Mitä nyt ikinä tulee mieleen kirjoittaa..

AIKA JATKAA

"Varoitus!" Surua, angstia, menetys, kuolema. 

    Parkitsin autoni parkkiruutuun ja nostin valkoiset ruusut etupenkiltä käsiini. Nousin autosta ajatellen kuinka en tahtonut tehdä tätä. En tahtonut nähdä vaimoani yksinäisten kahden kuukauden jälkeen. En vain kestä sitä totuutta, että hän on... poissa.
Kävelin monien hautakivien ohi _ ihmisten ohi, joilla ei ollut minulle mitään merkitystä. Ainoa jolla minulle oli merkitystä kaikkein eniten tässä elämässäni, makasi viimeisen hautarivin päässä. Puolisoni, vaimoni, ikuinen ystäväni, rakkauteni, ainoa ja oikeani makasi tämän maan alla, eikä enää koskaan heräisi luokseni takaisin.
Seisahdin hänen hautakivensä eteen ja muistelin viimeistä jakamaamme aamua, juuri ennen kuin onnettomuus tapahtui. Muistan sen kuin eilisen, koska hänen pois nukkumisensa jälkeen yritin elää sen hetken niin moneen kertaan mielessäni, että en koskaan unohtaisi sitä _ viimeistä hetkeämme.
Oli kaunis kevät aamu, ja aurinko paistoi kirkkaasti pitkästä aikaa päiviin. Vaimoni oli uninen herätessämme kamalaan herätyskellon pirinään. Hän mumisi kirosanoja hiljaa tyynyynsä vasten, mutta hymyili kirkkaasti nähdessään minut hereillä vieressään.
"Huomenta..." Hän mumisi möreällä äänellä. "Huomenta." Vastasin, hänen antaessa minulle suukon. Hän hieroi silmiään ja nousi sängystä, keittämään meille kahvia. Seurasin häntä keittiöön hetkiä myöhemmin ja katselin häntä hänen tehdessään aamu puuhiaan keittiössä. Muistan kuinka en voinut olla ajattelematta kuinka seksikäs hän oli, hänen pikkuhousuissaan ja minun T-paidassa. Hänen lyhyet hiuksensa olivat sekaisin ja laittamattomat, joka teki hänestä niin paljon kauniimman silmissäni.
Hän teki eväitään töihin valmiiksi ja paistoi meille munakkaan, ennen kuin hän kiirehti vessaan, hädässään, minun jälkeeni. Söimme aamiaisen yhdessä, keskustellen tulevasta työpäivästä niin kuin aina teimme. Hän kertoi minulle, kuinka aikoi päivittää yrityksensä nettisivut, ja pitää haastattelun yhdelle työstä kiinnostuvalle ihmiselle.
Hän oli viimein saavuttanut unelmansa perustaa oma yritys. Hän perusti eläinhoitolan/löytöeläin kodin kotikaupunkimme länsipuolelle. Hän Rakasti sitä yli kaiken. Hän kirjaimellisesti eli unelmaansa. Olin niin ylpeä siitä mitä hän oli saavuttanut. Hän uskalsi aina unelmoida ja yrittää tehdä niistä totta. Rakastin sitä hänessä, kuka nyt ei olisi.
Vaimoni puki päälleen ja etsi rintaliivejään pitkän aikaa. "Heititkö ne jonnekin eilen? Pistinkö ne eilen pesukoneeseen?" Hän kyseli moneen kertaan ja muistan vain kertoneeni hänelle että hänen pitäisi vain ottaa toiset. Hänellä oli enemmän kuin yhdet, mutta hän tahtoi ne jotka olivat hänestä mukavimmat. Viimein hän löysi ne ja pystyi pukemaan päälle loputkin vaatteet.
Hän pukeutui sinä aamuna juoksuhousuihin, vaalean siniseen huppariin, jonka alla oli simppeli valkoinen T-paita. Hän oli harjannut hiuksensa, mutta ei muuten ollut tehnyt niille mitään. Hän pisti ovella vielä lähtiessään lenkkarit jalkaansa, ja antoi minulle suukon. "Rakastan sinua. Pidä hauskaa töissä." Hän sanoi, niin kuin aina. "Minäkin sinua. Nähdään töiden jälkeen." Vastasin ja hän nosti laukkunsa olalleen ja lähti ovesta sanoen: "Juu nähdään. Moikka!"
Se oli viimeinen aamuni hänen kanssaan. Näin hänet seuraavan kerran elottomana sairaalan sängyssä, arpia ja mustelmia hänen naamassaan ja käsissään auto-onnettomuudesta. Muistan rukoilevani, että tämä kaikki olisi unta ja pian heräisin hänen viereltään, mutta niin ei tapahtunut, ja nyt tiedän että niin ei koskaan enää tule tapahtumaan.
Suljin hänen yrityksensä hetkeksi, mutta tiedän että hän olisi tahtonut sen jatkavan toimintaansa, joten aion vielä avata sen. Hänen tavaransa ovat vielä luonani, enkä tiedä vielä mitä teen niillä. Siskoni on käynyt monesti katsomassa vointiani, ja on vieläkin huolissaan minun jaksamisestani. Hän on lupautunut auttaa minua vaimoni tavaroiden pois purkamisessa, kunhan annan hänelle ensin luvan tehdä niin.
Vaimoni kihlasormus on kiinnitetty kaulassani istuvaan kettinkiin, jota ilman en lähde mihinkään. Sen avulla minusta tuntuu, että ainakin osa hänestä on vielä luonani. Se osa joka sanoi rakastavansa minua ikuisesti ennen kuin hän joutui lähtemään luotani.
Luin hänen nimeään uudestaan ja uudestaan hautakivestä, ja vähän ajan kuluttua kutsumattomat muistot ja iloiset kuvat murtautuivat mieleeni. Vaimoni nauru, hänen äänensä erilaiset sävyt, hänen kauniit kasvonsa, hänen tuoksunsa sekä hänen hymynsä. Kesä lomamme jolloin hän kalasti kalan ongella laiturilta eikä uskaltanut koskea siihen. Iltamme yhdessä katsellen vanhoja klassikko leffoja. Ensimmäinen kerta jolloin hän nukahti viereeni. Hänen ollessa kipeä vein hänelle kuumaa teetä melkein joka viides minuutti. Muistan kuinka hän itki ilon kyyneleitä kosiessani häntä ja sen hetken kun hän sanoi tahdon kirkon alttarilla.
Halusin sen kaiken takaisin, halusin hänet takaisin. Mutta en muuttaisi mitään ajastamme yhdessä, kuin sen että sitä olisi saanut olla enemmän. Tahtoisin vain kertoa hänelle vielä kuinka paljon rakastan häntä, katsoen häntä hänen elosta kiiltäviin silmiin. Tahtoisin vain antaa hänelle vielä sen viimeisen suudelman joka kertoisi, hänelle kaiken mitä tunnen häntä kohtaan.
En koskaan halua unohtaa häntä, enkä aio.