improper love

2. LUKU

Harryn näkökulma:

"Karkasko se teidän pihalta?" Elizabethiksi nimetty nuori nainen kysyi minulta, kun olimme etsineet Bruce bulldoggiani vasta vähän aikaa.
"Joo, mun äiti etsii sitä myös, mutta vaan toisesta suunnasta", kerroin Elizabethille.
"Onko se tuo?" neiti kysyi minulta ja osoitti Brucea, joka oli nuuskimassa parin kymmenen metrin päässä toisten postilaatikoita.
"On!" huudahdin ja menin rakkaan koirani luokse.
"Kiitos tosi paljon avusta", kiitin Elizabethiä, kun olimme kävelemässä hänen kotiaan kohti haettuamme Brucen.
"Musta oli kiva tulla ulos", tyttö vastasi ja hymyili pienesti.
"Mitä sä tolla tarkotat?" kysyin ja katsoin tyttöä.
Hän katsoi eteenpäin ja näytti miettivän mitä vastaisi. Auringonsäteet osuivat kauniisti hänen vaalean ruskeisiin hiuksiin, jotka olivat kiharretut. Kun hän siirsi katseensa minuun katseeni kiinnittyi hänen silmiinsä. Hänen sinisiä silmiään koristi mustat pitkät ja tuuheat ripset. Lopulta hän avasi suunsa ja sanoi:
"Mun vanhemmat on vähän... omalaatusia. Mulla on tosi tiukat säännöt ja nytkin, kun meen kotiin, niin mua vastassa on isäni, jonka jo tapasit"
Pysähdyimme hänen kotinsa ulko-oven luokse. En keksinyt mitä olisin vastannut hänelle, koska en osannut samaistua hänen tilanteeseen. Asuin äitini kanssa ja hän oli rento, ei minulla ollut kotiintuloaikoja sun muita.
"No, mutta toivottavasti nähään joskus uudelleen", Elizabeth sanoi samalla, kun hän avasi oven hiljaa.
"Toivottavasti, nuku hyvin", sanoin ja säikähdin pienesti, kun huomasin tytön isän olevan eteisessä.
"Missä nuori neiti olit?" hän kysyi tiukasti.
Elizabeth säikähti myös hänen isäänsä ja osasin kuvitella, kuinka hän kiroili hiljaa itsekseen.
"Ulkona", tyttö vastasi ja seisoi edelleen oven ulkopuolella, minun edessäni, mutta silti hänen isänsä huomasi minut.
"Hänen kanssaan? Minähän kielsin sinua!", tytön isä sanoi suuttuneena ja katsoi minua murhaavasti.
"Mikä Harryssä on vikana?" Elizabeth kysyi pokkana.
Aloin tuntea oloni epämukavaksi siinä tilanteessa. En ollut panostanut ulkonäkööni ollenkaan, normaalisti en pukeutunut kolitsihousuihin, paitsi kotona. En ehtinyt vaihtaa housujani, kun lähdin etsimään jalkojeni juuressa istuvaa Brucea.
"Sinä et saa liikkua tuollaisten hyypiöiden kanssa", Elizabethin isä sanoi, hänen äänestään kuuli inhoa ja yritin olla välittämättä siitä.
"Harry on mukava!" tyttö kiljaisi ja hänestä näki, että hän olisi voinut räjähtää millä hetkellä hyvänsä.
"Mä voin kyllä lähtee...", sanoin hiljaa.
Tytär ja hänen isänsä sanoivat samaan aikaan:
"Etkä lähde!"
"Suosittelen sitä kovasti"
Elizabeth kielsi minua lähtemästä, kun taas hänen isänsä toivoi minun lähtevän. Oloni oli erittäin tukala ja koin parhaimmaksi lähteä, Elizabethin kiellosta huolimatta.
"Oli kiva tavata", sanoin tytölle ennen kuin käännyin ja lähdin kävelemään pois.
"Mikä sua vaivaa? Et sä voi päättää keiden kanssa mä olen!" kuulin tytön huutavan isälleen.
Tunsin huonoa omatuntoa, koska oli minun vikani, että heille tuli riitaa. Tytön isä näytti olevan ylisuojeleva, mutta en antanut sen häiritä: päätin, ettei se jäänyt viimeiseksi kerraksi, halusin nähdä tytön uudelleen, mahdollisimman pian.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Elizabethin näkökulma:

