Pitkä ja pätkä

Luku 2

Herään seuraavan kerran sairaalassa, kun hoitaja ravistelee kättäni.
-Heräsithän sinäkin jo, nukkuit röntgenissäkin, hoitaja naurahtaa kuivasti.
Saan lasin vettä, ja hoitaja jättää minut äidin kanssa kahdestaan.
-Mitä tapahtui?, äiti kysyy heti kun ovi sulkeutuu.
-Me laukattiin, ihan auratulla tiellä, sillä baanalla, mikä on laukkaamiseen tarkoitettukkin, aloitan sopottaen, ja jatkan ihan yhtä epäselvästi.
Ja sen Reinon, joka on siinä naapurissa, sen ärhäkän ukon, koira juoksi mun ja Anniinan eteen, ja Pirre säikähti ja kääntyi ja mä lensin selästä sen koiran yli ja- missä Pirre on, mitä sille on käynyt onko sillä kaikki hyvin mitä sille tapahtuu saiko Anniina sen kiinni?
- Rauhoitu tyttö, sinä saat kohta migreenikohtauksen kun noin stressaat, äiti rauhoittelee minua.
-Sinulle on todettu pahimman luokan aivotärähdys, ja et saa nostaa päätäsi tyynystä.
Tajuan, että takaraivoni on kuin jyrän alle jäänyt.
Voihkaisen, ja painan pääni takaisin tyynyyn.

Pääsen sairaalasta samana iltana, ja saan tarkat hoito-ohjeet.
"Eipä tässä muuten mitään, mutta taidat saada yhden lisäviikon Pirren hoitoon" tekstaan Anniinalle myöhemmin, ja vastausviesti kilahtaa puhelimeeni samantien.
"Juu, kyllä mää sen liikutan, mutta älä luule saavas saikkusjälkee mitää MM-tasosta mestarii ridattavaks"
Vastaan viestiin kahdella itkunaurunaamalla, vaikka oikeasti joka paikkaan sattuu.

\\Nyt oli vähän lyhyempi luku, mutta ei anneta sen häiritä\\