† lasinen sydän ja ruusuinen mieli †

vuoret

luonnossa liikkuminen on vapauttavaa. ei tarvitse kuunnella autojen ääniä ja haistella kaupunkien saastunutta ilmaa. voi nauttia siitä tuoreesta tuoksusta joka leijuu ilmassa metsissä ja avarilla soilla. voi sulkea silmät ja huokaista, luonto tuo turvaa ja turva voimaa. metsät on kauniita, niin hauraita, mutta samalla niin vahvoja. puut voi elää monta sataa vuotta, mutta silti kaatua moottorisahan alla. luonto ei taistele vastaan. se alistuu, myötäilee ihmisten liikkeitä. luonto on suojelemisen arvoinen kohde. ei jotain niin arvokasta saa ihmisten käsillä turmella ja tuhota.

†

joskus mä haluan paeta jonnekin kauas. ei ihan lähimetsään, vaan jonnekin lappiin, tai vuorille. metsän siimekseen, josta mua ei ilman tahtoani löydetä. jonnekin, jossa mä voin olla rauhassa, yksin. ystävystyä eläinten kanssa ja liittyä susilaumaan. mä haluan paeta jonnekin, jossa mua ei häiritä. jonnekin, jossa mä kuulen vain luonnon äänet, ja öisin, ihan hiljaa ollessani voin kuulla tähtien tuikkeen. mä haluan paeta jonnekin, missä puiden humina voi tuudittaa mut uneen lämpimällä sammalpedillä. mä haluan olla vapaa. juosta vapaasti. samota metsissä. oppia tekemällä. olla yksi luonnon kanssa.

†

luonto ei koskaan petä. se ei katoa, jos sitä ei jyrätä pois. se ei kuihdu, jos siitä pidetään huolta. se ei kuole, jos sitä ei tapeta. se ei lakkaa olemasta, jos ihmiset antavat sen olla. mutta joskus ne ei anna. joskus ne päättää, että luonto kuuluu niille, ne päättää niin ilman lupaa. niiden mielestä ne omistaa koko maapallon. todellisuudessa ihmisten teoista kärsii kaikki. eläimet. kasvit. hyönteiset. ihmisetkin. ihmiset tuottaa toisille ihmisille tuskaa. sitten ne väittää, että muut valittaa ihan vaan valittamisen ilosta. mutta ne on väärässä. avunhuuto pitää tunnistaa avunhuudoksi. mutta luonto ei osaa huutaa apua.

†

joskus mä tahdon jättää kaiken ja matkata vuorille. ottaa mukaan vain rinkan ja patikoida vaikka maailman ympäri. mä haluan kiivetä jonnekin ja katsella maailmaa sen huipulta. mä haluan huutaa, että ihmiset on sokeita ja niiden pitäis jo tajuta, että tää riittää. jos ne ei huomaa muiden ihmistenkään tuskaa, ei oo mikään ihme ettei ne huomaa oman elinympäristönsä kärsivän.
mä haluan asua vuorilla. rakentaisin sinne pienen mökin, jossa sais asua rauhassa. ei olis häiriötekijöitä. ei saasteita. sais olla vaan hiljaa, eikä tarvitsis puhua ollenkaan, jos ei niin halua. vois joka päivä vaan ajatella ja ajatella kunnes tajuaa mielensä läpikotaisin. kunnes ei ole ajatuksia jäljellä mietittäväksi. silloin oppii tuntemaan itsensä. tunnistaa jokaisen ajatuksen, ja huomaa jos mielestä puuttuu jotakin. silloin voi elää rauhassa. ei tarvitse huolehtia. silloin tuntee itsenä. silloin on sinut itsensä kanssa.

†

joskus mun on vaikeaa käsitellä asioita ja saada omista ajatuksista selkoa. silloin mä menen ulos. mä kävelen ja kävelen kunnes en edes tiedä missä oon. silloin ei tarvitse miettiä muuta. voi vaan istahtaa laiturille ja tuijottaa järvelle hiljaa, ja ajatusten solmut selvittyy itsestään. silloin voi miettiä rauhassa mitä vaan, ilman että ahdistaa, ja karistaa typerät ajatukset päästä pois. voi sulkeutua omaan kuplaan, vetää keuhkoihin raikasta ulkoilmaa ja hengittää hitaasti sisään ja ulos. silloin ei ole huolia. siinä hetkessä ei tarvitse huolehtia. voi vain miettiä. voi miettiä miettimisen loppuun asti. voi miettiä, kunnes kuihtuu paikalleen tai silmät painuu väkisinkin kiinni. silloin ei tarvitse huolehtia ollenkaan.

†