Family matters

2. Bad Moon Rising

Seuraava aamu oli viileä ja rauhallinen. Kello oli 8:30. Ben nukkui sikeästi syvää unta. Hän oli yön aikana kiemurrellut pois valkoisten lakanoiden välistä, ja makasi nyt rauhallisesti hengitteäen peittonsa päällä. Hänen normaalisti huolista ruuhkainen otsa oli nyt rento, ja hän näytti tyyneltä. Joka ikinen hänen lihaksistaan oli täysin veltto. Yhtäkkiä Ben tunsi jotain jäätävän kylmää niskassaan.  Hän alkoi herätä pikkuhiljaa siihen pistävään tunteeseen, ja avasi hitaasti silmiään. Sitten hän säpsähti hereille ja ampaisi istuma-asentoon, huitoen unen pöpperössä jääpaloja pois paitansa takamuksesta. Ainoa asia, jonka hän kuuli oli Alecin ilkikurinen nauru, ennen kuin ovi paukahti kiinni. "Olet kusipää!" Ben karjui raivoissaan veljelleen. "Totta helvetissä olen!" Alec vastasi nauraen. 

Ben nousi ylös ärtyneenä kasvojaan hieroen. Hän vaihtoi märän paitansa uuteen, ja heitti vanhan valkoiseen pyykkikoriin, joka kaipasi tyhjennystä. Sitten hän petasi sänkynsä siistiksi, niin kuin aina, pesi hampaansa huolellisesti ja käveli alakertaan.

Siellä häntä odotti sohvaringissä tönöttävä kyllästyneen näköinen Alec, joka pyöritteli taidokkaasti pientä puukkoa sormiensa välissä. Alecin katse kääntyi äkkiä Beniin. 

"Hyvä, olenkin odottanut sinua," Alec sanoi pyörähtäen ympäri tuolissaan. Ben katsoi veljeään kysyvästi kulmakarvat mutrussa. "Mennään aamupalalle Malone'siin, siellä me kävimme aina pienenä," Ben tallusti väsyneesti sohvaringin eteen. "Hyvä on, kunhan käydään hakemassa Kyle ja Lori mukaan," Ben sanoi, ja Alec nyökkäsi. Brianna ja Nate nukkuivat vielä, ja heitä oli aivan turha yrittää herättää. Ben laittoi vanhat ruskeat Niken tennarit jalkaansa ja veljekset lähtivät tien päälle.

"Missä muuten olit viimeiset kuusi vuotta?" Ben kysyi katsomatta Aleciin. Alec vilkaisi veljeään kiusallisesti ja palasi sitten tiehen. "Noh, ensin kävin kierroksen Portlandissa, olin siellä vain pari kuukautta, sitten lähdin teksasiin, siellä olin vuoden, sieltä Alabamaan, jossa olin puoli vuotta, sitten Kansasiin muutamaksi kuukaudeksi, sieltä Ohioon, ja Indianaan, Missourissakin taisin käydä siinä jossain vaiheessa ja Vegasissakin minä kävin pari mahtavaa viikkoa ja sitten menin Wyomingiin ja sieltä tänne," Alec luetteli niin, että melkein alkoi hengästyttää. "Mistä sait rahaa ruokaan ja bensaan?" Ben kysyi uteliaana. Alecin kasvoille levisi virne. "Pokerista," hän sanoi hymyillen, eikä hänen vastauksensa selvästikään ollut totta. 

Auto pysähtyi muutaman minuutin päästä hyvin huolletun puhtaan valkoisen omakotitalon eteen. Ben ja Alec kiipesivät ulos autosta paukauttaen auton ovet kiinni täysin samaan aikaan. He kävelivät kivistä muodostettua polkua pitkin Kylen ja Lorin ovelle vaihtaen kiusallisia katseita. Ollessaan oven edessä Ben koputti oveen nopeasti kolme kertaa, ja muutaman kymmenen sekunnin päästä Kyle avasi oven, hänen pitkälle niskaan ulottuvat rasvaiset ruskeat hiuksensa aivan pörröisenä. "Huomisia," Hän sanoi haukotellen veljeksille. "Huomenta," Ben vastasi hymyillen. "Nappaahan lompakkosi ja vaimosi, niin lähdetään aamupalalle," Alec tokaisi keveällä äänen sävyllä. "Lori nukkuu vielä, mutta minä voin tulla," Kyle sanoi, laittoi kengät jalkaan ja kiipesimme kaikki takaisin autoon.

Auto oli pian pienen kahvilan parkkipaikalla. Rakennuksen etusivulla oli suuri punavalkoinen kyltti, jossa luki Mahone's. Joukkio käveli sisään kahvilaan, ja istuivat ikkunan vieressä olevaan nurkkaloosiin. Heidän lisäksi kahvilassa oli vain pari keski-ikäistä miespuolista juoppoa. Alec nappasi yhden pöydän päässä pinossa olevan ruokalistan ja alkoi selata sitä. 

