Hetki ennen auringonlaskua

1. Lost in the noise

Nojasin Camden Marketin kiviseinään ja annoin kaupungin äänten virrata ympärillään. Markkinoiden vilinä oli kaoottinen, mutta samalla rauhoittava, kuin jatkuva tuttu taustamelu. Minua ympäröi turistien puheensorina, katukojujen kaupustelijoiden huudot ja kitaran kevyt soitto jonkun nuoren muusikon sormista. Kävijät soljuivat ohi toinen toistaan värikkäämmissä vaatteissa, mutta en sulautunut joukkoon. Tuntui aina, kuin olisin katsellut elämää kuin sivustaseuraajana ulkopuolelta.

"Ruby, hei, kuunteletko edes?" parhaan ystäväni Lucindan ääni veti minut takaisin todellisuuteen. Hymähti, mutta ajatukset olivat yhä muualla.

"Joo, kuuntelen. Sanoit jotain siitä, että meidän pitäisi mennä sinne uuteen kahvilaan?" vastasin hajamielisesti vaikka tiesin, etten ollut kuunnellut sanaakaan. Oli ajatellut tulevaisuuttaan aivan kuten aina. Viime kuussa olin saanut kutsun tärkeään haastatteluun lääketieteen opinnoista. Vanhempani olivat olleet riemuissaan. Se oli kaikki, mitä he olivat halunneet, mutta oliko se sitä, mitä minä halusin?

Lucindan kasvot kirkastuivat, kun hän jatkoi puhettaan kahvilasta, mutta oma katseeni liukui taas väkijoukkoon. Jossain markkinoiden toisella puolella näin nuoren miehen nostavan kameran silmiensä tasolle tähdäten sitä kohti erästä katutaiteilijaa. Hänen ruskeat hiuksensa olivat sekaisin ja vihreissä silmissä oli vakava keskittynyt ilme, joka herätti minussa mielenkiinnon. Se oli vain lyhyt hetki, mutta jostain syystä en saanut katsettaan irti pojasta. Oli kuin kaikki ympärillä olisi pysähtynyt markkinat, Lucindan puhe, koko Lontoo. Hänessä oli jotain erityistä ja tunsin sen. Se hetki, kun kameran laukaisin napsahti tuntui erikoisen merkitykselliseltä vaikka en osannut sanoa miksi.

"Mennäänkö?" Lucinda kysyi hymyillen, mutta en ollut varma, oliko valmis liikkumaan. Jotain oli tapahtumassa tunsin sen ja halusin jäädä ottamaan selvää vaikken tiennyt mitä tapahtuisi. Lucinda vetäisi minua hellästi kädestä ja katsoi kysyvällä katseella. "Joo mennään." sanoin ja irrotin katseeni ihmisjoukosta ja pojasta. 

Lähdimme bussilla kohti Lucindan kotia ja hän puhui innostuneesti kaikesta mahdollisesta, maan ja taivaan välillä. Minä nyökkäilin ja hymyilin, mutta ajatukseni vaelsivat omia teitään. Mielessäni pyöri yhä se poika Camden Marketilta. Miksi olin kiinnittänyt häneen niin paljon huomiota? Ja kuka hän oikein oli? Tunsin palavaa halua saada vastauksia.

"Hei, Ruby, onko kaikki hyvin? Sä vaikutat jotenkin poissaolevalta," Lucinda kysyi, katsoen minua huolestunut ilme kasvoillaan. "Joo, kaikki on hyvin. Mulla on vaan paljon ajatuksia juuri nyt," vastasin nopeasti, vaikka huomasin Lucindan kasvoilla epävarman ilmeen. En tiennyt, uskoiko hän minua vai ei, mutta päätin antaa ajatusteni olla ja keskittyä aikaan hänen kanssaan. Keksin meille uuden keskustelunaiheen ja loppumatkan ajan juttelimme kevyesti kaikesta ja unohtaen hetkeksi kaiken muun.

Lucindan kotona löysin itseni keittiöstä silittelemässä hänen koiraansa Hollya, samalla kun Lucinda kaiveli jotain kaapeista. "Haluutko teetä, Ruby?" hän kysyi pehmeästi.

Nyökkäsin vastaukseksi ja keskityin takaisin Hollyn silitykseen, kunnes yhtäkkiä kaaduin eteenpäin. Joku oli tönäissyt minut takaapäin ja ensimmäinen ajatus, joka mieleeni tuli oli, että miksi Lucinda kaataisi minut yhtäkkiä. Mutta kun käännyin ympäri, näin Lucindan isoveljen, Kevinin.

"Miksi sä noin teit?" kysyin, ääneni kuulostaessa ehkä hieman liian kovalta. Se sai myös Lucindan kääntämään päänsä meidän suuntaamme. "Mitä ihmettä tapahtuu?" hän kysyi kulmat koholla. Selitin nopeasti tilanteen ja Lucinda alkoi heti tiuskia Kevinille. Kevin vain käyttäytyi kuin mikäkin lapsi, vaikka oli jo melkein yhdeksäntoista. En voinut käsittää, miten joku voisi olla niin lapsellinen. Kevin vain naurahti ja pyöritteli silmiään, ikään kuin olisi voittanut jonkin typerän pelin.

"Ei sillä ole väliä, anna olla," sanoin Lucindalle, mutta hän jatkoi vielä hetken valittamista veljelleen, kunnes lopulta antoi asian olla. Joimme teetä ja siirryimme olohuoneeseen katsomaan elokuvaa. Vietimme useita tunteja sohvalla, tehden läksyjä ja jutellen, mutta ajatukseni alkoivat harhailivat jälleen.

Kun Lucinda lähti vessaan, Camden Marketin poika palasi mieleeni. Mielikuva hänestä kameran kanssa keskittyneenä hetkeen oli jäänyt kummittelemaan mieleeni, enkä saanut sitä mielestäni. Päätin, että kun Lucinda tulisi takaisin ottaisin hänet puheeksi. Istuin sohvalla ajatuksissani, katsellen tyhjyyteen, kun Lucinda palasi. En voinut enää pidätellä.

"Lucinda, mun pitää kertoa sulle jostain... eräs poika, jonka näin Camden Marketilla."