Varpunen ja ruusupuu

Kaikki alkoi kaupungilla liikkuneesta huhupuheesta, asukkaalta toiselle kerrotusta tarinasta, joka lopulta kantautui myös Jousian korviin.

Tarina kertoi maailman kauneimmasta neidosta, nimeltään Kaiona, joka asui ikimetsän keskellä sijaitsevassa linnassa. Kerrottiin myös, että Kaiona odotti siellä unelmiensa prinssiä saapuvaksi. Prinssiä, joka sitten varastaisi hänen sydämensä.

Tarinasta oli vähintään yhtä monta versiota kuin kaupungissa oli asukkaita. Moni oli nimittäin lähtenyt matkalle etsimään prinsessaa, eikä kukaan heistä ollut palannut. Ja niin ihmiset olivat alkaneet kehitellä hurjia tarinoita, siitä mitä etsijöille oli saattanut tapahtua. Ehkäpä metsässä asusti susilauma, joka raateli jokaisen sinne astuvan tai sitten siellä olikin maahisia, jotka houkuttelivat metsään astuvat loukkuun luoliinsa ja söivät he elävältä. Suosituin vaihtoehto oli kuitenkin vetehinen, joka asusteli lammessa metsässä ja hukutti jokaisen ohitse kulkevan. Tosiasiassa kukaan ei tiennyt mitä metsässä oikeasti oli, sillä kukaan ei ollut koskaan palannut kertomaan.

Kaikkia tarinan lukuisia versioita yhdisti kuitenkin kaksi asiaa: Kaiona ja linna ikimetsän keskellä. Jousiaa kiehtoi ajatus prinsessasta linnassaan. Olivatko huhut totta? Mistä ne olivat saaneet alkunsa? Oliko metsässä edes mitään linnaa tai saatikka prinsessaa? Ja jos oli, miten prinsessa oli linnaan joutunut? Entä minne etsijät oikeasti katosivat?

Sadut ja tarinat olivat pienestä pitäen kiehtoneet Jousiaa. Pienessä kylässä ikimetsän laidalla, missä hän asui, uskottiinkin vahvasti magiaan ja taruolentoihin. Kylässä asui muutamia maageja, jotka osasivat tehdä pieniä taikoja, kuten sytyttää tulen takkaan ajatuksen voimalla tai siirtää pieniä esineitä koskematta niihin. Jousia ei ollut kuitenkaan koskaan nähnyt maageja lukuunottamatta yhtäkään taruolentoa, hän oli vain kuullut ja lukenut niistä tarinoita.

Pitkään Jousia arvuutteli lähtisikö matkaan. Ei hän erityisemmin halunnut löytää Kaionasta suurta rakkauttaan, mutta hän halusi vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin. Jousia kaipasi myös jotain sisältöä omaan elämäänsä, omaan tarinaansa.

Jousian kiinnostus kasvoi lopulta liian suureksi ja hän ajatteli, että no miksipä ei?

Niin hän sitten lähti matkaan.

Alkumatka sujui verkkaiseen tahtiin. Jousia ei nähnyt merkkiäkään susilaumasta, maahisista tai lammesta ja vetehisestä. Hän ei nähnyt metsässä ketään, oravia, lintuja ja peuroja lukuun ottamatta.

Jousia oli lähtenyt matkaan heti auringonnousun jälkeen ja puolen päivän koittaessa hän päätti pitää tauon. Hän laski repun selästään maahan ja istui sammalen peittämälle kivelle. Jousia venytteli raajojaan ja söi vähän eväitään.

Hetken aikaa Jousia kuunteli rauhoittavaa tuulen suhinaa puiden latvoissa ja lintujen laulua. Jousia ei kuitenkaan ehtinyt istua pitkään, kun maahan hänen eteensä laskeutui pieni varpunen. Se hyppelehti lähemmäs ja Jousia seurasi sitä katseellaan. Varpunenkin katseli häntä ja sirkutti iloisesti. Jousia heitti linnulle pienen palasen leipää, jonka se söi heti.

Varpunen hyppeli pois päin Jousiasta, pysähtyi ja katseli häntä. Sitten se jatkoi taas kulkuaan ja kääntyi jälleen katsomaan Jousiaa, joka ihmetteli linnun käytöstä. Miksei se vain lentänyt?

Jousian mielestä vaikutti melkein siltä, että varpunen halusi hänen seuraavan. Olikohan hän tulossa hulluksi? Jousia pudisteli päätään karistaakseen pois hullut ajatukset ja nousi seisomaan vetäen repun selkäänsä. Samalla hetkellä varpunen lennähti läheisen tammen oksalle ja sirkutteli. Sitten se lennähti seuraavan puun oksalle, joka oli vähän kauempana, ja katseli taas Jousian suuntaan.

Jousia katseli sitä otsa rypyssä. Mitä se oikein halusi? Varpunen lennähti taas vähän kauempana olevan puun oksalle ja jäi katselemaan Jousiaa odottavaisen näköisenä. Jousia huokaisi ja lähti seuraamaan lintua. Varpunen lensi edellä puusta puuhun ja jäi aina odottamaan Jousiaa, jos hän meinasi jäädä jälkeen.