Your heart is my home

3.

"En oo nähnyt sua ennen täällä. Muutitko vasta?" Rosie kysyy ja istahtaa vastapäätä minua. "Joo, meidän perhe muutti tänne eilen Suomesta", vastaan ja hymyilen. "Suomesta? Missä osavaltiossa se on?" Rosie kysyy ja katsoo minua kummastuneena. Amerikkalaisten maantieto on tosiaan olematon. "Ei, ei, Suomi on valtio Euroopassa", vastaan ja pudistan päätäni. "Aa, okei. Nyt muistankin. Eikös siellä ole tosi kylmä", Rosie sanoo ja hänen vaaleansiniset silmänsä ovat laajentuneet ymmärryksestä. Jatkamme jutustelua ja joudun selittämään Rosielle monta jenkkien käsitystä Suomesta. Kahvilan ovi käy, ja sisään astuu poika. Rosie kääntyy ja hypähtää pystyyn. "Nick!" Rosie halaa poikaa lujasti ja suukottaa tätä suulle. Hymyilen. He ovat selvästi yhdessä. "Sienna, tässä on mun poikaystävä Nick", Rosie sanoo hymyillen kääntyessään takaisin puoleeni. "Hei Sienna", Nick hymyilee. "Moi", vastaan ja katson Nickin silmiin. Hänellä on tummanruskeat silmät ja tummat hiukset. Aika perus jenkin näköinen, ajattelen. "Hei Sienna, haluutko tulla tänään illalla tonne rannalle pelaamaan lentopalloa?" Rosie kysyy, kun nousen ylös ja olen tekemässä lähtöä. "Ääh, en tiedä", vastaan hieman vaivaantuneena. Olen niin suomalainen kuin voi vaan olla. Inhoan olla ihmisten kanssa joita en ollenkaan tunne, sillä tunnen oloni epämukavaksi. "Tuu vaan! Siellä on vaan meidän kaveriporukka ja voin sanoa etukäteen, jotta kaikki tietää että oot tulossa", Rosie rohkaisee ja hymyilee leveästi. Uskaltaudun nyökkäämään ja muistelen mitä mummi minulle sanoi. "Sienna, muista olla rohkea ja uskaltaa, kun olet siellä Amerikassa. Se on tärkeintä", mummi piteli kättäni omissa ryhmyisissä käsissään, ja kun katsoin hänen silmiinsä näin kyyneleen valuvan hänen poskelleen. Kahden päivän päästä hän nukkui pois. Tämä tapahtui noin vuosi sitten juuri sen jälkeen, kun olimme saaneet tietää lähtevämme tänne. Mummi oli vain 75-vuotias, mutta sairasti parantumatonta rintasyöpää. Muistan hänen sanoneen Gretalle tämän itkiessä, että kyllä mummi vielä kurkistaa pilvenreunalta Gretaa ja pitää huolta hänestä. "Joo, ja sitten mää vilkutan sulle sinne pilvenreunalle" Greta totesi ja itki sekä nauroin samalla. Olen niin vaipunut ajatuksiini , että hetkeksi unohdan olevani kahvilassa ja Rosie ja Nick seisovat edessäni. Rosie heilauttaa kättään kasvojeni edessä ja nostan katseeni. "Niin käykö sulle kahdeksalta?" Hän kysyy ja katsoo minua. Vilkaisen kelloa. Kaksi. Ehdin hyvin kotiin ja järjestää huonettani. "Joo, nähdään silloin", vastaan ja suuntaan samalla ovelle. Heilautan heille vielä kättäni poistuessani kahvilasta.
___

"Äiti, mä meen illalla pelaamaan lentopalloa sen Rosien ja sen kavereiden kanssa", sanon samalla, kun laitan jämäruuat jääkaappiin. Äiti katsahtaa minuun ennen kuin vastaa. "Mene vain, mutta älä ole liian myöhään ja ole varovainen. Vaikka tämä onkin rauhallista aluetta ei yöllä voi olla mistään varma. Yritä saada joko kyyti tai joku jonka kanssa kävellä kotiin", äiti sanoo vakavasti, mutta ei kuitenkaan saarnaa. Nyökkään ja vilkaisen kelloa. Puoli kahdeksan. Aika lähteä. Laitan jalkaani mustat urheilushortsit ja harmaan hupparin, sillä ilma on viilentynyt huomattavasti. Jalkaan vielä valkoiset adidaksen lenkkarit. Huudan heipat ja poistun ulos ovesta.
