in too deep with WHY DON'T WE || Fanfiction in Finnish

1; meeting

Aprilin nk.
Astun ulos isäni mustasta mersusta. Edessäni seisoo suuri valkoinen omakotitalo. Tiedän sen takana olevan suuren takapihan. Sisällä on monta makuuhuonetta, joista yksi on minun. Se pienin tietenkin. Siskopuoleni Diana oli vallannut suurimman, ja keskikokoinen on isälleni ja tämän vaimolle Clarissalle, maailman ilkeimmälle naiselle. Tai toisteksi ilkeimmälle, Diana on kaikkein ilkein. Hän on kaikkien mielestä kaunis ja seksikäs, ja saa kaiken minkä haluaa. Isä on aivan hänen ja Clarissan tossun alla. Hän tekee mitä vain he pyytävät, niin kuin esimerkiksi muuttavat Virginiasta Californiaan. Olisin halunnut jäädä vanhoille kotikulmilleni, kaikki kaverini ja muukin elämä jää sinne.

Herään todellisuuteen isäni huutaessa ovelta:
-Tuu kantaa sun kamat sisälle!
Otan auton takaluukusta kaksi suhteellisen kevyttä pahvilaatikkoa päällekäin, ja lähden kävelemään sisälle. Huoneeni on yläkerrassa, ja portaat sinne ovat eteisaulan toisessa päässä. Kannan laatikkoni yläkertaan, huoneeseen jonka ovi on valmiiksi auki. Sen seinät ovat beigenruskeat, ja se on valmiiksi sisustettu. Osa huonekaluista on vanhasta huoneestani, osa uusia. Ikkunan alla on 180cm leveä sänky, joka on vuorattu tyynyillä ja sen päälle on levitetty valkoinen päiväpeitto, sekä harmaa, pehmeä viltti. Ovelta katsottuna vasemmalla on valkoinen suuri pöytä, jota en käytä juuri ollenkaan. Sen vieressä on ovi vaatehuoneeseen, jonne vien laatikot kädestäni. Toisella seinustalla on lipasto, sekä ovi omaan pieneen kylpyhuoneeseeni. Istun sängylleni ja kaadun selälleni. En olisi halunnut muuttaa, muttei minulla ollut vaihtoehtoa.

Huokaisen ja nousen takaisin istumaan. Katson ulos ikkunasta, ja nään viisi ehkä hieman minua vanhempaa poikaa kävelemässä kadulla. Tai kaksi heistä skeittaa, muut kävelevät. Yksi heistä näyttää hieman tutulta. Blondit sotkuiset hiukset ja musta löysä t-paita. Siniset old skool-Vanssit ja rikotut mustat farkut. Hän kääntyy tänne päin ja leukani putoaa lattiaan asti.
-Corbyn? henkäisen ja juoksen suorinta tietä alakertaan. Vilkaisen nopeasti eteisen peilistä miltä näytän matkustamisen jäljiltä. Ruudulliset Vanssit, Adidaksen nappiverkkarit ja valkoinen narutoppi. En näytä niin räjähtäneeltä kuin luulin. Hiukset ovat sotkuisella nutturalla ja olen meikannut vain kulmat, mutta annan niiden olla. Jatkan juoksuani avoimesta ulko-ovesta kohti autotietä. Pysähdyn tien reunaan ja huudan uudestaan:
-Corbyn?!

Hän kääntyy suuntaani ja katsoo hetken hieman ymmällään, kunnes hänen suupielensä kääntyvät hymyyn. Hän jättää skeittilautansa  muiden poikien luo ja juoksee luokseni. Juoksen häntä vastaan ja hyppään hänen kaulaansa. Hän pyörii muutaman kerran ympäri ja laskee minut alas.
-Mitä hemmettii mitä sä tääl teet?!
-Me, tavallaa muutettii toho, sanon ja nauran.
-Mitä eikä oikeesti?! Corbyn ei usko minua.
-Joojoo
-Et oo tosissas, hän ei vieläkään usko.
-No joojoo muutettiin, jatkan.
-April... me asutaan tos tien toisel puolella, hän naurahti.
-Oikeest! Huudahdan.
-Joo!
-Enkestä mul oli ikävä sua, sanon ja halaan taas Corbyniä.
-Mullaki sua, hän puristaa minua rintaansa vasten.
-Tuu, hän sanoo ja lähtee kävelemään kohti kavereitaan.
-Uu Corbs kuka toi su muija on? kiharapäinen kysyi.
-Hahha, täs on April, mut vanha kaveri Virginiast, ne muutti tänää toho, Corbyn esittelee minut ja osoittaa uutta taloamme.
-Okei moi kiva tavata April, oon Jack, se kiharapäinen, toinen skeittilaudalla, esittelee itsensä.
-Oon Jonah, pisin heistä sanoo.
-Daniel, ruskeatukkainen ja sinisilmäinen sanoo.
-Moi, oon Zach, lyhin esittäytyy viimeisenä.
-Moi, hymähdän.
-Onks sul ny jotai, Corbyn kysyy nostaen skeittilautansa.
-Ois kiva jutel pitkäst aikaa, hän jatkaa.
-No mun pitäs purkaa noi mun kamat kyl...mutisen.
-No jos nähää illal? hän kysyy.
-Joo, tuuks meil vaik kasilt, ehdotan.
-Joo nähää sillo, hän sanoo leveä hymy huulillaan ja puristaa minut vielä kerran halaukseen.
-no, moikka ny, nähää illal, hymähdän ja lähden takaisin kotiin päin.

