Broken heart - Next 10 miles - FINNISH

1. Mä, sä ja se

Mä näin kun sä kävelit sisään. Sun kasvot oli ilmeettömät, ja sä tuijotit suoraan etees näkemättä mitään. Sä et nähnyt ketään tai mitään, joten sä et huomannut mun tuijotusta. Sen takia mä uskalsin kerranki tuijottaa sua rauhassa.

Sun vaaleet hiukset oli märät ja niistä tippu vettä sun olkapäille. Ulkona sato kaatamalla, mutta sä et ollut välittänyt. Sulla oli ylläs vaan pelkkä t-paita ja savun harmaat farkut, vaikka muut kulki jo paksuissa takeissa. Viileä sade ja kylmä tuuli ei tuntunu sulla missään. Mä näin sen sun kasvoilta, tyylistä millä sä kävelit ja sun vaaleista, aavemaisista silmistä. Mä näin sun poskilla kaks raitaa, joita kukaan muu ei huomannu.

Opettaja käveli sua vastaan ja käski sua menemään takas kotiin. Se sano sun vilustuvan, jos sä istut päivän märissä vaatteissa. Sä et kuunnellut sitä, vaan sä jatkoit matkaas kuin sitä ei olis ollutkaan. Se jäi yksikseen jäkättään oville ja me, jotka istuttiin aulassa, kuultiin sen valitus vielä silloinki, kun se käveli autolle.

Sä toivoit flunssaa. Sä toivoit saavas keuhkokuumeen, mä tiesin sen. Mä tiesin, koska mä olin itse aikoinaan toivonu ihan samaa. Että mun ei tarttis tulla ees vähään aikaan kouluun. Mä olin tosin toivonut sen takia, ettei mun tarttis nähdä niitä luokan kusipäitä, jotka oli pari kertaa hakannut mut, kaatanu kuralätäkköön kotimatkalla ja sylkeny mun päälle. Sä toivoit kuumetta vaan sen takia, ettei sun tarttis nähdä sitä.

Sä lähdit käveleen pitkin käytävää ja mä nousin ylös mun tuolistani. Mä jäin seisoon käytävälle ja kattelin, kun sä kävelit tyhjin silmin luokkaan. Sä kävelit sen blondin tytön ohi, sen jolla on ne lähes valkoset hiukset, ja yritit olla kattomatta sitä. Tahattomasti sä vilkaisit sitä, kun sen nauru helis käytävällä. Mä näin, kuinka se satutti sua vaan pelkällä olemassa olollaan.

Mua hävetti. Mä olin arvannut, kuinka sun kävis. Mä olin tiennyt sen. Mä en ollut sanonut mitään, kai mä olin arvellut sun huomaavan sen ihan ite. Mutta sä et ollut huomannut, etkä sä huomannut sitä vieläkään. Sä palvoit sitä vielki, vaikka se oli satuttanut sua pahimalla mahdollisella tavalla. Mä olin nähnyt sen. Se oli pyytäny mut sen mukaan, enkä mä ollut tajunnut, mistä oli kyse. Mä tajusin sen vasta paikan päällä ja sillon oli ollu liian myöhästä lähtee pois.

Sä luultavasti vihasit mua. Mä en ollut puhunut sun kans sen jälkeen, ku te olitte alkaneet pyöriä yhdes. Sä olit ignoorannut mut täysin, vaikka oltiin oltu kolmistaan jossain. Sä et ollut nähnyt muuta ku sen ja sen lumenvalkoset hiukset. Te jätitte mut yksin, mä sain aina roikkua peräs, mutta silti se vinkui mut aina teidän mukaan. Kai se tiesi, millasta kidutusta se oli mulle. Kai se nautti siitä. Se sai esitellä sua jollekin, se oli sille tärkeintä, eikä se välittäny muusta.

Kun sä olit kävellyt luokan ovesta sisään, se oli kääntyny kattomaan sun perään tirskuen. Se hihitti jotain sen uusille kavereille, kerto varmaanki jotain noloja yksityiskohtia susta. Se kääntyy kattoon mua nauraessaan ja viitto mua tulemaan sen luo. Mä olisin halunnut kattoo sitä murhaavasti, mutta mä en pystynyt siihen.

Mulle tuli mieleen se hetki ku meillä oli tyttöjen kans yhtä aikaa liikuntaa. Me juostiin cooperia, tytöt ja pojat sekasi. Se tyttö ja mä kompastuttiin toistemme jalkoihin, mä lensin ranteet eellä kivikkoon ja se pehmeelle nurmikolle. Mä satuin vahingossa vilkaiseen sua, kun mä nousin sieltä hiekkakuopasta. Sä tuijotit sitä tyttöä, kun se ulvo pikku naarmusta sen polvessa. Ees opettaja ei huomannu mun palkeekieliä ranteissa, kun se valitti verinahalle mennyttä polveensa. Mun käskettiin jatkaa juoksemista samalla kun sä lähdit auttaan sen terkkarille.

Mä en pitänyt siitä muistosta. Mä katson sitä, kuinka se keikistelee ja keimailee sen frendeille. Se viittoo mua uudestaan tuleen sen luokse käytävän päähän, mut mä en mene. Sen sijaan mä juoksen ulos vesisateeseen ja mietin, mitä vittua mun pitäis tehdä.