___
Askellan kevyesti kohti rantaa ja näen siellä jo pienen porukan seisoskelemassa. Yhdellä tytöllä on lentopallo kädessään. Hidastan kävelyäni ja tunnen jännityksen kouraisevan vatsassani. Olen melkein jo päättänyt kääntyä takaisin ja lähteä kotiin, kun Rosie juoksee minua kohti. Hän on laittanut hiuksensa ponnarille. "Sienna! Kiva kun tulit!" Hän huutaa ja halaa minua. En ole tottunut näin tuttavallisiin tervehdyksiin joten menen hieman hämilleni. "Moi", vastaan ja Rosie alkaa työntämään minua kohti seisoskelevaan ryhmää. Pari tyttöä tulee vastaan. Molemmat ovat tummia brunetteja ja tosi kauniita. "Moi, sä oot varmaan Sienna. Tosi kiva kun pääsit", toinen tytöistä sanoo ja tulee halamaan. Hän on suunnilleen saman mittainen kuin minä eli aika lyhyt. "Mun nimi on Ashley ja tässä on Kayla", Ashley esittelee minut ja toinen tyttö, Kayla tulee myös halaamaan. Hän on pidempi kuin minä, mutta silmissä tuikkii ystävällinen pilke. Lähdemme kävelemään kohti kenttää ja huomaan kaikkien katseiden olevan kiinnittyneitä minuun. Voi ei, inhoan olla huomion keskipisteenä. Sydämeni on pysähtyä, kun huomaan poikien olevan samoja jotka naurattivat tyttöjä sen kahvilan edustalla. Muut pojat tulevat tervehtimään minua ja olen mennä sekaisin nimistä ja kasvoista, koska kaikki ovat samannäköisiä ja kaikkien nimi on jokin Jamie tai vastaava. Mutta yksi pojista jättäytyy viimeiseksi, ja vasta kun hän tulee kohdalleni tajuan kuka hän on. Se poika joka nojaili seinään ja huomasi katseeni. Hän ojentaa kättään ja tartun siihen. "Connor", poika sanoo lyhyesti. "Sienna" vastaan aivan yhtä lyhyesti ja äänessäni kalskahtaa hieman jäinen sävy. Connor kohottaa kulmiaan ja hänen silmissään myrskyää. Ne silmät ovat upeat, vaikkakin hän on kiekkoilija. Huomaan jääneeni tuijottamaan, joten käännän katseeni kiireesti pois. Kayla alkaa jakamaan joukkueita, ja minä päädyn samaan joukkueeseen Ashleyn, Rosien ja kahden niistä pojista. Nimet saattoivat olla Oscar ja Ed. Muut menevät verkon toiselle puolelle. Ashley heittää pallon ilmaan ja peli lähtee käyntiin. Huomaan että he ovat hyviä pelaajia kaikki. Olemme pelanneet noin vartin, kun Connorin syöttö tulee verkon toiselle puolelle ja syöksyn ottamaan sen vastaan hihalyönnillä. Lennän samalla vatsalleni, mutta ainakaan vastustajat eivät saaneet pistettä. Ed ottaa pallon vastaan ja passaa sen eteenpäin kohti Rosieta, joka saa iskettyä pallon verkon toiselle puolelle. Saamme siitä pisteen. Nousen istumaan ja pudistelen hiekkaisia vaatteitani. "Sienna, eihän sattunu?" Oscar kysyy ja katsoo minua huolestuneena. "Ei oikeestaan", vastaan välttelevästi, vaikka en pysty täysin poistamaan nilkassani olevaa kipua. Nousen varovasti seisomaan, mutta samalla nilkassani vihlaisee niin kauhea kipu, että joudun tukeutumaan Oscariin jotta en kaatuisi. "Mun nilkkaan tais sittenki sattua", sanon hieman häpeissäni. "Näytä sitä", Oscar sanoo ja istahdan hiekalle. Hän tarttuu