Rikkinäiset

3 Tyhjä huone

Olin ajatellut joutuvani sietämään isäni läsnäoloa vain lyhyen ajomatkan ajan rautatieasemalta isän asunnolle asti, mutta minulle selvisi kauhukseni, että isä ei omistanut autoa. Astuessamme pimenevään iltaan hän tarjoutui ottamaan laukkuni, mutta kieltäydyin. Isä yritti virittää keskustelua ja kysellä kuulumisia, mutta antoi pian periksi tajutessaan, ettei minua huvittanut jutella. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa tyhjiä katuja pitkin. Yritin unohtaa vieressäni kävelevän muukalaisen ja keskityin sen sijaan katselemaan ympärilleni. Tajusin, ettei minulla ollut hajuakaan sijainnistamme. Olin viimeksi käynyt Turussa ysiluokalla luokkaretkellä, sitä ennen ehkä ala-asteella. Ei vain ollut syytä tulla tänne, Helsingissä oli kaikki tarvittava eikä äitikään pitänyt kaupungista sen muistuttaessa häntä liikaa isästä.

Meillä oli ollut äidin kanssa tapana ajaa kesällä Tampereelle ja käydä Särkänniemellä. Ei huvipuistoon olisi tarvinnut sinne asti lähteä, olihan meillä Linnanmäki melkein takapihalla, mutta nuo retket muodostuivat yhdeksi lapsuuteni rakkaimmista muistoista. Äiti oli aina läsnä, jaksoi olla kanssani. Isästä ei kuulunut mitään vuosiin sen jälkeen, kun kymmenenvuotiaana en enää halunnut lähteä viikonlopuiksi hänen luokseen.

Nousin isän perässä linja-autoon ja istuin eri puolelle käytävää kuin hän. Oli outoa ajatella, että jatkossa bussi olisi ainoa kulkuvälineeni. Helsingissä olin mennyt mieluummin metrolla, koska se oli mielestäni nopeampaa ja kätevämpää. Asuimmekin kätevästi metroaseman lähellä. Täällä ei edes taidettu tarvita metroa. Muutama bussilinja riitti kattamaan koko kaupungin pinta-alan.

Isä kaivoi avaimet taskustaan ja avasi kolmannessa kerroksessa sijaitsevan asuntonsa oven. Jätin kengät eteiseen ja seurasin isää, joka käveli ympäri asuntoa osoittaen eri huoneita. Tuossa on keittiö, tuossa kylpyhuone, käytävän toisella puolella makuuhuone, jonka sinä saat, ja sitten vielä olohuone, jossa minä nukun. Olohuoneesta johtaa ovi parvekkeelle. Parvekkeella ei saa polttaa. Jos siis tupakoit.

Raahasin tavarani huoneeseen, josta oli määrä tulla minun makuuhuoneeni, ja suljin oven perässäni. Sisustus oli yksinkertaisuudessaan melkein askeettinen: heti oven vieressä oli työpöytä, jonka päälle asetettu lamppu oli huoneen ainoa valonlähde. Toisella seinällä oli kiinteä kaapisto, joka paljastui vasemmanpuolimmaista kaappia lukuun ottamatta tyhjäksi. Ovea vastapäätä oli sänky, jonka yläpuolella olevasta ikkunasta näkyi pelkkää metsää. Sänkyyn oli pedattu raidalliset lakanat ja ikkunassa roikkuivat valkoiset verhot, jotka ylsivät miltei lattiaan asti.

Nostin treenikassin sängylle ja aloin purkaa vähäisiä tavaroitani. Pinosin vaatteet oikeanpuolimmaisen kaapin hyllyille, asetin longboardin nojaamaan seinään. Laskin läppärin pöydälle ja loput tarpeelliset tavarat sijoitin keskimmäiseen kaappiin. Lopputulos ei näyttänyt yhtään sen kodikkaammalta kuin lähtötilannekaan. Luovutin ja vaatteet riisuttuani painuin suoraan peiton alle. Minua ei yhtään nukuttanut, mutta makasin mieluummin hiljaa peiton alla kuin kohtasin isäni uudestaan.

Tajusin yhtäkkiä, että oli ihmeen hiljaista siihen nähden, että oltiin suurkaupungissa. Totesin kuitenkin katkerasti mielessäni uuden asuinpaikkani olevan melko lailla syrjäisempi kuin oikean kotini. Helsingissä olin ollut keskellä kaikkea, täällä olin keskellä metsää.

Useimmat ihmiset olisivat vain tyytyväisiä yöllä vallitsevaan hiljaisuuteen ja nukkuisivat paremmin kuin kaupungin keskustassa ikinä. Minä en tiennyt, tulisinko saamaan unta ollenkaan.