Box full of inspiration

Levoton

Tämän olen kirjoittanut luovan kirjoittamisen kurssilla. Tehtävänä oli kirjoittaa henkilökuvaus, joka on itsestä mahdollisimman kaukana. En tiedä, onko tämä minusta niin kaukana kuin olla ja voi, mutta ainakin suurinpiirtein.

______________________________________

Tummanruskeiden silmien katse on levoton, harhaileva. Kun hän kävelee kadulla, ei voi olla aivan varma jahtaako joku häntä vai onko hänellä vain kiire nähdä kaikki. Hän näyttää hennolta, mutta ilme on kova ja varoittaa tulemasta lähemmäs. Hän ei kuitenkaan pelkää ketään ja uskaltaa sanoa mielipiteensä, sillä hän ei välitä loukkaako ketään puheillaan. Hän pitää kuitenkin ihmisten keskellä olemisesta ilman, että kukaan huomioi, ilman, että kukaan tunnistaa.

Maaseutua hän ei voi sietää. Siellä on liian hiljaista. Hän vihaa saastaisia eläimiä, hän vihaa lintujen laulua, hän vihaa kaikkea luontoon liittyvää. Kylmä, levoton, äänekäs betoniviidakko rauhoittaa hänet edes hetkeksi. Siksi pieneksi hetkeksi hän hengähtää, kun autot kaahaavat keskustassa liian kovaa ja ajavat melkein yli.

Luokkaan hän saapuu kuin omistaja, ottaa paikan luokan perältä ja tuijottaa kattoon. Hän on kietonut ohuet, ruskeat ja täydellisen sileät hiuksensa nutturalle, mutta kun hän ei keksi muutakaan tekemistä, hän vain näprää hiuksiaan kiinni ja auki, kiinni ja auki.

Levoton. Sellainen hän on. Käsi naputtaa, vaatii tunnin loppumista. Jotta hän pääsee taas harhailemaan vauhdilla kaupungin kaduille.