Petrichor (24)

16

En ehkä aina muista kuinka me tavattiin

Ehkä se oli törmähdys
Tai mun joku outo tervehdys
Tai se kun teistä mun tyhmät vitsit oli päivän kevennys
"Se oli se päivä kun meistä tuli läheisiä" on mun selvennys

Enkä ehkä aina muista kuinka me kasvettiin yhteen

Mutta huomasin itkiessäni, että kädestäni pidit
Ja maauimalan betonilla vierelläni odotit
Se lohduttaisi, mitä tahansa sanoisit
Mistä löysin tälläiset kaverit?

Ja myönnän, että en ehkä muista kun meillä oli hauskaa

Pikkuhiljaa nauru teki paluun
Ja kun jonkun puhelin soi ja yhdytään lauluun
Ja se rauha mun sisällä kun saan nukahtaa yhdessä puheluun
Lopulta kaikki hiljeni auringonnousun katseluun

Ja en ehkä aina muista kun meillä oli vaikeaa

Vaikka ei oltais siitä tietoisia
Kaikki päivät ei oo niin pehmoisia
Kun meidän kasvoihin tulee muutoksia
Kun ollaan vanhoja ja ruttuisia
Ne päivät on sen arvoisia

Sillä

Silloin kun olen kypsä, kaunis ja käytöstä poistettu
Silloin kun kaikki unelmat on saavutettu
Kun villapaidat on urakalla neulottu
Ja eläkkeeni ansaittu

Niin silloin minä tulen aina muistamaan teidät
Koska kun peiliin eksyy mun silmät
Teidät mun kasvot kätkevät
Muistot niin kovin tärkeät

Otsan rypyt ovat niistä syvistä mietteistä tuhansista.
Hymylinjat hysteerisistä nauruista sekavista.
Vanhuuden juonteet monien kyyneleiden ansiosta.
Silloin kun olin nuori ja kuusitoista.