-Myös tuomaan, ja osoittamaan naisen arvon.
On helppoa ajatella raamattua "sääntökirjana", jonka "sääntöjä" noudattamalla pääsemme taivaaseen.
Itsekin ajattelin niin vielä muutama vuosi sitten, vaikka se hävettääkin myöntää.Kuitenkin raamattua lukiessani, ja raamatun opetuksia kuunnellessani, olen tajunnut monia asioita.
Esimerkiksi sen, että raamattu ei todellakaan latista naisen arvoa tässä yhteiskunnassa ja elämässä,
eikä myöskään sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Päinvastoin. Jeesus tuli tänne maan päälle monestakin syystä, mutta yksi niistä ei koskaan ollut naisen arvon alas painaminen missään muotoa.Kun perehtyy tarkemmin juurikin Jeesuksen maan päällä olon aikana olleisiin arvoihin, käytäntöihin, tapoihin ja toimintamalleihin, näkee asiat aivan eri kantilta.
Juuri siksi mielestäni onkin tärkeää perehtyä tarkemmin lukemaansa, eikä vain tehdä omasta mielestä järkevän oloisia päätelmiä.
On helppo myös päätellä tietyistä lauseista raamatussa tiettyjä asioita, ilman sen enempää kontekstia ja ymmärrystä sen ajan tavoista.
-Sananlaskut 3:5
"Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi."Sen aikainen kulttuuri missä Jeesus vaikutti, toimi niin, että useimmiten miehet eivät edes puhuneet vieraille naisille julkisesti.
Kuitenkin Jeesus keskusteli, ja saarnasi useammallekin naiselle suoraan, rikkoen sen aikaisia normeja ja ennakkoluuloja häikäilemättä.
Tästä hyvänä esimerkkinä on samarialainen nainen, jolta Jeesus pyysi kaivolla vettä juodakseen.
Samalla kertaa Jeesus kutsui samaisen samarialaisen naisen opetuslapsekseen,
siitäkin huolimatta, että juutalaisilla ja samarialaisilla oli tuohon aikaan vihamielisiksi kuvaillut välit toistensa kanssa.
Tai ainakaan juutalaiset ja samarialaiset eivät yleensä olleet tekemisissä.
Kaikesta tästä huolimatta, Jeesus valitsi kaikista ihmisistä, puhua
juuri tälle samarialaiselle naiselle.Tässä keskustelussa samarialaisen naisen kanssa, Jeesus paljasti myös ensimmäistä kertaa julkisesti olevansa Messias. Tämä korostaa kuinka arvokkaana Jeesus piti naista, vaikka nainen kuului yhteiskunnallisesti syrjäytettyyn asemaan, sekä sukupuolensa että kansallisuutensa takia.
Jeesus siis rikkoi aikansa sosiaalisia ja kulttuurillisia rajoja osoittaakseen, että Jumalan valtakunta on avoin kaikille. Myös niille, joita muut saattoivat ja vieläkin saattavat pitää syrjittyinä.Jeesus myös paransi lukuisia naisia, joista kaikista en edes usko kerrottavan raamatussa.
Hyvänä esimerkkinä, Hän paransi verenvuototaudista 12 vuoden ajan kärsineen naisen, ja lopuksi kutsui häntä tyttärekseen.
(Markus 5:25-34)
Tuon ajan yhteiskunnassa pitkään sairastanutta ihmistä pidettiin rituaalisesti epäpuhtaana, mikä eristi sairastavan ihmisen yhteisöstä totaalisesti.
Jeesus ei kuitenkaan vain parantanut naista fyysisesti, vaan myös julkisesti tunnusti naisen uskon arvon, ja palautti naisen aseman yhteiskunnassa.
Tämäkin esimerkki lukuisien muiden rinnalla osoittaa, että Jeesus arvosti ja rakasti/rakastaa kaikkia ihmisiä sukupuolesta, yhteiskunnallisesta asemasta ja "virheellisyydestä" riippumatta.Myös Jeesuksen ylösnousemuksen todistajina, juurikin naiset saivat erityisen tärkeän roolin.
Jeesuksen ajan juutalaisessa yhteiskunnassa naisten todistusta ei pidetty yhtä luotettavana kuin miesten,
ja he olivatkin usein syrjäytettyjä virallisissa asioissa.
Siitä huolimatta evankeliumi kertoo, että ensimmäiset ihmiset joille Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen olivat juurikin naisia, kuten Maria ja Magdaleena.
(Matteuksen evankeliumi 28: 1-10)
Tämä kertoo jälleen Jeesuksen arvostuksesta naisia kohtaan, antaessaan heille ratkaisevan tärkeän tehtävän:
Olla ylösnousemuksen ensimmäisiä todistajia, ja välittää sanoma siitä myös opetuslapsille.
Tämäkin valinta rikkoi sen ajan sosiaalista normia, ja osoitti että Jeesuksen silmissä naisen rooli oli ja on, hyvin keskeinen Jumalan suunnitelmassa.
Kyseinen luottamuksen osoitus myös alleviivaa sitä,
että kristinusko alusta alkaen pyrkii kohottamaan naisen asemaa ja roolia yhteiskunnassa.(Kuva: Pinterest)
YOU ARE READING
Taivaan rajat
SpiritualTässä sarjassa sukelletaan syvälle kristinuskon ennakkoluuloihin sekä stereotyyppeihin, rikkoen perinteisiä käsityksiä ja tarjoten ehkä uudenlaisen, moniulotteisen näkökulman uskoon, ja sen merkitykseen nykypäivän maailmassa. Sarjan tekstit haas...