Petrichor (24)

Kahville?

(Poika punaisessa #2 // Repale)

Miten voi vaan odottaa, luopua, toivoa ja horjua.
Miten en voi kun sussa roikkua. Vaikka siitä ei vois ikinä toipua. En voi tästä huoneesta millään poistua.

Päässä soi sun nimi, faktoja sun elämästä ja kaikki jotka susta ikinä piti. Tässäkin runossa susta kertoo joka rivi. Mut mitä välii kun sullehan oon kuin sen mökin pihatien kivi.

Oot yhä se mun katseiden kohde käytävällä. Koitat ehkä mua jotenkin varoa ja vältellä. Mutta en tiedä miksi et silti katoa edes kovasti kieltämällä. Mä en merkkaa sulle ees mitään näin heittämällä.

Kierrän kai sua silti ympäri aina. Mielessä vain ihan tavallisenakin tiistaina. Poikia noin lähellä mun tyyppiä ei tapaa kuin päivinä parhaina. Tuleeko olemaan suhteita joiden aikana sä et mun mieltäni paina?

Nää samat lorut niin kauan sitten jo laulettuja. Onko koskaan mahdollisuutta et voisit musta kiinnostua. Ollaan niin täydellinen match, me voitas suoraa vaa kihlautua. Tai voitas edes vaikka alkoholin pyörteissä "sattumalta" tutustua.

Oon kyllästynyt sun takaraivoon. Oon vaihtanut vedet niin monta kertaa maljakkoon. Kohta nostan lipun puolitankoon. Mutta muut silti vaan vielä odottakoon.

Tää tulee viel tapahtuun!! Ehkä vasta yli seuraavan täysikuun, tai vaikka joskus tulevaisuudessa kahvilassa, aikaan sovittuun. Mutta en mää rupee sellaiseen tunteiluun.

Astut taas reppus selässä pois ovesta. Vaikka sut mä valitsisin sijaan niin monesta. Ei se ees käy todesta, kuinka et ees huomaa menettäväs jotain niin vaan kaunista.