conditions

1.

"Elda, nyt pitää mennä!" Kuulen äitini huudon alakerrasta. "Joo, ihan kohta!" Huudan takaisin ja kahmin tavaroita kangaskassiini. "Nyt!" Iskän ääni liittyy keskusteluun. Kuulen askeleitten nousevan portaita ylös ja pian isäni ruskettuneet kasvot ilmestyvät ovensuuhun. "Kirppu, nyt pitää mennä", hän sanoo ja vilkaisee merkitsevästi kelloaan. Kahmaisen pöydältä vielä viimeiset tavarani laukkuuni ja vilkaisen vielä viimeisen kerran ympäri huonettani. Iskä ottaa ison matkalukkuni kantoon ja lähtee portaisiin. Seuraan hänen askeleittensa perässä ja suljen huoneeni oven vielä viimeisen kerran tänä kesänä.

___

"Hei, sitten pikkusysteri", veljeni Edgar sanoo ja halaa minua lämpimästi ruuhkaisella bussiasemalla. Toinen veljeni Edwin on vielä äidin halauksen uumenissa. "Hyvää lukukautta Elda", Edgarin tuore vaimo Lorie sanoo ja rutistaa minua tiukasti. "Äiti päästä irti jo", Edwin puuskahtaa ja irtautuu äitini Yvonnen otteesta. Edwin on minua vuoden nuorempi ja on siis 15-vuotias teini. Hän taputtelee ruskeaa tukkaansa paremmin ja pistän merkille, että suunnilleen hänen ikäisensä tytöt vilkuilevat häntä kiinnostuneesti. Edwinistä on kovaa vauhtia tulossa varsinainen sydäntenmurskaaja. "Elda, pidä huoli itsestäsi ja veljestäsi. Olet rakas", äitini kuiskaa korvaani ja suljen silmäni. Hengitän keuhkoihini vielä kerran hänen ihanaa tuoksuaan. Äiti tuoksuu kodilta ja ruusuilta. Nyökkään ja näen äidin olan yli kuinka bussit alkavat täyttyä. Halaan pikaisesti vielä iskääni ja sitten onkin aika jo nousta kyytiin. On haikeaa jättää jälleen kerran hyvästit. "Pitäkää huoli itsestänne. Hyvää lukukautta!" Iskä huikkaa vielä avonnaisesta ovesta, kun nousemme Edwinin kanssa bussiin. Vilkutamme vielä kerran ennen kuin bussit nytkähtävät liikkeelle.

Istahdan ikkunapaikalle ja katseeni haravoi ympäristöä. On tietenkin mahdollista, että parhaat ystäväni Maud ja Leone ovat molemmat eri busseissa, mutta yleensä olemme istuneet aina viimeisessä bussissa. Pian kuitenkin Maudin punaiset hiukset pyyhkäisevät näkökenttääni ja pian näen ystäväni siniharmaat silmät omieni tasalla. "Maud, ihana nähdä!" Kiljahdan ja rutistan ystävääni lujasti. Maud rutistaa minua kenties vielä lujemmin. Pitkän hetken jälkeen irrottaudumme toisistamme ja katsomme tarkasti toistemme kasvoja. Maud näyttää samalta kuin kesäloman alussa, mutta pitkät punaiset hiukset ovat lyhentyneet olkapäiden tasalle. Se sopii hänelle yhtä hyvin kuin nenä päähän. Maud on niitä ihmisiä jotka näyttäisivät hyvältä, vaikka roskasäkki yllään. "Missä Leone on?" Kysyn ja kurkotan kaulaani nähdäkseni toisen ystäväni vaaleanruskeat hiukset. "Hän laittoi minulle viestiä ja sanoi, että on toisessa bussissa", Maud sanoo ja irvistää. Olemme olleet erottamaton kolmikko aina kaksitoistavuotiasta lähtien kun aloitimme koulun. Olimme jokainen yksin ja päädyimme kolmestaan samaan huoneeseen koulussa. Nyt uskon Maudille ja Leonelle kaikki salaisuuteni.

___

Oppilaat purkautuvat koulun pihalla ryppäinä busseista. Tähyilemme ymprillemme, jotta näkisimme Leonen kasvot, mutta häntä ei näy. Päätämme ottaa laukkumme ja lähteä tyttöjen asuntolalle. Viimeistään siellä tapaisimme hänet. Oppillaat tunkeilevat tyttöjen asuntolan ovella ja pian eräs vanhemmista tytöistä tulee aukaisemaan oven. Meidän huoneemme on toisessa kerroksessa joten raahaamme laukkumme ylös portaita. Asuntola on kaunis. Se on vanhanaikainen ja sisustettu vaaleansinisillä kalusteilla. Maud kopeloi avainta laukustaan ja pian huoneemme ovi aukeaa. Astumme sisään ja katseemme kiertää ympäri huonetta. Kolme sänkyä on siististi pedattu ja kuvat niiden yläpuolella on täsmälleen samalla lailla kuin aina. Jokaisen sängyn päässä on pieni vaatekomero, jonne alamme pian purkamaan tavaroitamme.
Olemme jo purkaneet hyvän ajan vaaotteitamme, kun Leone tupsahtaa sisään.
"Moi, mulla kesti hirveen kauan, kun piti auttaa jotain ekaluokkalaista löytää sen huone ja avain. Mitä teille kuuluu?" Leone kysyy ja tulee rutistamaan meitä. "Samaa niin kuin aina. Eli hyvää", naurahdan ja ja Maud nyökkäilee. "Siis mulla on NIIN paljon kerrottavaa", Leone sanoo ja alkaa purkamaan tavaroitaan. Perinteisiimme kuuluu, että illalla kun on aika mennä nukkumaan jokainen kertoo omat kuulumisemme.

