worse than nicotine

Luku. 3

Calebin nk

Kävelen tunnilta pois kuin mitään ei olisi tapahtunut. Time to mess with peoples minds. Ajattelen mielessäni.

Astelen autolleni ja kaarran kotipihaani. Taino, näköjään entiselle.

"Mitä helvettiä te ootte tehny?" Kysyn kun huomaan monta pahvilaatikkoa. "Tossa on osote, tässä sun kaikki kamat. Sä muutat nyt omilles, saat viikottain rahaa ja me maksetaan vuokra, mut meillä sä et enää asu." Isäni sanoo ja antaa lapun missä näköjään on osoitteeni. "Mä käyn vielä tarkistaan mun huoneen." Sanon vanhemmilleni jotka alkaavat pakkaamaan kamojani autoon.

Kävelen portaat yläkertaan ja kävelen huoneeseeni. Laitan oveni kiinni ja liu'un sitä vasten lattialle istumaan. Ei minua voi noin vain heittää kotoa pois. Seinällä on enää yksi kuva jossa on minä ja entinen koiramme taru. Otan sen käteeni. Kyyneliä valuu poskilleni pitkänä virtana. Ottaisin kuvan mukaan kun lähden

"Caleb? Ootsä siellä?" Kuulen siskoni Christinan kysyvän oven takana, tuo on 13 vuotias mutta yksi maailman ymmärtäväisimmistä henkilöistä tällä maailmalla.

Avaan oven ja Christina halaa minua pitkään. "Mä tuun käymään viikonloppuna. Mä en haluu et sä meet." Tuo sanoo. "Syytä porukoita tästä. Mä en tienny tästä ennenku vasta viis minuuttia sitte." Vastaan.

"CALEB! Auto on pakattuna. Nyt ois sun aika lähtee." Kuulen isän äänen alakerrasta.

Kävelen portaat alas autolleni. "Turha oottaa mua käymään vapaaehtosesti." Sanon vanhemmilleni kyynel silmäkulmassani. "Ette te vaan voi häätää mua kotoo näin."

Christina seisoo oven suussa itku kurkussa. "Näin on nyt paras, opit säkin pitää itestäs huolta." Äitini sanoo.

Ajan pihasta pois. Laitan navigaattoriin uuden osoitteeni. Pistän Alexille viestiä juuri tapahtuneesta.

"Mut heitettiin just pois kotoo, mun uus kämppä on aika lähel teiän kämppää, haluuns tulla moikkaa?"

"Joo voinhan mä, mut miks ihmees ne sut tollee ulos heitti?"

"Se on erittäin hyvä kysymys. Ne vaa oli pakannu mun kaikki kamppeet ja heitti mut ulos."

"Pistäks osotteen nii tuun sinne"

"Juu"

Pistin osoitteen menemään. Saavun uuden asuntoni pihaan. Rivitalo, ihan siisti. Ovella odottaa luultavimmin asunnon entinen omistaja avaimet kädessään.

"Caleb Andrews?" Tuo kysyy, vastaan myöntävästi ja näytän henkkarini. "Paperit on hoidettu kuntoon vanhempiesi kanssa. Toivottavasti viihdyt." Nyökkäilen tuolle vastaukseksi.

Avaan oven ja astun sisään, avara, tyhjä. Ei ketään missään. Aivan liian hiljaista.

Pian kuulen oven koputuksen ja avaan oven, Alex tuli vihdoin.

Laitoimme kaikki tavarani paikoilleen ja istuimme sohvalle. "Max pisti viestii et tullaanko niille illaks?" Nyökkäsin vain päätäni. Kotiintuloajat tai lupien kyselemiset loppui nyt.

Nappaan avaimeni pöydältä, sammutan kaikki valot, tarkistan onhan kaikki mukana. Alex on jo odottamassa autoni luona, avaan ovet ja tuo hyppää pelkääjän paikalle. Minun kyydissäni se todella on pelkääjän paikka.

Lähden ajamaan Maxin taloa kohti. Normaalisti voisin ajaa sinne vaikka silmät kiinni mutta nyt reitit on opeteltava uusiksi.

Pelasimme änäriä ilta yhdeksään asti jolloin päätin lähteä kotiin päin.

Avaan auton oven, juuri kun olen poistumassa pihasta, Alex juoksee autolleni ruinaamaan kyytiä kotiinsa. "Muista et pidän bensarahalistaa kyydityksistä." Sanon. "Joo joo mä maksoin sulle viimeksi." Tuo vastaa ja hyppää autoon.

Jätän Alexin heidän talon pihaan ja lähden suuntaamaan kämpälleni. Käännyn risteyksestä ja pysähdyn suojatien kohdalle. Tuttu henkilö ylittää sitä, Ethan. Nyökkään hymyillen tuolle ratin takaa ja huomaan tuon tunnistaneen minut. Tämä tulee olemaan vuosisadan paras kusetus. Itsepähän astui ryhmänsä kanssa varpaillemme.

Ethanin nk

On myöhä. En ole koko päivänä saanut Calebia pois mielestäni. Se silmän vinkkaus ja virnistys. Ei, en saa. Elias tappaisi minut. Tappaa minut jo siitä että teen Calebin kanssa parityötä.

Päätän lähteä kävelylle vielä näin illalla että saisin ajatuksenijonnekkin muualle. Pistän kuulokkeet korviini ja astun ovesta ulos. Viileä tuuli koskettaa kasvojani mukavasti.

Tulen suojatielle, auto pysähtyy päästääkseen minut yli. Tunnistan pysähtyjän heti. Caleb. Ja minä kun lähdin kävelylle että saisin jotain muuta ajateltavaa. Tuo nyökkää minulle hymyillen. Kasvoilleni nousee puna. Hymyilen takaisin ja jatkan matkaa. En voi käsittää kuinka joku voi saada pään sekaisin näin lyhyessä ajassa. En voi olla ainoa jonka pään Caleb on pistänyt pyörälle.

// Joo tosiaan, aika tylsä luku mut nää on vasta ekoja osia joten älkää tuomitko, painakaa vaikka votee ja laittakaa joku kiva kommentti, ja kirjotusvirheistä saa huomauttaa, en ota pahakseni:) peace and love❤️❤️