankin kovaan ja kuulen jonkun menevän rikki. Tulee hiljaista, odotan hetken ennen kuin päätän, että on hyvä aika lähteä takaisin. Nousen ylös aikomuksenani lähteä takaisin huoneeseen, mutta lattialla on toiset ajatukset.

Ottaessani askeleen, lattia narahtaa. Vihaan näitä nariseva lattioita.
"Pihla?" Äitini kysyy, nyt normaalilla puheäänellä. Käännyn ympäri, laahustan portaat alas ja yritän näyttää väsyneeltä. Esittämiseni olisi surkeaa, jos en olisi oikeasti hieman väsynyt.

"Kuulin huutoa, onko kaikki hyvin?" Kysyn ja haukottelen. Katson näkymää. Isä on kyykistynyt pöydän viereen, keräämään lasin palasia. Äitini istuu penkillä, edessään tyhjä muki ja vanha sanomalehti. Hän yrittää selvästi esittää, että hän olisi lukemassa lehteä, mutta se ei mene minulle läpi.
"Mikä olisikaan väärin?" Äitini puoliksi naurahtaa, jolloin hän luo katseen isääni.
"Taidan mennä takaisin nukkumaan, olkaa hieman hiljempaa, niin voisin nukkua."

En tarkoittanut kahta viimeistä lausettani, mutta halusin olla uskottava ja enhän voinut huutaa, että haluan kuunnella myös mistä he puhuvat. Huutaminen ei ole ikinä johtanut mihinkään hyvään. Vanhempani vilkaisevat toisiaan, jolloin isäni suoristaa selkänsä ja asettaa lasin palaset pöydälle. He jakavat hetken katseet äitini kanssa, ennen kuin isä lähtee saattamaan minua huoneeseeni.

Isä odottaa huoneeni ovella, kun astelen sänkyyni. Huoneessa on pimeää, onneksi, sillä sänkyni ei näyttänyt varmastikaan siltä, että oisin nukkunut siinä, koska olin pedannut sen.
"Hy-" Isäni lause jää kesken, kun alakerrasta alkaa kuulua kopahduksia, askeleita ja tavaroiden särkymisen ääntä. Vilkaisen isääni, joka astelee huoneeseeni, selkä minuun päin.
Mitä ikinä alakerrassa onkaan, minä luulen, että vanhempani tietävät siitä jotain.

"Mi-" Aloitan hiljaa, mutta isäni pysäyttää minut, ennen kuin ehdin sanoa mitään.
"Hys. Pysy takanani ja juokse pois talosta heti, kun on mahdollista." Isäni sanoo hiljaa. Odotamme, kunnes tulee liian hiljaista. Kuulen isän huokaisevan, mutta en ole varma onko se hyvä vai huono merkki. Olen nyt istahtanut sängylleni, ja katson isän takaa kohti huoneeni ovea. Isäni ei kuitenkaan näytä silti rennommalta. Se tuskin on hyvä merkki. Toivon vain äidin olevan kunnossa.

Näemme varjon oven luona. Se lähestyy ovea, mutta en kuule askeleita. Tai sitten olen liian peloissani, jotta keskittyisin kuuntelemaan. Jos varjon omistaja olisi äiti, hän olisi varmasti jo sanonut jotakin. Isä on tainnut jo huomata saman, sillä hänellä on kädessään jo veitsi. Onko se ollut hänellä kokoajan? En ole huomannut sitä.

Olen jo avaamassa suutani sanoakseni jotakin, mutta en ehdi. Isä hyökkää kohti tummaa varjoa, joka koostaan päätellen on aivan oven vieressä. Katson kuinka oven luokse astelee sama mies, jonka piirsin. Sama tumma hahmo, joka on ollut talomme lähellä.

Mies pysäyttää isäni liikkeen, ottamalla hänen ranteestaan kiinni, jossa on veitsi. Isäni ei jää ihmettelemään miten mies tiesi, että isä aikoi hyökätä, vaan heitti toisen nyrkkinsä kohti miehen kasvoja. Mies väisti taaksepäin, yhä pidellen kiinni isäni kädestä. Katsoin kuinka miehet tappelivat. Isäni yritti hyökätä, mutta vieras mies torjui kaikki hänen hyökkäyksensä.

Jos jotain huomasin, niin sen, ettei hän tehnyt elettäkään hyökätäkseen....