Soturikissat Pimeä polku

Luku 1

"Jääpentu! Herää! Herää!" Ulvosi tuttu ääni Jääpennun korvan juuressa. Jääpentu tunsi tökkimistä, puskemista, ja rajua pomppimista kehonsa päällä, ennenkuin vihdoin avasi silmänsä, haukotteli, venytteli ja nousi istumaan väsyneesti. "Setripentu... Onko aina aivan pakko herättää tuollatavoin?!" Jääpentu nurisi ärsyyntyneenä. Setripentu pomppi hänen vieressään innosta. "Äiti lupasi kertoa lisää klaaneista, ja soturi elämästä! Mutta hän ei suostu aloittamaan ennenkuin molemmat ovat hereillä" Setripentu selitti innosta hihkuen. Jääpentu luimisti korvansa. Hänestä tuntui ulkopuoliselta, sillä muut pennut aina hihkuivat ilosta kuullessaan lisää sotureista, klaaneista, päälliköistä sun muista sellaisista. Jääpentu taas oli pikemminkin peloissaan kuullessaan, mitä vaaroja soturit joutuivat kokemaan. "Eihän minun ole pakko tulla? Jättäisin mielelläni väliin tälläkert-" Jääpentu ei saanut lausettaan loppuun, kun Setripentu alkoi vetää häntä niskasta kohti Huurresulkaa, kahden pienokaisen emoa. "Ei tule kuuloonkaan!" Setripentu julisti. "Sitä paitsi, meidäthän nimitetään aurinkohuipun hetkellä sotureiksi! Etkö halua tietää vielä vähän lisää sotureista ennenkuin sinut nimitetään?" Setripentu hihkui. "Tarkoitat varmaankin oppilaiksi. Olette vielä kaukana siitä että teistä tulisi sotureita" Huurresulka sanoi nuoliessaan jääpentua puhtaaksi. "No ihan sama" Setripentu mutisi itsekseen. "Nyt, kerro lisää klaaneista!" Setripentu hihkui, ja hyppi iloisesti ympäri emoaan. Mutta Jääpennun silmistä kuvastui pikemminkin pelko ja hämmennys, kuin ilo ja innostus. Huurresulka näki pelon pentunsa katseessa ja nuolaisi tätä päälaelta. "Älä pelkää, ei klaani elämä ole niin pelottavaa" Huurresulka lohdutti pientä Jääpentua. Jääpentu mutisi jotakin hiljaa, joka kuulosti vastalauseelta, mutta Huurresulka ei välittänyt. Naaras asettui makaamaan ja viittoili hännällään pentuja luokseen. "Kerro minkälaisia muut klaanit ovat! Keitä siellä on? Kuka on päällikkö?" Setripentu intoili. "Yksi kysymys kerrallaan pikkuiseni" Huurresulka kehräsi huvittuneesti. "Metsässä on neljä klaania. Metsäklaani, Aurinkoklaani, Sumuklaani ja..." Huuresulka hiljeni hetkeksi. Jääpentu pystyi haistamaan emonsa hetkellisen pelkotuoksun. "Ja Hämäräklaani." Huurresulka lisäsi viimein. Molemmat pennut vilkaisivat nopeasti toisiaan. Mikä Huurresulkaan oli mennyt Hämäräklaanin kohdalla? Kumpikaan pennuista ei kuitenkaan jäänyt miettimään asiaa sen enempää. "Metsäklaanin päällikkö on tietenkin Punatähti, Aurinkoklaanin Kirkastähti, Sumuklaanin Märkätähti, ja Hämäräklaanissa-" Huurresulka pysähtyi taas kerran. "Setritähti" Huurresulka jatkoi rauhallisella äänellä, vaikka naaraasta huomasi tuon olevan hieman hermostuneempi kuin aikaisemmin. Setripennun silmät suurentuivat. "Kuulostaa ihan minun nimeltäni! Minustakin tulee isona Setritähti !" Setripentu hihkui. Huurresulka näytti hetken olevan hirvityksen vallassa mutta karisti ilmeen kasvoiltaan ja nuolaisi pentunsa korvaa hellästi. "Varokaa minua! Olen Setritähti! Metsäklaanin päällikkö!" Setripentu uhosi ja loikkasi kohti Jääpentua. Pian käynnissä olikin jo pysäyttämätön leikkitaisto. Pian pienokaiset kuitenkin uupuivat ja kellahtivat maahan. yhtäkkiä Jääpennun mielessä välähti kuva valkoisesta pennusta. "Äiti... Oliko meillä joskus siskokin?" Jääpentu kysyi, katsahtaen emoonsa. Huurresulka kavahti ja nousi jaloilleen. "Noniin, menkäähän nyt lepäämään, haluan että olette virkeitä kun nimitystilaisuus alkaa." Huurresulka sanoi hellästi, patistellen pentuja sammalpeitteelle johon naaras asettui itse makaamaan niin että pennut pääsisivät hänen viereensä. "Mutta-" Jääpentu yritti mutta Huurresulka vaiensi pienen valkoisen pennun katseellaan. Se oli tiukka mutta silti täynnä surua. Jääpentu painoi kuuliaisesti päänsä maahan ja sulki silmänsä. Häntä kuitenkin jäi askarruttamaan kuva pienestä valkoisesta naaraasta mielessään, ja hänen emonsa outo käytös Hämäräklaania ja tuon päällikköä kohtaan. Kuinka monta asiaa hänen emonsa heiltä oikein salasi?