nilkkaani ja katsoo sitä. "Täähän on aivan turvonnu", hän sanoo ja katson arvioivasti  koipeani. Oho, nilkka on turvonnut aika paljon. "Se varmaan nyrjähti", totean ja irvistän. "Se on nyrjähtänyt", Oscar toteaa epäilykseni oikeiksi. Nousen pystyyn ja seison yhdellä jalalla. Pompin muutamalla hypyllä kentän reunalle. Tunnen muiden katseet selässäni. "Sienna, miten aattelit päästä kotiin?" Ashley kysyy varovaisesti. "Varmaan hypin yhdellä jalalla", sanon irvistäen. Voin sanoa, että muutaman kilometrin matkaa ei houkuta hyppiä yhdellä jalalla, mutta en halua että takiani hössötetään. Tässäkin tapauksessa olen niin suomalainen. Muut katsovat minua kuin tärähtänyttä. "Et varmasti hypi", Rosie sanoo jyrkästi. "Ei mun takia tartte kenenkään lähteä saattamaan", vastaan vaivaantuneena. "Mä voin käydä saattamassa", sanoo Connorin ääni. Voi ei, ei tätä. "Mutta Con, eikö sun pitäny pelata vielä?" Ed kysyy. "Äh, ei huvita enää. Ja voin tehdä samalla iltalenkin", Connor sanoo välinpitämättömästi. Hän tulee vierelleni ja tukee minua toiselta puolelta. Joudun kietaisemaan käteni hänen olkapäälleen. Lähdemme etenemään hitaasti kohti kotia.
___
Olemme kävelleet ehkä puoli kilometriä, kun Connor huokaisee. "Minä tiedän miten päästään nopeammin", hän sanoo ja en ehdi kuin kiljaista hiljaa, kun hän ottaa minut reppuselkäänsä. "Minä näin sinut tänään", Connor tokaisee hetken hiljaisuuden jälkeen. Säpsähdän hieman. "Tiedän, minäkin näin sinut", vastaan yhtä värittömästi. Keskustelu tyrehtyy siihen. Onnekseni olemme jo pian talomme edessä. Laskeudun varovasti hänen selästään. Hän saattaa minut ulko-ovelle asti. Olen avaamassa ovea, kun pakottaudun vielä katsomaan häntä. "Kiitos, kun saatoit minut", sanon. "Eipä kestä", hän vastaa ja silmissä on taas sulkeutunut katse. Aukaisen oven ja samalla hetkellä Connor kääntyy ja lähtee. Astun eteiseen ja otan kengät varovaisesti jalasta. "Sinähän nopeesti tulit", äiti huikkaa samalla, kun astun avaraan olohuoneeseen. Äiti katsoo minua ja huomaa välittömästi nilkkani. "Taivas, mitä nilkallesi tapahtui?" Hän kiljaisee ja harppaa parilla askeleella luokseni. "Se vaan nyrjähti", sanon vähättelevästi. "Aivan", äiti sanoo ja hakee pakkasesta jäätyneen vihannespussin. Asetan sen nilkalleni samalla äiti lähtee hakemaan jotain tukea nilkalleni. Hän palaa kädessään jotain millä sitoo nilkkani. Kipu hellittää hieman, kun nilkkaa saadaan tuettua. Juoksun voin kuitenkin unohtaa hetkeksi. Mutta ainakin sain uusia kavereita tänään, joten nilkan nyrjähtäminen on aika kohtuullinen hinta siitä. Kaivan puhelimeni taskusta ja avaan suoraan instagramin. Huomaan minulle tulleen seuraamispyynnön käyttäjiltä @oscarevers sekä @kaylamadisoon. Hyväksyn pyynnöt ja menen snapchattiin. Minut on lisätty Rosien toimesta snäppiryhmään. Ryhmän nimi on fiinitleidit. Ryhmässä on minun ja Rosien lisäksi Kayla, Ashley sekä Whitney. En tunne Whitneytä, mutta oletan hänen olevan tyttöjen kaveri.