My Last Days

Sunnuntai 12.9

Kävelin ulos sairaalasta kyyneleet poskillani. Olin joutunut sairaalaan, koska kiusaajani Alex, Bryan, Nicholas ja Dan hakkasivat minut taas pahasti. Sairaalakäynti ei kuitenkaan ollut tavanomaista hössötystä. Minulla todettiin olevan sydänsyöpä, he sanoivat minun kuolevan kuukaudessa.

Ei sillä ole mitään väliä olenko kuollut vai elossa, kukaan ei välitä minusta.

Vanhempani ovat jostain syystä aina vältelleet minua. He välittävät vain sisaruksistani. Minulla on siis 5 sisarusta jotka ovat kaikki minua nuorempia joten ei mun vanhemmilla ole aikaa minulle. Ja kavereita minulla ei edes ole..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Saavuin vihdoin kotiin jossa vallitsi täysi hiljaisuus joka oli todella outoa. Yleensä täällä oli todella meluista ja sotkuista. Kävelin keittiöön ja huomasin pöydällä lapun.

Lähdimme veljiesi kanssa Australiaan puoleksi vuodeksi, koska saimme sieltä isäsi kanssa töitä. Mielestämme olet jo tarpeeksi vanha asumaan yksin joten saat asua täällä sen puolen vuoden ajan. Laitamme tilillesi joka kuukausi rahaa ja luotamme, että pidät talon pystyssä.
Rakkaudella isä, äiti ja veljesi.

Olin joksenkin järkyttynyt, mutta tavallaan myös iloinen. Ei tarvitsisi enää kuunnella ainaista melua ja vilskettä, mutta en tulisi enää ikinä näkemään vanhempani ja veljiäni.

Menin jääkaapille etsimään ruokaa jota ei ollut, joten oli pakko mennä kauppaan. Laitoin kengät jalkaan ja lähdin löntystämään kohti kauppaa.

Kaupan pihalla näin kiusaajani juomassa jotain energia juomaa mopojensa vieressä. Älkää tajutko mua! Toivoin mielessäni, mutta turhaan sillä pian kuulin heidän kävelevän luokseni.

"Mitä vittuu sä tääl teet pikku likka?" Nicholas puhui aivan vieressäni. Mielestäni on vähän outoa, että pojat kiusaavat tyttöä, mutta turha sitä on heille kertoa. Pysyin vain hiljaa ja yritin jatkaa matkaani kohti kauppaa, mutta se ei onnistunut, koska he olivat piirittäneet minut.

"Vastaa!" Hän huusi kiinni korvassani. Säpsähdin ja päätin vastata etteivät he taas hakkaisi minua.

"Ihan ruokaa olin menos ostaa" vastasin normaalilla äänelläni yrittäen piilottaa kaiken pelon ja muut tunteet. Pojat naurahtivat ja lähtivät pois edestäni ja jatkoin matkaani kaupan oville.

Kaupasta ostin paljon makaroonia, tomaattikastiketta, salaattitarvikkeita ja yms. Sillä inhosin kaupassa käyntiä yli kaiken. Maksoin ostokseni ja lähdin kohti kotiani. Onnekseni kiusaajani olivat jo lähteneet pois, että pystyin kävelemään rauhassa talolleni. Kotiin päästyäni en enää jaksanut tehdä ruokaa joten kävin vain maaten ja annoin unen tulla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aamulla heräsin herätys kellooni klo 8. Kouluni alkoi klo 9.05, joten minulla oli paljon aikaa valita vaatteeni ja meikata. Päätin laittaa valkean tiukan croptopin ja mustat pillifarkut ja meikkasin perus meikin. Katselin itseäni peilistä. Mielestäni en ole lihava enemmänkin alipainoinen ja tumman ruskeat hiukset ja -silmät. Miksi kaikki haukkuu mua läskiksi ja rumaksi? Kyynel valui poskellani, mutta pyyhkäisin sen nopeasti pois. Lähdin kohti koulua sillä kello oli jo paljon. Ulkona oli vielä lämmin, vaikka oli syyskuu. Lempi vuodenaikani oli talvi, mutta pian totuus iski päinnäköä. En ikinä näkisi enää talvea. Pidin talvesta, koska olin aika hyvä lumilautailija, vaikka nyt itse sanonkin.

Ajatteluni loppuu kun kuulen koulunkellojen soivan. Kävelen nopeasti sisälle ja etsin tieni ensimmäisen luokan eteen. Ensimmäiset kaksi tuntiani olisivat puutöitä jossa olin ainoa tyttö. Mutta eihän sillä ole mitään väliä kun ei minulla ollut muutenkaan kavereita tai ketään!

Okei eli aika lyhyt osa, mutta tämä onkin vasta ensimmäinen Jos jotkut lukee tätä niin kommatkaa mitä mieltä olitte ja äänestäkää jos siltä tuntuu