It's Not Us Anymore (in finnish)

En tunne enää sinua

Part 2. Me ei olla enää me

Katselen sua, sä näytät samalta, vaikka äänessäs on jotain uutta.

Luin lehtiartikkelista, että yli seitsemän vuotta kestävä ihmissuhde on elämänmittainen, eikä se katkea niin helposti. Miksi sitten meidän yhdeksän vuoden taival päätyi kuin seinään? Naksahti poikki kuin heiveröinen puunoksa.

Vierähti vuosi, ennen kuin osasin ajatella sinua uudelleen. En omasta tahdostani, vaan sen takia, että huoltoaseman ainoalla kassalla seisoi tutut kasvot. Sillä hetkellä, kun ovesta puhalsi helmikuinen pakkasviima meidän perässämme, päätin, etten enää koskaan tulisi kyseiselle huoltoasemalle. Meinasin jo perääntyä ja käskeä matkaseuraani valitsemaan jonkun muun kaupan. Hän ei tunnistanut sinua, mutta silmäni iskeytyivät oitis tuttuihin kasvoihin.

Sinulla oli kauppaketjun liila kauluspaita päällä ja edelleen vaaleina pysyneet hiukset olivat vedetty nutturalle. Näytit hiireltä. Kalpealta, kuten aina, erilaiselta ilman raskasta meikkiä ja tummia vaatteita. Silti tunnistin sinut.

Tervehdit minua asiallisesti ja samassa pystyin muistamaan iloisen äänesi, naurusi, sanasi. Nyt kasvosi olivat ilmeettömät, vaikka näin silmiesi katseen värähtävän, kun tunnistit asiakkaan minuksi. Silti olimme tuntemattomia toisillemme. En meinannut saada sanaa suustani, joten ystävä vierelläni pyysi sytytintä tiskin takaa. Käännyit meihin selin ja ehdin vetää henkeä ennen kuin ojensit ostokseni minulle. Se oli ruskea, puunvärinen, tylsä.

Jokin kolahti kovaa vasten sisintäni, kun kysyit papereitani. Silloin oli syntymäpäiväni ja sinä tiesit sen. Arvelin kyseessä olleen kaupan säännöt, mutta tiesit palvelevasi täysi-ikäistä. Sinun ei tarvinnut verrata passini kuvaa kasvoihini, sillä tiesit heti ensisilmäyksellä, että paperit olivat oikeat. Maksoin tasarahalla ja painelin ulos huoltoasemalta, ystäväni juostessa kummastuneena perässäni.

Sytytin tupakan kohmeisin käsin uudella, jäykällä sytyttimellä. Jäin isojen lasi-ikkunoiden eteen, jotta varmasti näkisit. Et koskaan hyväksynyt tupakanpolttoa, olit aina vahvasti sitä vastaan. Kerroin ystävälleni sinusta ja mietin, katselitko sinä meitä lasin takaa.

Sosiaalisen median kautta olin kuitenkin huomannut, ettet sinäkään enää mikään puhdas pulmunen ollut. Poikaystäväsi vaihtelivat liiankin säännöllisesti, Instagram-tiliisi päivittyi tasaiseen tahtiin kännisiä kuvia, jotka poistuivat seuraavana aamuna. En seurannut sinua enää, mutta satuin aina välillä profiiliisi mutkien kautta. Pieni kurkistus elämääsi aina silloin tällöin, vaikkei pelkistä valokuvista saanutkaan paljoa irti.

Kengät lumesta narskuen lähdimme huoltoaseman pihasta ja sinä jäit jälleen taakseni. Unohduksiin. Milloin törmäisin sinuun seuraavan kerran?

Katselen sua, sä näytät samalta, vaikka en tunne enää sinua.

//Tarinan tosiaan piti olla vain yksiosainen, mutta inspiraation vallassa kirjoitin haikailevan jatko-osan kahden vuoden jälkeen 8) Inspiraation lähteenä edelleen samainen Sannin kappale! Toivottavasti joku eksyy lukemaan ja kommentoimaan ~ demonipinja