Kävelin kohti tyttöjen asuntolan huoneita isossa kampuksessa hymyillen itsekseni. Tänään oli minun ensimmäinen päivä uudessa yliopistossa ja olin todella innoissani.
Oxford on ollut ainoa yliopisto mitä olen halunnut käydä 10-vuotiaasta asti ja se tosiasia että olin vihdoin täällä minun ankaran opiskelun ansiosta sai vain hymyni kasvamaan. En aio valehdella olin mahtava oppilas ja olen vieläkin. Olen saanut 10 melkein koko ikäni ja käytökseni oli kiitettävää. Olen aina ollut vapaaehtoinen, liittynyt kerhoihin ja olen jopa ollut cheerleadingin kapteeni. Puhumattakaan siitä että kaikki opettajat rakastivat minua. Toivoin että kaikki olisi samanlaista täällä. Jo käveleminen tällä kampuksella oli unelmien täyttymys.
Aukaisin suuret lasi oven ja kävelin sisään onneksi ilmastoituun asuntolan pääkerrokseen. Oli jo syyskuu mutta ilma oli lämmin. Todella lämmin. Pyyhkäisin blondit hiukseni pois kasvoiltani ennenkuin kävelin hitaasti kohti pöydän ääressä istuvaa rouvaa. Hän katsoi minua kun huomasi minun kävelevän kohti ja hymyili lämpimästi.
Vau, hän oli kaunis ja näytti silti aika nuorelta. Hänen ruskeat hiukset aaltoilivat alas pitkin hänen pientä vartaloa ja hänen siniset silmät kohtasivat minun omani. Hän oli hoikka mitä voisin sanoa kun hän istui pöydän ääressä. Tunsin itseni tulevan kateelliseksi hänen kauneudestaan
"Hei, rakas," Hän tervehti minua. "Voisinko saada nimesi?"
"Ava Holland" vastasin pienellä hymyllä. Hän hymyili takaisin ennen kuin kirjoitti jotain hänen suureen koneensa.
"Voi, paska" Hän sanoi ja minun silmäni suurenivat hänen kielen käytölleen. Minä vain kuulin kirosanoja kun isä tai äiti olivat pettyneitä ja minä käytin kirosanoja vain kun olin vihainen.
Hän antoi minulle anteeksi pyytelevän hymyn. " Anteeksi, tämä kone on vain niin vanha!"
Nauroin ja hän nauroi myös. " No kun odotamme tämän lataavan, olen Lizzy." Hän hymyili ja ojensi kätensä.
Kättelin häntä ja hymyilin. Minä todella pidin tästä naisesta, hän vaikutti hauskalta. " Olen Ava"
"Minä todella pidän nimestäsi, se on niin kaunis! Se sopii sinulle! Kaunis nimi kauniille tytölle!" hän hihkui. Hymyilin hänelle, poskeni hieman punertuvan hänen kohteliaisuudelleen.
"Oi tässä se on noniin. Huoneesi numero on 406 ja se tuolla kun menet ylös nuo portaat" Hän osoitti portaita toisella puolen isoa huonetta. "Ja tässä on avaimesi" Hän ojensi kortin minulle ja hymyili.
"Kiitos" sanoin hänelle ennen kuin kävelin kohti ensimmäistä askelmaa.
Kävelin pitkällä käytävällä katsoen puolelta toiselle lukien huoneiden numeroita pääni sisällä.
403, 404, 405 ja ... 406!
Työnsin kortin rakoon ennen kuin aukaisin oven. Pidätin henkeä ja silmäni laajenivat. Yllätyin huoneen suuruudesta. Kaksi parisänkyä, toinen työnnetty vasemalle seinää vasten ja toinen oikealle seinää vasten. Huomasin että oikea puoli oli jo otettu käyttöön. Valokuvat olivat järjestyksessä huonekaverini puolella. Häneen päiväpeite oli seeprakuviollinen. Suloista. Hänen matkatavaransa ja muut laatikot oliva vielä sängyllä odottaen että ne siirrettäisiin muualle.
"Oi, Hei!" Kuulin äänen takanani, ja pyörähdin äkkiä ympäri.
Totta kai hän oli nätti. Nätti ei edes ollut oikea sana, hän oli tyrmäävän kaunis. Hänen pitkä, hieman aaltoilevat tumman ruskeat hiukset ylsivät hänen selälleen. Hänen silmänsä oli suuret ja ruskeat säihkyivät kirkkaasti. Hänen olkaimeton keltainen aurinkomekko näytti hyvältä hänen ruskettunutta ihoa vasten. Hän hymyili, näyttäen minulle hänen täydellisen suorat valkoiset hampaat. Jälleen kerran tunsin katellisuuden pyyhkäisevän lävitseni.
