Lempimuki

Lattialla oli sirpaleita ja Eveliina kirosi hiljaa itsekseen. Kielon lempimuki oli palasina - siis se vaaleanpunainen, jossa Niiskuneiti peilaili itseään.

Kielo suuttuisi, se oli varmaa. Hän oli näyttänyt olevan allapäin eikä Eveliina ymmärtänyt miksi. Kielo oli vain mutissut jotain Oliverista ja lähtenyt pois.

Ei sillä, että Kielon pikkuveli olisikaan kiinnostanut Eveliinaa sen enempää, mutta Kielolla tuntui olevan huono päivä ja Eveliina olisi halunnut, että hän olisi se, jolle Kielo uskoutuisi.

Toisaalta eihän Kielolla ollut mitään velvollisuutta kertoa elämästään Eveliinalle, mutta Eveliina tunsi silti mustasukkaisuuden hiipivän mielensä sopukoihin.

Kielo oli joskus sanonut, että hän oli Kielo, koska Oliver oli Oliver ja Oliver oli Oliver, koska hän oli Kielo. Eveliina ei ollut ymmärtänyt sitä, koska Kielo oli aina ollut Kielo ja tulisi aina olemaan.

Kielo katsoi Muumeja ollessaan surullinen. Kielo rakasti teetä eikä koskaan laittanut siihen sokeria. Kielo pelkäsi ahtaita paikkoja. Kielo ei osannut olla valokuvissa. Kielo rakasti kissoja. Kielo oli allerginen mandariinille. Kielo oli aina halunnut Ranskaan. Kielo oli kiinnostunut isänsä ugandalaisesta taustasta. Kielo uskoi Jumalaan isolla j:llä. Kielo oli ollut Eveliinan paras ystävä seitsemännestä luokasta lähtien. Kielo ei pitänyt kehostaan, vaikka se olikin Eveliinan mielestä täydellinen. Kielo sitä, tätä ja tuota.

Kielo olisi aina Kielo eikä Eveliina vain yksinkertaisesti suostunut uskomaan, että hän olisi Kielo jonkun muun kuin itsensä ansiosta.

Kielo oli Eveliinan Kielo, vaikkei ollutkaan hänen.

Kielo käveli kotiin päin syyskuun sateessa ja hänen huulillaan oli hymynkare.

Oliver oli ymmärtänyt. Oliver oli halannut ja sanonut, ettei se ollut iso juttu. Eikä se tavallaan ollutkaan ja silti samaan aikaan oli.

Oliver oli ensimmäinen, jolle hän oli kertonut olevansa lesbo. Tai ainakin hän ajatteli olevansa, koska eivät pojat koskaan olleet antaneet hänelle mitään väristyksiä ja heidän alakertansa enemmän kammotti kuin kiinnosti häntä.

"Same", Oliver oli naurahtanut ja Kielo oli helpottuneena vain kikattanut vastaukseksi.

Kielon oli täytynyt kertoa ensin Oliverille, vaikka Eveliina olikin hänen paras ystävänsä. Kielo kuitenkin rakasti Eveliinaa liikaa ja pelkäsi, että heidän suhteensa muuttuisi, jos hän kertoisi. Vaikka tavallaanhan hän halusi sen muuttuvan, hän halusi Eveliinan vastaavan hänen tunteisiinsa.

Pahinta mitä voisi tapahtua olisi, jos Eveliina sanoisi asian olevan okei, kunhan Kielo ei vain ihastuisi häneen.

Se särkisi Kielon sydämen, koska se olisi niin monella tavalla väärin ja muutenkin aivan myöhäistä.

Tai ehkä pahinta olisi se, että Eveliina ei alkuunkaan hyväksyisi häntä ja kehottaisi painumaan lyhyintä tietä helvettiin, koska sinne sellaiset friikit kuin Kielo kuuluisivat.

Sekin särkisi Kielon sydämen. Hän oli käyttänyt paljon aikaa hyväksyäkseen itsensä, vaikkei hänelle koskaan oltukaan suoraan sanottu homoseksuaalien joutuvan helvettiin. Hän oli kuitenkin lukenut Raamattunsa ja käynyt rippikoulunsa ja oli etsinyt tietoa netistä ja itkenyt sitten itsensä uneen, koska maailma oli epäreilu.

Mutta ehkä ja vain ehkä oli olemassa mahdollisuus, että Eveliina voisi rakastaa häntä niin kuin hän rakasti Eveliinaa. Ehkä.

Pienet asiathan olivat saaneet hänet ihastumaan Eveliinaan. Ehkä pienet asiat saisivat myös Eveliinan ihastumaan häneen. Jos hän nyt edes olisi tyttöihin päin, Kielo muistutti itseään.