"Sinä tulet nyt sisälle", isäni sanoi tiukasti.
Tottelin häntä ja menin äitini luokse keittiöön.
"Miksi sinä et totellut meitä?" hän kysyi heti nähdessäni minut.
Äitini teki iltapalaa meille, mikä oli harvinaista. Normaalisti taloudenhoitajamme kokkasi, mutta näköjään äitini teki mieli kerrankin astua keittiöön ja laittaa essu päälleen. Essu tosin oli turha, mutta hän silti piti sitä.
"Koska mä halusin lähteä ulos. Harry on oikeesti mukava, mutta iskä vaan katto sitä ja puhui sille ihan kuin se olis jotain roskasakkia!" tuhahdin ja äitini kääntyi katsomaan minua.
"Mutta miksi sinun täytyy olla hänen kanssaan? Et voi tietää, kuinka huonot käytöstavat sillä nuorella miehellä on, etkä edes tunne sitä, hän on täysin tuntematon", äitini väitti vastaan yllättävän rauhallisesti.
Minä taas olin ärsyyntynyt ja pettynyt vanhempiini. Tiesin heidän olevan tarkkoja ja suorastaan ylihuolehtivaisia, mutta se meni jo yli.
"Ei sitä voi tietääkkään, ennen kun tutustuu!" kiljaisin ja ryntäsin omaan huoneeseeni ovet paukkuen.
Otin kuulokkeet yöpöydältäni ja laitoin lempi soittolistani soimaan. Menin makaamaan selälteen suurelle sängylleni ja keskityin katsomaan valkoista kattoa. Hätkähdin ajatuksistani, kun kuulin jonkun koputtavan ikkunaani. Nousin istumaan ja katsoin ikkunaa. Harry oli sen takana virnistämässä huvittuneena. Menin hämmästyneenä avaamaan ikkunan ja päästin pojan huoneeseeni.
"Mitä ihmettä? Nyt on jo ilta ja sä vaan tuut tänne? Ajattele, jos mun vanhemmat tulee tänne", sanoin hiljaa pojalle, joka katseli huonettani.
"Mulla oli tylsää, joten miksi ei", hän vastasi ja istui sängylleni.
"Varmaan sä kiipesit noi paloportaat ylös?" kysyin ja naurahdin.
Mieleeni tuli Tähkäpää, vaikkei minulla ollutkaan kuin hieman navan yläpuolelle ylettyvät hiukset, enkä asunut tornissa.
"Joo", Harry vastasi rennosti ja selasi yöpöydälläni olevia kirjoja.
Menin istumaan hänen viereen sängylleni ja tutkin hänen kasvoja. Hänen nutturastaan oli karannut muutamia hiussortuvia, mutta hän ei näyttänyt välittävän asiasta. Hän näytti keskittyneeltä selatessaan kirjojani ja hänen huulensa kaartuivat pieneen hymyyn välillä, luultavasti silloin, kun hän huomasi hyvän kirjan.
"Mulla on lisääkin, pidän vaan yöpöydällä niitä, jotka oon just lukenu, tai oon lukemassa", kerroin Harrylle ja hän siirsi katseensa kirjoista minuun.
Hän katsoi suoraan silmiini ja tuntui, että hän pystyi lukemaan jokaisen ajatukseni. Hetken pilasi isäni oven koputus. Aloin panikoimaan ja hätistin Harryn sänkyni alle. Hän katsoi minua kuin olisin sekopää, mutta ryömi silti sinne juuri oikeaan aikaan. Kun Harry oli mennyt sänkyni alle, isäni tuli huoneeseeni.
"Elizabeth", hän aloitti, mutta keskeytin hänet:
"Voitko hakea mulle keittiöstä vettä? Mun kurkku on tosi kuiva"
Onnekseni isäni nieli valheen ja lähti alakertaan.
"Sun pitää lähteä nyt!" huuto kuiskasin Harrylle hänen tullessaan nauraen sänkyni alta pois.
Minua ei kumminkaan naurattanut, koska tiesin olevani pulassa, jos isäni näkisi uudelleen Harryn, vieläpä huoneessani.
"Nähdään joku päivä", Harry sanoi ja vinkkasi silmää ennen kuin hän lähti ikkunastani ulos.
Katsoin kuinka hän meni alaspäin paloportailla ja lopulta hyppäsi maahan, kun pudotusta oli enää pari metriä.
"Nähdään", kuiskasin, vaikkei hän enää sitä kuulenut.
"Niin, eli siis Elizabeth...", isäni alkoi selittämään, kun hän tuli takaisin huoneeseeni vesilasi kädessään.
En kuunnellut ollenkaan mitä hän sanoi, olin täysin omissa ajatuksissani. Ajattelin poikaa nimeltä Harry Styles.