Mitä nyt ikinä tulee mieleen kirjoittaa..

ÄITI

    "Voisitko pidellä häntä hetken?" Kysyin mieheltäni ja ojensin itkevän tyttäremme hänen syliinsä. Meillä oli jo kiire illalliselle mieheni vanhempien kanssa. He eivät olleet vielä nähneet tytärtämme, ja nyt kun he olivat palanneet takaisin risteilyltään, molemmat halusivat kuollakseen nähdä
Tyttäremme Luna, syntyi puolitoista viikkoa etu-ajassa, eikä hänen synnytyksensä ollut mikään helppo juttu, varsinkaan minun laiselleni kapea lantiomaiselle naiselle. Ei sillä, että se ei olisi ollut sen arvoista, sain kuitenkin siitä kauniin ensimmäisen lapseni, jota ilman en enää koskaan voisi elää. Se jos mikä oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Totuttelen vieläkin äiti sanaan, en ole vieläkään tottunut siihen, vaikka sitä on minulle noin yhdeksän kuukautta jankutettu. "Sinusta tulee äiti!", "Mitäs meidän tuleva mamma?" Tai "Mites äidin masussa jaksellaan?" Nuo ovat kaikki minulle sanottuja tai kysyttyjä kysymyksiä tai asioita, mutta aina kun kuulen äiti sanan en ajattele automaattisesti itseäni. En tiedä mikä siinä tekee asian niin vieraaksi, vielä nytkin, kun olen itse saanut jo Lunan.
"Tarvitseeko hän vaipan vaihdon?" Mieheni kysyi, samalla kun minä yritin laittaa korvakoruja korviini. Luna jatkoi vain itkemistä mieheni sylissä, vaikka hän keinutteli häntä ja hyräili hänelle. Se oli minusta kaunis näky, minun mieheni ja lapseni yhdessä. Harmi vain, että en voinut jäädä katsomaan ja ihailemaan heitä kiireessä.
Miehelläni oli mustat housut ja valkoinen kauluspaita päällä. Hän oli myös yrittänyt laittaa hiuksiaan hieman nätimmin, mutta niistä näkyi, kuinka hän oli epäonnistunut. Minua hymyilytti.
Mieheni käänsi katseensa minuun itkevästä tyttärestämme ja katsoi minua kuin kysyäkseen minulta neuvoja siihen mitä hänen pitäisi tehdä. Naurahdin hänelle.
"Anna minä otan hänet." Sanoin saatuani korvakoruni paikalleen. Kävelin hänen luokseen ja kumarruin hieman ottamaan Lunan mieheni käsistä. Mutta ennen kuin ehdin ottaa hänet syliini, Luna oksensi mieheni valkoiselle paidalle. Suuni loksahti auki ennen kuin aloin nauramaan miehelleni, joka näytti kuin olisi laskenut kymmeneen hiljaa pitääkseen itsensä koossa. Kikattelin vielä ottaessani Lapseni häneltä, ja pyyhkiessäni hänen suunsa oksennuksen jämistä.
Luna lakkasi itkemästä pyyhkiessäni häntä ja katsoi minua suurilla silmillään, heilutellen jalkojaan ja käsiään minne sattui. Hän oli kaunein ikinä näkeväni lapsi. Annoin hänelle suukon otsalle ennen kuin jätin hänet lastenkantotuoliin.
Mieheni siisti paitaansa peilin edessä. "Tämä on ainoa valkoinen kauluspaitani, ja nyt se on pilalla." Hän sanoi hieman liioitellusti. Hän heitti pyyhkeen, jolla pyyhki oksennuksia paidastaan roskiin turhautuneesti ja kääntyi katsomaan minua. Vasta silloin näin kuinka väsynyt hän oikeasti oli. Se sai sydämeni sulamaan myötätunnosta.
"Kulta meidän ei ole pakko mennä, jos et jaksa. Ymmärrän että olet uupunut, niin olen minäkin. Voimme ihan hyvin soittaa ja sanoa heille, että olemme liian väsyneitä lähteäksemme mihinkään." Kerroin miehelleni joka katsoi minua kuin unelias koiranpentu.
"En jaksaisi tehdä mitään, mutta olisi kuitenkin tyhmää perua nyt." Hän sanoi päätään pudistellen.
"Eikä olisi. Sitä paitsi, en minäkään jaksaisi lähteä." Sanoin ja naurahdin humoristisesti. Mieheni antoi minulle suukon otsalle ja halasi minua.
"Mennäänkö nukkumaan?" Hän kysyi, mikä sai minut kikattamaan. Vetäydyin hänen käsistään ja annoin hänelle pienen suukon huulille.
"Ensin sinun täytyy soittaa vanhemmillesi, ja kertoa että emme ole tulossa." Kerroin ja menin katsomaan Lunaa mihin hänet jätin. Yllätyksekseni tyttäreni oli nukahtanut tuoliin ja nukkui niin kauniisti. Ihailin hänen pieniä pulla poskiaan ja hänen kaunista pientä suutaan, joka oli nyt kiinni huutamisen jälkeen. Itkeminen oli kaiketi käynyt voimille, sekä oksentaminen isänsä paidalle varmasti helpotti hänen oloaan.
Säpsähdin hieman mieheni tulessa takaani ja kietoessa kätensä vyötäröni ympärille katsellessani kaunista tytärtämme.
"Hän on niin söpö, kun nukkuu." Mieheni sanoi, ja antoi suukon kaulalleni.
"Niin..." Huokaisin ulos, nojatessani miestäni vasten.
"No tuleeko se äiti isin kanssa nukkumaan?" Mieheni kysyi, ja ensimmäisen kerran minusta tuntui heti äidiltä. Osasin tunnistaa itseni äidiksi nyt ensimmäisen kerran katsellessani tytärtäni mieheni kanssa. Olemme perhe. Kyynel tippui poskelleni.
Käännyin katsomaan miestäni. Tunsin niin paljon rakkautta häntä ja meidän Lunaamme kohtaan, enkä tiennyt kuinka näyttä sen.
"Olemme nyt perhe." Sanoin ja mieheni vain hymyili minulle pyyhkiessään kyyneleeni pois poskiltani peukaloillaan.