Auringon viimeiset säteet näkyvät puiden läpi. Pitkähiuksinen tyttö kävelee hiekkatitä pitkin. Hiekka ratisee hänen paljaiden jalkojensa alla. Puiden oksien takaa alkaa pilkottaa vanha puu-aita. Kaunis tyttö juoksee aidan luokse ja huudahtaa: "Vetrarnótt!". Keskikokoinen Islanninhevonen lähestyy laukaten aidalle. Pian se on jo tytön luona.
"Voi Vetrarnótt tietäisitpä vaan. Nyt on alkanut tapahtua vaarallisia. Kuulin eilen illalla, miten vanhempani juttelivat. He eivät kuulostaneet lainkaan iloisilta, ennemminkin huolestuneilta." Tyttö nimeltä Cýrus Stefánsson kuiskii hevoselleen.
"Pelkään, että on tulossa sota." Cýrus huokaisee raskaasti.
Vetrarnótt nostaa päätänsä ja hamuaa turvallaan Cýrusken pelokkaita kasvoja, aivan kuin se todella ymmärtäisi.
"Noh, tuskin sitä tulee. Minä varmaankin murehdin vain liikaa." Cýrus yrittää hymyillä.
Hän ottaa kypärän maasta ja riimun, sekä riimun varren, jotka ovat jätetty maahan. Pian hän on jo hivuttautunut aidan poikkilautojen läpi ja asettaa riimua Vetrarnóttin päähän. Kun hän on saanut riimun hevosensa päähän, on sidottava riimunnaru vielä ohjiksi. Enää kypärä päähän ja kypärän lukko kiinni.
"Tulehan kultapoika!" Cýrus sanoo hevoselleen, kun taluttaa sen portista. Hän käänty vielä laittamaan puisen portin kiinni. Sitten yksi, kaksi, kolme hän laskee mielessään ja hyppää mahalleen hevosen selkään ja asettautuu istumaan. Cýrus hoputttaa Vetrarnóttin vauhtiin ja he lähtevät tölttäämään auringon laskuun.
YOU ARE READING
Cýrus Stefánsson
RandomTarina nuoresta Islantilaisesta tytöstä nimeltä Cýrus. Hän hevosensa kanssa yrittää paeta sotaa, mutta lopulta joutuu itse tekemään ratkaisevia päätöksiä sodasta ja hengistä.
