P.s Muistakaa et Nadja ei muista miks se meni sairaalaan.
***
Istuin huoneessani ihan hiljaa ja mietin kaikkea mitä oli tapahtunut. Huoneeni oli ihan sekaisin. Lasia oli lattialla, vaatteet sekaisin, meikkejä rikki ja sänky myllätty. Kun Vallu oli lähtenyt kauppaan minä sain raivo kohtauksen.
Rikoin surussani kaiken mihin sain käteni ja itkin ja kiljuin samalla. Halusin kyllä olla vahva, mutten pystynyt.
Surussani olin rikkonut kehystetyn kuvan meidän perheestä ja pidin särkynyttä kehystä nyt käsissäni tuijottaen kuvaa.
Kuulin etuoven aukeavan. Vallu ei voi tulla vielä kotiin, se lähti vasta 10-minuuttia sitten eikä ole vielä edes siis ehtinyt kaupalle. Otin seinältäni peilin joka oli noin 20cm leveä ja 30cm pitkä. Otteeni oli tukeva, kun lähdin huoneestani ja kävelin hiljaa rappusia alas. Keittiössä seisoi mies, selkä minua kohti. Hänellä oli hieno puku päällä jossa oli kapeita sinisiä ruutuja. Hänen hiuksensa olivat mustat ja hyvin tyylitellyt ja hartiat leveät ja vahvat.
En muistanut tuntevani ketään hänen näköistään ja päättelin miehen olevan tunkeilija. Hiljaa hiivin hänen taakseen ja paiskaisin peilin hänen päähänsä (Ei lasi puolta vaan sen takaosan).
"Kuka vittu sä oot ja mitä sä teet täällä?" Kysyin uhkaavasti, kun mies kääntyi hitaasti minua kohti.
"Tulin hakemaan sut." Mies sanoi.
"Oi... Sori Chuck en tunnistanut suo." Sanoin ja laskin peilin pöydälle. "En kai mä satuttanut suo?"
"Mä tarviin tota kovemman iskun, että muhun koskee." Chuck naurahti pudistellen päätään.
"Tarviitko jäätä?" Kysyin ja kävelin pakastinta kohti.
"En, mutta sun pitää lähteä mun mukaan." Chuck sanoi tosissaan.
"Aha, ja minkä takia?" Kysyin.
"Ash. Sähän tahdot nähdä sen taas vai?" Chuck kysyi ja suoristi musta valkoisen kravaattinsa.
"Juu. Missä se on?" Kysyin ja kurtistin kulmiani: "Danil sanoi, että se on lukittu pois jonnekkin."
Chuck tuijotti minua tunteettomasti ja nyökkäsi: "Ash oli vaara meille kaikkille. Se oli pakko teljetä."
"Mä olisin saanut sen rauhoitettua." Mumisin hiljaa.
"Et onnistunut siinä viimeksikään." Chuck sanoi synkästi.
"Mitä toi nyt tarkoittaa?" Kysyin ärtyneesti.
Chuck tuijotti minua hetken, mutta sitten vain kohautti olkijaan ja käveli ulos talosta suoraan autoonsa.
Epävarmasti istuin hänen autoonsa ja katselin hiljaa maisemia, kun Chuck ajoi. Mihinkään ohi menevään ei voinut keskittyä sillä Chuck ajoi kovaa. Reilusti ylinopeutta ja vielä hiekkatiellä.
Kun Chuck pysähtyi olimme talon edessä sillä alueella, jota ei näkynyt kartoissa. "Onko tää sun koti?" Kysyin ja nousin ulos autosta.
"Ei... Tää on Ashin." Chuck sanoi ja yhtäkkiä ymmärsin miksi talo oli paljon muita isompi.
(A/N ilman autoja ja suihkulähdettä.)
Talo oli suuri ja harmaistatiileistä tehty valkoisilla yksityiskohdilla. Se oli kuin linnan ja kartanon sekoitus. Se oli suuri ja kaunis.
Kun astuimme sisään Chuck johdatti minut kellriin jossa oli jonkin näköinen vankila ja siellä Ash oli. Huoneen perällä, valtavien kaltereiden takana karjuen näyttäen hullulta. Ahs näytti pelottavalta raivonsa vallassa. Hän hakkasi kaltereita... Yrittäen päästä ulos.
***
Hei menkää lukemaan miun uutta kirjaa:
In love with an enemy
Mercy asuu New Yorkissa KAHDEKSAN veljensä kanssa. Eihän se haittaa kun perhe on niin rikas, että jokaisella perheenjäsenellä on oma kerros pilvenpiirtäjästä.
Juuri kun Mercyn elämä on hyvää ja Mercy rakastuu Mikeen; Mercylle joudutaan kertomaan perheen synkkä salaisuus; hänen koko perheensä kuuluu mafiaan jota Mercyn isä johtaa.
Hänen pitää valita: Ottaako hän Mafian valan, ja sitoutuu elämään rikollisena; Mafia pomon tyttärenä johon ei lait koske vai jättääkö hän perheensä taakseen ikiajoiksi...
Entä kun Mercy tapaa Loganin: Tulisen ja ennen kaikkea vaarallisen, vastustaja Mafian pomon pojan joka iskee heti silmänsä Mercyyn.
Valitessaan mafian Mercy ei voisi olla kummankaan pojan kanssa, mutta raaskiiko Mercy jättää perheensä tai jopa olla heitä vastaan saadakseen haluamansa elämän?
***
Anyway sori, että tää oli lyhyt.
YOU ARE READING
Alphan veri ~ Kirja 2 (Lunan veri)
Teen FictionKun Nadja herää komastaan hänen maailmansa on sortunut hänen ympärillään. Katoamiset jatkuvat Beroonissa joten Nadja alkaa selvittämään Beroonin synkkää salaisuutta. Nadjan muodonmuuttaja (karhu) poikaystävä Ash piilottelee selvästikin Nadjalta a...