___

"Minne täällä mahtuu istumaan?" Puuskahdan, kun seisomme ruokalassa ja tähyilemme paikkoja. "Tuolla on kolme paikkaa", Maud huomaa ja nyökäyttää päätään kohti perimmäistä nurkkaa. Lähdemme peräkanaa kohti pöytää, jossa istuu jo viisi meluavaa poikaa. Pojat ovat arviolta meitä vuotta vanhempia ja sangen hyvännäköisiä kaikki. Tunnistan yhden pojista Jean Roialiksi. Jalkapallojoukkueen kapteeniksi. Luultavasti kaikki ovat pelaajia, joten he ovat ääliöitä. Istumme pöytään ja alan samantien lusikoimaan muroja suuhuni. "...Miten se muija voi ees kuvitellakaan, että sillä ois mahdollisuuksia suhun?" Kuulen erään pojan suusta ja käännän katseeni hänen suuntaansa. Niin tyypillisä 17-vuotiaita poikia. Leona pyöräyttää silmiään kohti kattoa ja Maud irvistää minulle pöydän yli. "Kattokaa, Jerome!
Mitä äijä?" Eräs pojista nousee ja ottaa kyseisen Jeromen tervehdykseen. "Tehkää tilaa", Jean sanoo meille, jotta Jerome pääsee istumaan. "Hei, me oltiin tässä ennemmin kuin teidän kaveri, joten te voitte mennä istuu jonnekin muualle", Leone puuskahtaa, mutta minä pudisitan päätäni. "Antaa olla, mun pitää muutenkin käydä kirjastossa", sanon ja nousen ylös kävelen Jeromen ohi vilkaisemattakaan häneen. Luon vielä alentuvan katseen pöydässä istuviin poikiin ja lähden palautuspisteelle.

___

Kirjasto on kaunis ja avara tila, jossa suuret lasi-ikkunat avartavat kauniin merimaiseman. Suunnistan suoraan korkeiden hyllyjen väliin ja kyyristyn alimmalle hyllylle. Sormeni seuraa kirjojen kansia ja pysähtyy Sarah J. Maasin Thorne of Glassin kohdalle. Nappaan kirjan käsiini ja suunnistan lainaamaan kirjan. Askellan reippaasti kohti ulko-ovia, kun joku koputtaa olalleni. Käännyn ja olen pudottaa kirjan kädestäni, kun näen leveästi hymyilevän Theo Boyerin kasvot. "Theo! Mitä ihmettä?" Kiljahdan ja hyppään hänen kaulaansa. Theo on yksi vanhimpia ystäviäni ja olemme leikkineet lapsena paljon yhdessä, mutta muutama vuosi sitten Theon perhe muutti Kanadaan enkä ole sen koommin nähnyt häntä. "Me muutettiin takaisin. Eikö teidän vanhemmat vielä kertonu?" Hän kysyy, kun on laskenut minut maahan. "Ei, mutta oletko taas opiskelemassa täällä?" Kysyn, vaikka tiedän jo vastauksen. Totta kai hän opiskelee, jos kerta on täällä. Kävelemme Theon kanssa kohti ulko-ovia, joiden luona pysähdymme. "Oli kiva nähdä, mutta nyt täytyy mennä etsimään Eloise. Olen ikävöinyt häntä hirveästi. Eloise on hänen tyttöystävänsä. He ovat TÄYDELLINEN pari. Eloise on saman ikäinen kuin me, mutta eri luokalla. Hymyilen katsellessani hänen peräänsä. "Löydät Eloisen varmaan kirjastosta tai sitten oleskelutilasta!" Huudan hänen peräänsä ja Theo näyttää peukkua.
___

Harjaan hampaita ja kuuntelen samalla Maudin selostusta jostain sarjasta. Sylkäisen vaahdot suustani altaaseen ja tassuttelen vessasta sängylleni. Meidän huoneemme on yksi niitä harvoja joissa on oma vessa ja sen on suuri pelastus. Ei tarvitse jonottaa kauaa aamulla, jotta pääsisi vessaan. Leone lojuu sängyllään ja hymyilee puhelimelleen. Hän on alkanut seurustelemaan kesällä ja ilmeisesti poika tarkemmin sanoen Oliver opiskelee toisella puolella Ranskaa. "Hei arvatkaa kuka on tullut takaisin?" Sanon ja tytöt keskeyttävät puuhansa. "Kuka?" Leone kysyy heti kiinnostuen. "Theo!" Sanon ja tytöt toljottavat minua suu auki. "Oikeasti! Eloise on varmasti riemuissaan. Hän on ikävöinyt Theoa valtavasti", Maud sanoo ja hymyilee. Eloise on meidän kaikkien hyvä ystävä ja kiltein ihminen ketä tiedän. Hän todellakin ansaitsee Theon kaltaisen kiltin ja omistautuvan poikaystävän.
"Pitää huomenna vaihtaa kuulumiset ja toivottaa hänet tervetulleeksi takaisin", Leone sanoo ja painaa päänsä tyynyyn. Ja niin kuin joka vuosi, tänäkin iltana nukahdan ystävieni rauhoittaviin ääniin.