lupaan olla sun || bxb

1. - Riskienottaja

Ensimmäinen luku - Riskienottaja

Mä olin aina ollu se porukan riskienottaja. En mä siitä hommasta aluks edes nauttinu, mut mulle oli vaan jotenkin muodostunu sellanen rooli. Frendithän siihen oli ihan pikkukakarasta painostanu, vaikkaki se riskienotto skidinä oli ollu ihan erilaista. Jotai sen tyylistä, ett piti mennä jonku huvipuiston, silloin niin pelottaviin, laitteisiin ennen muita. Tai jotain muuta sellasta, mille täs iäs lähinnä naurettiin. Sit, ku ylä-aste alko, siitä riskienotosta tuli iha erilaista. Piti käydä jossain helvetin bileissä ennen muita, ett osas kertoo, kannattiko niihin enää mennä. Piti mennä sänkyyn ensimmäiseks, ett pysty ilmottaa muille, millasta se oli.

Ja siinä vaihees, musta tuli myös se porukan valehtelija. Väitin aina jätkille, ett joo, kyl se sänkyyn meneminen oli sen arvosta, ett joi ittensä täyskänniin, ja oli kymmenien ihmisten ympäröimänä jossain ihan tuntemattoman tyypin bileissä, vaik se ei todellakaa sen arvosta ollu. Loppujen lopuks, aina ku heräsin jostai tuntemattomasta paikasta, kaduin sitä ihan helvetisti. Ei se seksi tuntunu ikinä yhtään miltään. Ja ne mimmit. Ne näytti yleensä paljo nuoremmilta, ku meitsi. Silloin, mut ihan syystäki tunnettiin playerina, mut silti jotkut niistä mimmeistä yritti saada muhun yhteyttä. Jostain ne oli saanu kaivettuu mun numeron, ja siihen sit soitteli. Ja se sattu niin vitusti. Sattu niin vitusti painaa sitä punasta luurii, vaik mä en ees tuntenu niitä mimmejä.

Sitä menoo jatku ysille asti, kunnes tulevaisuuden suunnitelmat iski kasvoihin, - kovaa. Ja vasta siinä vaihees mä tajusin, kuinka kusipää olin ollu. Ainut ees vähän järkevä selitys mun käytökselle, oli se, ett kuulemma romahdin sen jälkeen, ku mun mutsi veti yliannostuksen. Tai, niin mun frendit totes, ku niille yhtenä iltana vähä päissäni vuodatin sydäntä.

Eikä faijastakaan mitää apua ollu, ku en sitä äijää ollu koskaan nähnykkään. Ei mulle koskaan kerrottu, miks sitä ei tullu vastaan, joten vedin omat johtopäätökset; luultavasti olin vahinkoskidi, eikä faija ollu valmis isyyteen. Mut en mä sitä mun elämään edes kaivannu.

Mutsin yliannostuksen jälkeen mut meinattiin sijottaa jonnekki keskustan lastenkotiin. Se ei helvetissä ollu kuulostanu houkuttelevalta, mut mun yllätykseks, mutsin sisko, Eerika, jota ei ollu näkyny moneen vuoteen, vaan käveli sisään mun elämään. Se tuli mutsin hautajaisis ilmottaan mulle, ett aiko adoptoida mut. Ei se multa kysyny, halusinks mä sitä, mut ei sitä olis edes tarvinnu kysyy, olisin kuitenki vastannu myöntävästi. Ja kaikkein parasta siinä muutos oli se, ett mun ei tarvinnu oikeestaan ees muuttaa. Eerika asu kans Vaasas, niinku me oltiin mutsin kaa asuttu. Joten, sain jatkaa samalla ylä-asteella ja frendiporukat ei muuttunu, mitä ny jotain uusii naapureit ei lasketa.

Eerika, ja sen miesystävä, Aleksi nimeltään, asu aika lähellä keskustaa, joten mulla oli hyvät mahollisuudet päästä sinne sit frendien kaa, ja näi muutenki. En mä missään landella ois halunnukkaa asuu, ei sieltä ois varmaan päässy mihinkää. Vaik kokemusta multa ei löytyny.

Hyvittääkseni jätkille, - ja ennen kaikkee itelleni, mun paskan käytöksen, lähin amiksen sijasta lukioon. Silloin sain uuden alun, ja tein lopun rajattomasta juomisesta, ja sänkyyn menosta. Mutsin yliannostuksen takii, en ollu koskaan koskenu pitkällä tikullakaan huumeisiin. Mut oli se parempi päätös, ku ruveta vetämään niitä. Mistä tietää, varmaan olisin mutsin esimerkkii seuraten vetäny itekki yliannostuksen.

×××

"Samuel! Tuu tänne!"

Mun menneitten muistelun keskeytti Eerikan ääni.

"Joo joo", mutisin, kuitenkin tarpeeksi kovalla äänellä, jotta Eerika kuulisi.

Vastahakosesti nousin pehmeeltä sängyltäni, ja astelin mun huoneen puiselle ovelle. Avaten sen, astuin huoneesta ulos, ja laahustin olohuoneeseen, josta tädin ääni oli kuulunut. Se istui vaaleella sohvalla, Aleksi vieressään, ja ne molemmat katseli toisiaan jotenkin intiimisti, kunnes mun rykäistessä, nosti katseensa.