-Ketä ne jätkät oli kene kaa halailit päiväl tos ulkona, Diana kysyy nirppanokkaäänellään kävellessään huoneeseeni.
-No se yks oli mun kaveri, tuhahdan ja nostan viimeisen tyhjän pahvilaatikon pinon päälle.
-Ai, no ent ne muut, hän heilauttaa blondeja hiuksiaan olkansa yli.
-Jotain sen kavereit, en tuntenu, mutisen kävellessäni hänen eteensä.
-Miks sua kiinnostaa? kysyn kohottaen toista kulmaani.
-No ne oli aika hyvännäkösii, hän hymähtää ja nousee.
-Just, mutisen kun hän on paiskannut oveni kiinni perässään.

Letitän hiukseni kahdelle ranskalaiselle, mutten jaksa vaihtaa vaatteita. Vedän vain tumman championin collegepaidan pääni yli ennen kuin kävelen alakertaan. Isä ja Clarissa istuvat keittiön pöydän ääressä.
-Mihis sä oot menossa? Isäni kysyy.
-Corbynin kans ulos, ei olla nähty pitkää aikaa, hymähdän ja vedän Vanssit jalkaan.
-Corbynin? Mitäs se täällä tekee? Isä rypistää kulmiaan.
-Kuule ihan asuu, sanon tekohymy kasvoillani ja kuulen ovikellon soivan. Avaan oven ja päästän Corbynin sisään. Hän hymyilee leveästi niin kuin aina, ja saa hymyn nousemaan minunkin huulilleni.
-Ai, pitkästä aikaa herra Edwards, mukava nähdä, hän sanoi kohteliaasti.
-Sano Fred vaan, niin kuin ennenkin, mä kuulin että sä asut tässä lähellä, isäni vastaa.
-Joo ihan tos lähellä, mä asun mun bändikavereiden kanssa, Corbyn kertoo.
-Ai sul on oikeen bändiki, isä kysyy.
-Joo, sen takii mä muutin tänne Virginiast, Cornyn vastaa.
-Hei, mennääks johoki ulos, voisit näyttää mul paikkoi, ehdotan Corbynille, kun nään Dianan kävelevän alakertaan naurettavan lyhyissä sortseissa ja croptopissa, josta hänen rintansa suorastaan pursuvat.
-Joo, mennää vaa, poika hymyilee ja katsahtaa Dianaan, mutta työnnän hänet ulos. Suljen oven takanamme ja huokaisen pienesti.
-Kuka toi oli? Ja onks su faijal uus muija? Corbyn kysyy.
-No, mu iskä alko tapailla Clarissaa pari vuot sitte, aika pian sen jälkeen ku sä lähit, ja ne meni vähän aika sit naimisii. Toi horo on sen Clarissan lapsi, Diana, kerron samalla kun kävelemme pois pihaltamme.
-Ahaa...Et taida olla kauheen hyvis väleis sen tytön kans, Corbyn päättelee.
-SE...on maailman kamalin ihminen, melkein huudan.
-Rauhotu, hän nauraa.
-Mitä se on tehny, hän lisää.
-No, lähinnä vaa ollu vittumaine ja ilkee, huokaisen ja käännyn kävelemään autotien reunaa.
-Mihi mennää? Kysyn, sillä haluan vaihtaa puheenaihetta.
-No voidaaks vaa kävellä jonnekki, hän ehdottaa ja nyökkään.
-No, mite sä? kysyn.
-No, mitäs täs. Bändil menee hyvi ja tultii just maailmanympäryskiertueelt, ja mä ja Christina ollaa vielki yhes, hän kertoo.
-No sithä asiat on ihan hyvi, huokaisen.
-No, niin kai, hän huokaisee ja katsoo maahan.
-Hei, onks joku, niiku, ei hyvin? kysyn samalla kun pysähdyn ja katson ylöspäin, hänen ollessa minua pidempi. Otan hänen kädestään kiinni ja käännyn hänen eteensä.
-No, emmä tiiä, hän sanoo ja katsoo edelleen jalkojansa.
-Corbyn oikeesti, ootsä ennenki voinu puhuu mul, sanon.
-No, voidaaks me istuu johonki, tos lähel on yks puisto, hän sanoo hiukan heikolla äänellä ja lähtee kävelemään ohitseni.
Seuraan häntä muutaman minuutin ja pian hän kääntyy ja kävelee tien yli puistoon. Kävelemme yhdelle puiston penkeistä. Aurinko on vielä kirkkaana taivaalla, mutta se ei lämmitä enää niin paljon kuin päivällä.

Corbyn huokaisee ja istuu alas, ja istun hänen viereensä.
-Haluuks puhuu, kysyn ja katson taas Corbynia. Ympärillemme lankeaa suuri hiljaisuus.
-Christina petti mua, hän sanoo yhtäkkiä rikkoen hiljaisuuden.

NO HATE, pls, minulla ei ole mitään christinaa vastaan !!!