Novellit

Sotapäällikkönä Varjo

Kuvittele, että olet perheesi nuorin. Kuvittele, että isoveljeäsi pahoinpidellään kotona, koska hän on erilainen ja aggressiivisempi kuin muut. Minusta pidettiin, äitini ja isäni suorastaan rakastivat minua.

Halusin aina auttaa isoveljeäni, mutta en voinut. Jouduin kuuntelemaan huutamista aina iltaisin, kun olin "nukkumassa". En muistanut omaa nimeäni, saati sitten vanhempieni. Veljeni nimi kuitenkin oli Colt. Nimi jonka tulisin muistamaan. Kestin toki kaiken. Yritin kestää, vain sen takia, että minua ei potkaistaisi ulos talosta jos yrittäisin puolustaa veljeäni.

Tein väärin. Kumpa voisin muuttaa kaiken. Kumpa veljeni ei olisi tappanut minua sinä iltana. Se oli tosin oma syyni. En ikinä ajatellut, että kun tulisin kotiin, näkisin vanhempani revittyinä riekaleiksi, palasina ympäri vaaleaa olohuonetta. Näky jonka näin oli kamala, enkä sitä pysty kuvailemaan. Suolet revittyinä, raajat tuhottu totaalisesti. Kärsimys. Sitä he olivat kokeneet. Hyvä kun ehdin edes reagoimaan kun joku kävi kimppuuni. Colt, veljeni jonka näytti hyvin etäisesti ihmiseltä. Silmät olivat kuin suden, yhtä keltaiset ja eläimelliset. Hampaat olivat kanssa kuin suden.

Kuten arvata saatoitte, veljeni raateli minut palasiksi. Kivuliaasti ja tuskallisesti. Itkin ja huusin tuskasta kunnes en enää kyennyt edes siihen. Lopulta kaikki pimeni.

Kun joskus tulin tajuihini huomasin olevani jossain pimeässä paikassa. Erotin vain hämyisästi ääriviivoja ja tunsin sateen ihollani. Totuin hämärään nopeasti ja huomasin olevani rannalla. Päässäni kävi kova ääni,kuin joku olisi kutsunut minua. Ilman, että ymmärsin mitä tein nousin ylös ja lähdin kävelemään.

"JOUKOT HUOMIO!" Huusi joku käskevästi. "KÄYMME LÄPI UUDET VARJOT JA PAINAJAISET!"

Asetuin jonoon kuin muutkin, ja katsoin muita. Kaikki olivat hyvin hämärän näköisiä, tummia joka puolelta. Ei vain siis ihon väriltään, vaan muutenkin. Jonoon johon asetuin oli vain 12 minun lisäkseni. Takanamme oli muita jotka katsoivat meitä uteliaasti ja arvioivasti. Supatusta kuului joka suunnasta. Kaikki hiljentyivät kun metsästä, joka oli meidän edessämme, astui nuori, ehkä 25 vuotias nuorukainen. Nuoresta miehestä havaitsi helposti hänen arvovaltansa, vaikka sitä ei nähnytkään vaatetuksessa. Vaaleanruskeat hiukset, jotka olivat liimautuneet poskipäille, johtuen sateesta näyttivät silti jotenkin hohtavan tuon päässä. Vihreät ja pistävät silmät, joissa oli ripaus joitain vaaleampaa vihreää vaeltavat ympäri muita olentoja. Punainen liivi, valkoinen pitkähihainen, mustat tiukat housut ja siistit miesten kävelykengät saivat aikaan vaikutelman, että tuo mies olisi korkeassa asemassa.

"Ah, nämäkö 13 ovat uudet varjot ja painajaiset?" Mies kysyi ja hänen vieressään oleva, mustilla hiuksilla, ruskeilla silmillä, ja harmaalla ihonvärillä oleva nainen nyökkäsi.

"Hienoa." Blondi sanoi ja sitten hymyili lempeästi. "Nimeni on Ashton. Olen tämän maan hallitsija ja toivo, että tottelette minua." Hän sanoi. "Tiedän suhteellisen hyvin kuinka monta teitä on, ja mitä voimanne ovat, mutta koska teitä on uusia, tulin katsomaan teitä."

Sitten se mustahiuksinen nainen kertoi mitä meidän pitää tehdä. Meidän pitää vain sanoa nimemme. Kaikki sanoivat vuorotelleen, samalla kun se nainen kirjoitti nimet ylös. Muut olivat "painajaisia" ja kun minun vuoroni tuli, Ashton niminen katsoi avoimen kiinnostuneena minua.

"Ensimmäinen varjo." Hän sanoi. "Mahtavaa saada uusi varjo." Hän jatkoi mutinana. "Mikä nimesi?"

"En muista sitä." Vastasin hänelle katsoen maahan jalkoihini.

"Hmm.... Nimesi olkoon Rain. Samanlainen kuin tämä sää." Ashton sanoi nauraen, mutta vakavoitui sitten ja arvioi taas minut. Hän kääntyi