Run || Finnish

"Älä tee sitä"

Lori nousi ylös nurmikolta, ja nosteli vaatteita maasta. Hän tunki niitä koulureppuunsa, heitti repun olalleen ja katsoi taloa vielä viimeisen kerran. Lori tunsi kyyneleen valuvan poskeaan pitkin. Hän kääntyi ja lähti kävelemään pois pihatieltään. Hän pyyhki kyyneleet pois poskiltaan. Hän katseli postilaatikkoa johon hän oli pienenä maalannut punaisella maalilla "Ruck" hänen perheen sukunimen. Lori katseli kukkia jotka hän kuukausi sitten istutti äitinsä kanssa. Kaikki ne iloiset hetket Lori muisti. Mutta ne olivat nyt mennyttä. Lori lähti juoksemaan kohti keskustaa.
        Kun Lori oli saapunut keskustaan, oli jo pimeä. Lori istui kylmällä asfaltilla, katsoen ihmisten kävelevän ohi. Kukaan ei huomannut häntä. Ketään ei kiinnostanut. Mitä järkeä on elää jos kukaan ei välittänyt? Lori nousi ylös. Hän katseli ympärilleen ja löysi täydellisen paikan. "Tuolla minä lopetan tämän tyhmän elämän." Lori ajatteli. Hän käveli eteenpäin. Hän oli kävelemässä kaksikerroksiselle parkkipaikalle. Hän käveli toiseen kerrokseen parkkipaikalla, nousi seisomaan reunalle ja hengitti syvään. Hän katsoi alas. Hän oli korkealla. Ainakin 10 metrin korkeudella. Lori sulki silmänsä ja nosti toisen jalan pois reunalta. Hän oli juuri aikeissa hypätä, kunnes kuuli takaansa äänen, "Älä tee sitä."
Lori nosti jalkansa takaisin reunalle ja kääntyi ympäri. Hän näki tytön, tyttö oli pitkä, hänellä oli mustat pitkät hiukset ja tummanruskeat silmät. Tyttö oli aasialainen, ja hän oli pukeutunut valkoiseen T-paitaan, rikkinäisiin farkkuihin sekä mustiin, kuluneiden tennareihin. Miksi tuo tyttö esti Loria hyppäämästä?
"K- kuka oot?" Lori kysyi hiljaisella, värisevällä äänellä. Tyttö pyöräytti silmiään. "Sillä ei oo nyt väliä, miks haluat hypätä?" Tyttö katsoi Loria suoraan silmiin. "Koska kukaan ei välitä, ketään ei kiinnosta jos lopetan elämäni. Mun elämä on turhaa ja paskaa." Lori vastasi, ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. "Hei, kuule. Mä oon ollu samassa tilanteessa. Tuntui siltä ettei ketää kiinnostais jos vaa kuolisin, mutta päätin jatkaa, eihän koskaan voi tietää jos elämä parantuis." Tyttö sanoi rauhallisella äänellä. "Mut mun elämä on eri. Se ei voi parantua. Oon menettäny kaiken, perheen kodin, kaverit, kaiken." Lori sanoi pyyhkien kyyneleitä pois. Tyttö huokaisi. "Saanko kysyä, miks menetit kaiken?" Tuo kysyi. Lori nosti katseensa maasta ja katsoi tyttöä suoraan silmiin. "Koska tykkään tytöistä, rakastan väärää sukupuolta." Kun Lori oli sanonut tuon lauseen loppuun, hän huomasi kun tytön silmät pyöristyivät. "Mut potkittiin kotoo pois samasta syystä..." Tyttö sanoi. Lori purskahti itkuun, ehkä hän ei ollutkaan ainoa jolle on käynyt samalla tavalla. Lori ei voinut muuta kuin halata tyttöä, tiukasti. Kun hän vihdoin päästi irti, Lori kysyi uudestaan; "Mikä sun nimi on?" Lori hymyili aivan pienesti, odottaen vastausta. "Kiara, Kiara Ashton." Tyttö vastasi. He hymyilivät toisilleen, ja Kiara kysyi; "Entä sun? Et oo vielä kertonu..." Lori naurahti. "Lori-Mae Ruck, mutta mielummin Lori." Tytöt halasivat vielä kerran. "Lähdetäänkö pois täältä?" Kiara kysyi. "Joo." Lori vastasi. He kävelivät pois parkkipaikalta, ja uusi elämä odotti. Elämä kaduilla.