Liekki

Soppaa ~4

Seuraavan aamun liikuntatunti tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta pelatessamme sählyä. Olenpahan nimittäin idioottina päättänyt osallistua totiseen peliin, enkä osaamattomien helppoon peliin. Toisessa pelissä on lähinnä Kristian ja luokan tytöt. Heillä näyttää olevan hauskaa, vaikka puolet porukasta pitää mailoja väärinpäin.

Omassa pelissäni palloa läimitään mailasta toiseen. Muut pelaavat kuin minua ei olisikaan tai korkeintaan tönivät minut pois tieltään. Sanoisin vielä olevani suhteellisen hyvä sählyssä. Etsin jatkuvasti paikkaa, mutta paras mitä saan on Miron ilkikurinen virne.

Tuskallisen liikuntatunnin viimein päätyttyä opettaja pyytää minut sivuun muiden mennessä jo pukuhuoneisiin. "Miltä susta tuntui toi peli?" Miespuolinen opettaja kysyy. Hänen äänensävynsä ei kerro mitä hän ajaa takaa.

"Öh... no ihan okei, kai." Vastaan hieman hermostuneena, sillä opettajan kanssa kahden keskustelu ei kuulu lempiharrastuksiini.

"Vainiin... Musta nimittäin näytti, että muut pojat vältteli sua, vaikka sä oisit voinut lyödä maalin. Oolenko mä oikeassa?" Opettaja tenttaa minua tovin, mutta lopulta saan hänet vakuutettua siitä, ettei mitään ole tekeillä. Todellisuudessa en vain halua keittää itselleni enää isompaa soppaa.

Lähden liikuntasalista kohti pukuhuoneita. Käytävällä ohitseni kävelee joukko naureskelevia jätkiä. Tuskin kukaan heistä on vaihtanut edes vaatteitaan. Minua alkaa ärsyttää heidän olemuksesna.

Pukuhuone on tyhjä lukoonottamatta omaa naulakossa roikkuvaa reppuani. Vaihdan urheiluvaatteet farkkuihin ja vaaleanpunaiseen huppariin. Seuraavaksi kaivan repustani deodorantin ja kamman, joiden kanssa suuntaan suihkutilojen vieressä sijaitsevaan vessaan. Juuri kun olen astumassa sisään vessaan, näen suihkutilojen nurkassa istuvan pojan. Hän on painanut päänsä polviin yllänsä pelkkä pyyhe. Tarkemmin katsottuani tunnistan pojan Kristianiksi.

"Hei...? Kristian? Oks kaikki hyvi?" Kysyn hieman huolestuneena. Kysymykseni aiheuttaa reaktion pojassa. Hän kavahtaa ja nostaa katseensa hetkeksi minuun, jonka jälkeen painaa päänsä takaisin polviinsa. Hänen katseensa on säikähtänyt, mutta sitä seuraa epätoivoinen nyyhkäisy.

Otan muutaman askeleen lähemmäs nurkassa kyhnöttävää poikaa, joka vapisee. Mikä hänen mieltään noin painaa? Suihkutilojen lattia on märkä ja se kastelee sukkani. Siitä huolimatta kyykistyn Kristianin viereen. En oikein tiedä mitä sanoa tai tehdä. "Tarviitko apua? Tai... Haluutko puhuu siitä?" Soperran hieman sekavasti.

Olemme siinä hetken hiljaisuudessa, kunnes Kristian vetää syvään henkeä ja puhuu vapisevalla äänellä; "Mun kamat vietiin. Vaatteet, reppu, puhelin, kaikki."

Nousen seisomaan ja ojennan käteni Kristiania kohden. Hän katsoo minua punaisilla silmillään hämmentyneen näköisenä, mutta tarttuu käteeni. Autan hänet jaloilleen. "Mä autan sua etsimään." Sanon antaen taskustani nenäliinan Kristianille, johon tuo niistää nenänsä.

Kierettyämme koko pukuhuoneen tuloksetta, jätän pörröpään odottamaan penkille. Lähden etsimään pojan tavaroita pukuhuoneen ulkopuolelta ja lopulta löydän ne roskikseen tungettuina inva vessan roskakorista. Kaivan ne sieltä pois ja suuntaan takasin pukuhuoneeseen, jossa Kristian istuu penkillä kynsinauhojaan repien.

"Nää oli heitetty roskikseen. Toivottavasti ne on vielä ihan kunnossa." Sanon varovasti ojentaen tavat toiselle. Hän ottaa vaatteensa kasasta. Valkeassa neuleessa on kaikenkirjavia tahroja. Vilkaisen Kristianin järkyttyneitä kasvoja, jotka tuijottavat neuletta kauhistuneena. Hänen silmäkulmansa kimmeltävät.

Ajattelematta sen enempää riisun oman hupparini päältäni ja ojennan sen toiselle. Hän katsoo minua hämmentyneenä. "Sä voit lainata sitä. Mä voin laittaa ton liikkapaidan." Tokaisen hieman epävarmasti. Silloin Kristian syöksähtää halaamaan minua. Hänen hengityksensä on kiivas ja otteensa tiukka. Alkushokin jälkeen kiedon käteni lähes alastoman pojan ympärille. Olemme siinä hyvän tovin ennenkuin toinen hellittää otteensa.

"Kiitos." Hän sanoo hiljaisella äänellä ja luo minulle pienen hymyn. Kristianin hymy on todella kaunis ja se saa sydämeni hyppimään rinnassa hieman kiihkeämmin. "Anteeks ku mä olin yks niistä kusipäistä." Vastaan sitten.

"Ei se mitää. Et ainakaan oo enää." Kristian naurahtaa, jolloin katseemme kohtaa sekunnin liian pitkäksi hetkeksi. Kasvoni hehkuvat punaisina kääntäessäni katseeni toisaalle.

"Mä puen nyt niin ei tarvi alasti mennä matikan tunnille." Pörröpää sanoo vaivaantuneena naurahtaen ja siirtyy vaatteidensa kanssa kulman taakse. Puen itsekin hikisen liikkapaidan päälleni.