Hetken päästä pöydän eteen käveli hyvin rinnakas, nuoren näköinen tarjoilija, joka hymyili meille ystävällisesti. "Mitäs saisi olla?" Hän kysyi pirteästi. "Caesar-salaatti ja lasi vettä kiitos," Ben sanoi vastaten tarjoilijan hymyyn. "Minulle banaani-smoothie," Kyle sanoi. Alec hymyili tarjoilijalle viettelevästi, katsoen häntä suoraan silmiin. Tarjoilija hymyili takaisin. "Tonnikala leipä," Hän sanoi hymyillen leveästi. Tarjoilija naurahti ujosti, ja nyökkäsi sitten. "Tulee heti," tarjoilija sanoi ja käveli pois.

Alec seurasi keskittyneesti tarjoilijan kävelyä, ja kun hän ei ollut enää nähtävissä hänen katse kääntyi Benin ja Kyleen. "Helvetinmoiset hinkit!" Alec totesi silmät suurina. Ben naurahti veljensä idiootimaisuudelle. Noin kymmenen minuutin päästä sama tarjoilija toi kolmikon annokset. Hän oikein erityisesti kumartui Alecin eteen, kun laittoi lautasen hänen kohdalleen. Alec vinkkasi hänelle silmää ja kääntyi sitten leipänsä pariin.

  Noin viiden minuutin päästä Alec oli valmis, mutta muut eivät, joten hän uhkasi lähteä ilman Beniä ja Kyleä, ja meni jopa niin pitkälle kuin kiipesi autoonsa ja käynnisti moottorin. Ben ja Kyle juoksivat silloin hippulat vinkuen autoon ja Alec sai makeat naurut ja Beniltä yhden melko kivuliaan iskun takaraivoon.

Paluumatkalla he kävivät hakemassa Lorin kyytiin ja suuntasivat kotiin. Pian kaikki istuivat sohvaringissä, Ben oli puhelimellaan, Alecin vasemmassa kädessä oli lasi viskiä ja oikeassa se puukko, jota hän pyöritteli huvin vuoksi ja Nate siemaili silloin tällöin oluttaan. Huoneessa oli tyyni, hiljainen ilmapiiri. Lori ja Kyle supattelivat jotain toistensa korvaan naureskellen, ja Brianna siivosi keittiötä, kerta sitä ei kukaan muu koskaan siivonnut.

"Taidan mennä hetkeksi makuulle," Alec ilmoitti, laski tyhjän lasin sohvapöydälle, nousi, käveli portaat ylös vieras huoneeseen ja meni makuulle. Sinä aamuna oli ollut viileää ja sateista. Alec käpertyi väsyneenä peiton alle ja sulki silmänsä.

==========================================================================

Parin tunnin päästä Alec hätkähti hereille, kun joku huusi hänen nimeään. Alakerrasta kuului kolinaa ja pauketta, ja Alec nousi ihmetellen istumaan. Hän hieroi silmiään herätäkseen kunnolla, avasi unisena huoneen oven ja käveli haukotellen rappusia alas. Portaat hänen jalkojensa alla narisivat, hän katsoi kenkiään.

 Kun hän käänsi katseensa eteen, häntä odotti kauhea näky. Alecin silmät suurenivat kauhusta nähdessä, miten koko olohuone oli nyt pelkkä raunio täynnä rikkinäisiä huonekaluja täynnä veri tahroja. Kaikki huoneen ikkunat olivat särkyneet, ja sade pisarat ryöppysivät niistä sisään. Alec käveli kauhun vallassa keittiöön, josta hän löysi veljensä makaamassa rikkinäisten astioiden keskeltä Tajuttomana, täysin liikkumatta, ja hänen allaan oli lätäkkö tumman punaista verta. 

Alec käveli hitaasti Benin luokse. "Ben?" Hän kuiskasi hiljaa, ja laskeutui veljensä viereen, kääntäen hänet ympäri  tärisevin käsin. Benin naama oli veltto, ja rauhallinen, niin kuin silloin kun hän nukkuu. Joka ikinen sekunti Alecin elämästä oli ollut pelkkää alamäkeä, hän löi äitiään, alkoi juoda, lopetti koulun, eikä kukaan tiennyt hänen oikeaa tarinaansa, ja nyt hän on monien ihmisten suurin pelko, mutta vaikka yhdeksänkymmentäkahdeksan prosenttia hänet tavanneensa ihmisistä vihasivat häntä, niin kukaan ei vihannut häntä enemmän, kuin hän itse. Alamäki oli päättynyt, hän oli pohjassa. Alec asetti etu- ja keskisormensa veljensä kaulalle. Hänen hengityksensä tasoittui tuntiessaan Benin hitaan pulssin.