Viimeinen sana ☓ H.E.S [ VALMIS ]

⌜vιιмeιnen ѕana⌟

❝If we don't end war, war will end us.❞

{word count 2486}

\ Eletään vuotta 2045 ja maailma on taas muuttunut sotatantereeksi. Kaksi vuotta sitten Iso-Britannia ilmoitti eroavansa EU:sta ja nostatti valtaisan kohun ympäri koko Eurooppaa. Kohu saattoi johtua siitäkin, että Iso-Britannia erosi juuri poliittisesti kriittiseen aikaan. Venäjä ei katsonut eroa hyvällä, vaan näki sen vain häpeänä. Muut EU:n maat hyväksyivät Iso-Britannian eron, mutta muutama maa janosi yhä kostoa tuosta petoksesta. Venäjä sai alleen valtaisan joukon kostoa kannattavia ihmisiä, jolloin tämä loputon painajainen alkoi. Syttyi sota. Iso-Britannia taisteli parhaansa mukaan suurta ja mahtavaa Venäjän armeijaa vastaan, mutta alkoi jäädä alakynteen. Lopulta muut EU:n maat puuttuivat asiaan ja Ranskasta, että Saksasta lähetettiin apujoukkoja Iso-Britannian tueksi. Venäjä raivostui tuosta petoksesta ja lähetti pommikoneita Iso-Britannian ylle. Pommituksessa kuoli miljoonia ihmisiä, niin brittiläisiä kuin ranskalaisia ja saksalaisia. Miehiä, naisia ja lapsia. Kaikki tuhoutui, sähköverkosto, kaupungit ja kaikki mahdollinen moderni ja brittiläisiä mahdollisesti sodassa auttava. Maailma meni aivan sekaisin ja jokapuolelle syttyi sotia, maa maata vastaan ja sisällissotia. Elimme nyt hyvin vanhanaikaista elämää, ilman puhelimia, ilman mitään teknologiaa. Silti sota paloi ympäri maailmaa ja sen savu turrutti alleen kaiken elävän. Minä pelkään. Pelkään maailman puolesta.\

☤
12.6.2045

Katsoin sydän pamppaillen rautatieasemalla höyryäviä junia, joiden piipuista kuului inhottavaa vihellystä merkiksi junien lähdöstä. Kaiken tuon höyryn keskellä yritin pysyä Harryn perässä, joka käveli puolijuoksua kohti laiturin päässä olevaa junaa. Hän kantoi ruskea nahkaista laukkua olallaan ja piti kasvoillaan tuon tuiman ja vakavan katseen. Hänen silmissään hehkui vain varmuus. Harry pujotti pitkät sormensa omieni lomaan, kun vastaamme tuli iso joukko ihmisiä, jotka meinasivat erottaa minut ja Harryn toisistamme. Juuri nyt en halunnut edes liikahtaa muutamaa milliäkään kauemmas Harrysta. Jouduin nytkin puremaan huultani, etten itkisi kuin heikko pikkutyttö. Puristin Harryn kättä hennosti omassani ja hän vastasi niihin hentoihin puristuksiin, tosin hieman tavallista laimeammin. Olin yrittänyt olla vahva koko tämän ajan, jonka olin tiennyt Harryn lähdöstä sotaan. Vaikka kuinka olin sitä vastustanut, tietenkin 17-vuotias terve ja isänmaan puoleinen poika halusi puolustaa kuolevaa maataan, ja ilmoittautui sotilaalliseksi lisäksi hiipuviin sotajoukkoihin. Harry oli sanonut, että olisi häpeä olla tekemättä mitään, kun oma maa kuoli ja menetti elinvoimaansa joka päivä yhä enemmän. Minusta tuntui, että Harry tunsi isänsä kuoleman omaksi syykseen. Hänen isänsä oli näes kuollut sodassa noin vuosi sitten, kun hän oli ollut viemässä lääkkeitä ja ruokaa hyvin haavoittuneeseen Saksaan, erään venäläisen sotilaan ampuessa hänet. Harry oli siitä asti syyttänyt itseään tuosta tapahtumasta ja jopa hänen leskiäitinsä Anne, joka oli ollut aivan yhtä järkyttynyt tapahtuneesta, yritti rauhoitella poikaansa. Perheen ainoa tytär Gemma, oli tällä hetkellä Ranskassa, kehittelemässä uudenlaista lääkettä tautia vastaan, joka oli iskenyt ihmiskuntaan noin vuosi sitten. Taudin nimi oli Hexyreum ja se tappoi ihmisen hitaasti ja kivuliaasti. Se oli tappanut sodan aikana myös miljoonia ihmisiä ruton tavoin.

Tunsin polviini asti olevan hameeni helman liehuvan tuulessa, kun juna ajoi ohitsemme lujaa vauhtia kohti Pohjois-Irlannin merirajoja, jonne Harry oli myös matkalla. Sotilaat menisivät vielä meritse Irlantiin. Irlantiin oli näes eilen hyökännyt Venäjän suuri sotajoukko aivan yllätyksenä, ja nyt Irlannin rintamalle tarvittiin lisäapua. Ohitsemme juoksi ihmisiä, joko yrittäen ehtiä junaansa tai hyvästelemään rakkaitaan. Nielaisin ison palan kurkustani alas ja tunsin muutaman kyyneleen pyrkivän ulos kyynelkanavistani. Minua pelotti. Minua pelotti etten koskaan ehkä enää näkisi Harrya. Rakastani.