Valkoisen usvan nousu

4.

Ei mitään, mutta nainen suositteli käymään kirjastossa kysymässä. Eipä siinä muu kai auttanut.

Kadulla kävellessään Kriska huomasi televisiokaupan näyteikkunassa olevasta televisioissa para-aikaa käynnissä olevan uutislähetyksen. Siinä varoitettiin myrskystä, joka iskisi tällä viikolla.
-Jo on tulossa rajuilma!
-Pitääpi ottaa ulkona olevat pöydät ja tuolit sisälle. Harmin paikka, kun nyt muuten on ollut  mukavan lämmin sää, puhelivat muuat rouvat kadun toisella puolella sijaitsevan kahvilan ulkopöydillä. Kriskallekkin maistuisi limu, mutta loputkin viikkorahoista oli mennyt jo jäätelöön.
  Kirjastossa oli aivan hiljaista. Hiljaisuus unetti Kriskaa, ja hän kapiasi ikkunansa eteen. Kylällä vierivä huhu Kriskan katoamisesta oli jo selvitetty siltä osaa, että Kriskan nähneet henkilöt olivat voineet varmistaa tämän hengissäolon, mutta hoitaja tuskin vielä oli kuullut asiasta. Jos Kriskalle sattuisi jotain, se olisi uran vaihto se.
 
Kriska kolusi kirjaston vanhoja pölyisiä hyllyjä löytämättä etsimäänsä. Totta puhuen Kriska ei edes tiennyt mitä etsi, hänet oltiin vain käsketty tulla kirjastoon.
-Tarvitseeko pikkuneiti vähän apua? Kysyi ystävällinen kirjastonhoitaja, kun huomasi Kriskan raapivan päätään turhaantuneena.
-En, mutta lasit sinä kyllä tarvitset, sanoi Kriska.
-Ahaa, Kriskahan siinä. Ethän sinä mikään pikkutyttö enään ole, olet jo neljätoista, naurahti hän lempeästi ja kysyi mitä Kriska etsi.
-En ole ihan varma. Etsin tyttöä, mutta en ymmärrä miksi hän täällä olisi, sanoi Kriska.
-Noh, on meillä kirja jossa luetellaan kylän kaikki asukkaat. Ehkä se auttaisi, sanoi kirjastonhoitaja ylpeänä.
-No katsotaan.. Hanri Roielo, luki Kriska miehen nimilapusta. Hän seurasi Hanria takaisin kirjaston ensimmäiselle hyllylle ja katsoi kun tämä otti siitä tummakantisen paksun kirjan ja laski sen sitten pöydälle. Hanri  veti Kriskalle tuolin ja katsoi kun tyttö istahti siihen vaikuttaen hieman hämmentyneeltä.
  Kriska ei ihan ymmärtänyt miten tämä kirja nyt auttaa yhtään mihinkään, mutta uskollisesti selasi siinä sivuja tovin.
  Hän käänsi ja käänsi sivuja, lukien satunnaisia asukkaiden nimiä sieltä täältä, kunnes Hanri jo itsekkin alkoi kummastella mitä Kriska teki.

-Se on aakkosjärjestyksellä sukunimi ensin, sen kun etsit sillä, näytti Hanri.
-No mutta enhän minä edes tämän nimeä tiedä, sanoi Kriska hieman äkäisenä.
-Jassoo.. Mistä tunnet tämän tytön? Ihmetteli Hanri hieman tyhmän oloisena.
-En minä tunne, sanoi vain Kriska ja nousi lähteäkseen. Ihan turhaa tämä tällainen, ei näistä paperisista painavista neliöistä mitään hyötyä ollut sittenkään. Kriska oli kotikoulussa joten hänellä ei ollut erityistä kokemusta kirjojen tutkimisessa. Hänen opettajansa vain tapasi antaa tälle sivun jolle Kriska käänsi.
 -Odotas Kriska, sanoi vielä Hanri. Jospa hän kuitenkin voisi vielä auttaa.
Kriska seurasi kun mies häipyi hyllyjen taakse joksikin aikaa ja istui pöydälle mietiskelemään. Ihan kuin jotain olisi unohtunut.
 
Hoitaja, neiti Deliin pyöriskeli pitkin Kriskan asunnon olohuonetta. Vielä ei kukaan ollut soittanut Kriskasta. Hän ei usaltanut soittaa poliisille, sillä he antaisivat tiedon Kriskan katoamisesta tämän vanhemmille, ja siihen ei ollut Deliinillä varaa. Viimeisimmän puhelinsoiton mukaan eräät naiset olivat nähneet Kriskan televisio- ja elektroniikkakaupan edessä. Deliin päätti ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja tampsi ulos ikkunat humisten.

Hanri toi Kriskalle vanhan näköisen kirjan. Siinä ei ollut kuvaa, ainoastaan ruskeat nahkakannet ja keltainen teksti painettu:
-Valokuvia?
-Se on kylän vanhempi valokuva-albumi. Uusin on myynnissä viideltä aiemmalta vuodelta, joten sitä meillä ei ole, mutta tuolta saatta löytyä tytön kuva. Hanri jätti Kriskan rauhassa tutkimaan kirjaa. Kriska oli hieman utelias, mahtoiko kirjassa olla kuvia hänestä.
  Kriska kikatteli pöydän ääressä yksinään. Hän tunnisti itsensä, ja sielä oli jopa kuvia hänen vanhemmistaan nuorempina. Jopa Deliin oli yhdessä!
  Tusina sivuja käännettyään, Kriska kuitenkin löysi kuvan tytöstä. Hän oli suloinen 11 vuotias. Kuvassa oli nimi: