Angel and her wolf

Untitled Part 1

LUKA

Kävelin koulun käytävällä uutena ja tuntemattomana. Olin taas joutunut vaihtamaan asuinpaikkaa. Muutimme usein, koska perheemme pakeni Severiniä. Severin oli alfa, jonka isä oli karkoittanut laumastamme vuosia sitten ja janosi kostoa. Nyt Severin oli vahvistunut ja isäni vanhentunut ja sairas. Isän jälkeen minusta tulisi laumamme johtaja, koska suonissani virtasi isän alfaveri. Se pelotti minua, vaikka isäni oli vakuuttanut, että minusta tulisi hyvä johtaja. Hän luuli, että olin vahva ja osasin huolehtia isosta laumasta, vaikka todellisuudessa olin heikko.

- anteeksi, osaatko sanoo, missä on kanslia? Kysyin käytävän penkillä istuskelevalta pojalta.

- Mä voin viedä sut sinne, poika sanoi.

Kiitin häntä samalla kun hän kuljetti minua pitkin käytäviä.

- Oon muuten Luka, esittäydyin pojalle, ennen kuin menin kansliaan.

- Oon Sami. Poika totesi.

Nyökkäsin pojalle ja kävelin kansliaan.

Sain kansliasta lukkarin, jossa näkyi, että ensimmäisenä olisi fysiikkaa.

 Huomasin kansliasta tullessani fysiikanluokan oikealla.

VIOLA

Istuin tavalliseen tapaani parhaiden kavereideni Merin ja Saran kanssa fysiikanluokan takaosassa.

- Ja arvatkaa mitä se... aloitin, mutta lauseeni keskeytyi, kun luokkaan asteli komea tumma poika, jota ennen ollut nähnyt.

- Viola! Maa kutsuu! Sara huusi ja huitoi kättänsä naamani edessä kiinnittääkseen huomioni.

- Tota uutta poikaako sä tuijotat? Ei se mun mielestä mikään hyvännäkönen oo, Meri ihmetteli vieressäni.

Tunsin jonkun kuohahtavan sisälläni ja mulkaisin Meriä.

Meri vaikeni ja katsoi hämmentyneenä Saraa, joka kohautteli hartioitaan.

En itsekkään tiennyt, miksi tunsin vihaa, kun Lukaa, jonka olin kuullut hänen sanovan nimekseen haukuttiin, vaikken edes tuntenut häntä. Minusta hän oli täydellinen. Tai no, eihän ketään voi sanoa täydelliskesi tuntematta, mutta ulkonäöltään hän oli kaikkea mistä pidin. Hänellä  oli isot tummanruskeat silmät. Hän oli pitkä ja hänellä oli mustat, hieman ylikasvaneet ja sekaisin olevat hiukset ja hyvä kroppa. Hänen kasvonsa olivat komeat, mutta hän oli kalpea ja todella huonovointisen näköinen.

Hän oli selvästi saanut jo ystävän, koska istui Samin viereen ja jutteli tämän kanssa.

Sami oli tunnetusti melko vaikea ihminen ja viihtyi itsekseen, siksi ihmettelin miten Luka ja Sami tulivat niin hyvin toimeen.

Fysikaantunnistani ei tullut kerta kaikkiaan mitään, koska tuijotin koko tunnin Lukaa.

Lukassa oli kuitenkin yksi outo asia, jonka huomasin hänessä tunnin aikana. Hän nuuhki paljon, joka sai hänet näyttämään koiralta ja se huvitti minua. Mutta tuokin asia oli yksi osa hänen suloisuuttaan.Hän vilkuili minua jatkuvasti tunnilla, joka sai minut punastumaan.

LUKA

En pystynyt keskittymään tuntiin kunnolla, koska parin penkin päässä minusta istui varmasti maailman kaunein tyttö. Hänellä oli kuparinväriset luonnonkiharat ja kauniit vihreät silmät. Hänen kasvonsa olivat hyvivoivan näköiset. Hänen hymynsä oli kaunein näkemäni ja hän tuoksui metsältä, luonnolliselta. Pidin hänen tuoksustaan, koska metsä oli minulle toinen koti. Hänen tuoksuaan ei peittäneet hajuvedet, eikä hänen suloista pisamaista naamaansa meikit.

- hei jätkä, tunti loppu jo. Mennään, niin näytän sulle pihaa. Sami sanoi herättäen minut ajatuksistani.

Menimme Samin kanssa välitunnille ja siellä näin uudelleen vihreäsilmäisen enkelini.

Jäin taas tuijottamaan hänen täydellistä olemustaan.

Hän käänsi päänsä minuun päin ja silmämme kohtasivat. Katsoimme toisiamme silmiin muutaman sekunnnin, kunnes joku heitti minua päähän pesäpallolla.

Etsin katsellaani heittäjää ja huomasin 5 henkilöstä koostuvan porukan, 3 poikaa ja 2 tyttöä.

Otin pallon käteeni ja lähdin viemään palloa takaisin ja tietenkin oletin, että se oli vahingossa osunut minuun. Heittämään en alkanut, koska en välttämättä osaisi kontrolloida voimiani ja pallo saattaisi osua jotain päin kovalla voimalla.

- ole varovaisempi sen pallon kanssa, sanoin ja ojensin pallon pojalle, jonka käsi oli ojentunut ottamaan pallon takaisin. Poispäin kävellessäni kuulin kun porukka nauroi minulle ja supisivat ilkeyksiä minusta, mutten minä tuollaisesta välittännyt

Olin kävelemässä takaisin Samin luo, mutta hetken mielenjohteesta käänyin ja kävelin kuparihiuksisen tytön luokse.

- M-moi, oon Luka..., änkytin ja kirosin mielessäni, kuinka typerältä kuulostin.

- Moi, Mä oon Viola, Tyttö sanoi hieman punastellen.

- Ihana nimi, totesin hymyillen ja istuin Violan viereen penkille.

Me tästä lähdetään ja jätetään te ja teidä herkkä hetki... Kuulin Merin kuiskaavan hihitellen Violalle olettaen etten kuullut, enkä ilman ihmissuden kuuloa olisi kuullutkaan.

- M-mä vaan ajattelin kysyä... tai siis... saisinko mä.. ööm... sun numeron? Sain vihdoin kakistettua ulos.

- Joo... Saat. Viola sanoi hymyillen. Olin sulamispisteessä, niin ihana hän oli hymyillessään.

Annoin puhelimeni hänelle. Hän näpytteli numeron ruudulle ja antoi puhelimen takaisin.

Hän oli pistäyt nimekseen Violaparas <333. hymyilin leveästi nimelle ja hän ilmeisesti huomasi, koska naurahti hieman.

Kellot soivat ja porukkaa alkoi soljua koulun sisälle.

- Moikka, nähään! Viola hihkaisi minulle hymyillen ja lähti kavereidensa luo.

Sutenikin hihkui riemusta, se selvästi piti Violasta  yhtä paljon kuin minäkin.

Tää on mun ensimmäinen tarina jota koskaan julkaisen missään, joten anteeks virheet ja lyhyt luku. :D Kertokaa risuja ja ruusuja. 

- Saara