The creature

2.

Koko tunti oli mennyt random Piirtelyyn. Paperin nurkkiin oli ilmestynyt mm. Koepukia, kuplia ja erinlaisia anime hahmoja, osa oli vain luonnosteluja kun oli hommasta mennyt mieli aivan kokonaan. Vihdoin luokka sai luvan poistua.
Nousin ylös nopeasti ja
nappasin repun käteeni,
melkein tiputtaen sen.
Ryntäsin ensimmäisenä ovesta ulos käyttäen kyynärpää tekniikkaa, josta useimmat
eivät nauttineet.
Pian olinkin jo ulkona, parin muun nopean kanssa.
Asetuin jonoon bussin eteen melkein vaatien että
kuski avaisi oven.
Hana kiilasi pari ihmistä
ja tuli viereeni kahden jätkän kanssa. Giles ja Mikolai.
"Dana! Nähtiin sut käytävällä, muttet meinannu pysähtyy vaikka kuinka huudettiin."
Nauroi ruskea rastainen jätkä. Tuon ylisuuri harmaa huppari näytti juuri siltä että sen sisään olisi mahtunut toinenkin ihminen. Nauroin takaisin ja iskin nyrkkini leikkisästi tuon olkapäähän.
"Tiedät kyllä millanen oon ja mitä sä valitat? Hankin hyvän paikan jonossa. Päästään bussin perälle!"
Giles pyöräytti silmiään minulle kääntyen sitten Mikolain puoleen.
"Mitä mieltä sä tästä reissusta oot? Et oo pukahtanut sanaakaan siitä sitten sen kun valittiin ryhmä jaot."
Mikolai näytti tympääntyneeltä, normaaliakin enemmän.
"Oonko mie ikinä sanonu että nautin tästä reissusta, tai reissuista yleensä?"
Hiljaisuus lankesi kun oranssi hiuksinen kundi haroi hiukan sekalaista tukkaansa. Ainoa asia mitä mietin oli miten hyvältä tuo näyttäisi jos Mikolai antaisi mun värjätä ne liukuvärillä musta-oranssiksi. Nojaa... Ehkä tuo ei nauttinut reissusta, mutta muut tulisivat. Ehkä olin väsynyt projektin takia, ehkä en. Sillä ei ollut väliä tällä hetkellä.

Bussin ovi aukesi ja meidän nelikko ryntäsi bussin perälle.
Minä vasemmalle puolelle, Giles viereeni ja Hana valtasi oikeanpuolen ikkuna paikan. Mikolaille jäi toinen keskipaikka johon tuo istui huokaisten.
"Kauanko sinne edes kestää.."
Saatoin kuulla jo sielunikorvin kuinka Mikolai välittäisi koko matkan. Olin tuntenut meidän porukan jo eskarista asti, hiekkalaatikko ajat. Mikolai oli silloin jo tunnettu valittajana, kuten minut friikkinä. Äiti oli vähän kuin minä, melko
emo-punkkari. Kuten sanoin, oli.
Siitä on toki aikaa jo parisen vuotta kun äiti potkaisi tyhjää sydän pysähdyksen takia.
Mutta mennyt on mennyttä ja nyt on aika suunnitella mitä me keksitään opettajien pään menoksi.

Katsoin edessäni kohoavaa harmaata rakennusta. Normaalisti olisin kääntynyt ympäri enkä ikinä palannut tänne, mutta kun kyseessä oli ihailemani ammatin harjoituspaikka, niin ei sille selkää voinut kääntää. Olimme istuneet bussissa ja toimineet porukan DJ:nä.
Ah, olen niin tyytyväinen siitä että meidän luokilla on niin hyvä ryhmähenki. Porukka oli tuonut kaikenlaista mässyä, eihän mulle tietenkään tarjottu mutta kyllä Hana senkin muutti.
Ei mua kyllä ne herkut edes kiinnostaneetkaan jos totta puhutaan...

'Nyt! Aika käynnistää seikkailu!'
Naurahdin hiukan omalle ajatukselle ja lähdin kävelemään kohti rakennusta oma porukka kulkien vieressä.