Stars in our veins - Moon Blade |Finnish|

Näkymätön

Yritän. Kukaan ei näe, mutta yritän parhaani. Olenko näkymätön? Kukaan ei huomaa minua. Ei edes kotona makaava äitini. En ollut haamu. Tiesin sen, rahisevasta hengityksestäni. Olin elossa, valitettavasti.

Jasmin, se taisi olla hänen nimensä vai oliko se Jessica? En muista. Olen surkea nimissä. En koskaan viitsinyt opetella muiden nimiä, koska ei kukaan muistanut minunkaan. Ruskeat hiukset pomppivat hänen selittäessä jotain fysiikasta. Se oli täyttä intohimoa.

Tajusin, että olin ollut liian kauan keskittynyt. Vein silmäni takaisin sotkuiselle paperinpalalle, joka oli täynnä sekalaisia kuvioita. Niiden seasta erottui silti yksi pieni tuherrus. Silmälasit. Pyöreät, suuret ja kultaiset.   Yritin keskittyä tappavaan tuntiin, mutta silmäni harhailivat luokan perälle.

Lumihiuksinen tyttö. Sillä minä kutsuin häntä. Oli hänellä nimi, mutta kaikkien keskuudessa hän oli tunnettu jääprinsessa. Osittain se johtui hänen lumen valkoisista hiuksistaan, jotka kaartuivat tämän kalpeiden kasvojen eteen, mutta jääprinsessa oli kylmä. Hän ei koskaan puhunut mitään tai tehnyt, joka olisi herättänyt huomiota ja se oli ironista. Hän ei koskaan tehnyt mitään, mutta kaikki tuntuivat huomaavan hänet. Tunsin kateutta.

"Psss.""

Käänsin pääni vastahakoisesti takana istuvaan Benjamiin, joka tunnettiin paremmin Ben tai Bansku:) Hän oli ainut ystäväni ja hän taisi olla ainoa, joka todella huomasi minut. En tiennyt miten olin vielä täällä, elämässä surkeaa elämääni, mutta kun katsoin ärsyttävän positiivista, ruskeahiuksista ystävääni, taisin tietää miksi. Ben sujaitti eteeni palan haalistunutta paperia. Siihen oli kirjailtu yksi sana: Galil

Galil oli sydänsuruisten, toivonsa menettäneiden ja Joshuan kaltaisten kusipäiden tunnettu lohtu. Se oli pieni, hieman ränsistyneen näköinen paikka, joka sijaitsi kaupungin itäpuolella. Oli kaksi syytä, miksi se oli nuorten suosima:

1. Galilin ja koulun välille jäi täsmälleen 126.73 metriä, toisin sanoen juuri sen verran, mitä stressaantunut ja uupunut lukiolainen pystyi kävelemään.

2. Galilissa myytiin alkoholia jota oli tarjolla alaikäisillekin.

Tässä vaiheessa kysyt miten tämä paikka on yhä olemassa, mutta se on toisen ajan huoli.

Ben viittoi kohti ovea kärsimättömästi. Hetken mieleeni pulpahti vihainen äitini, mutta karistin sen nopeasti pois. Ei häntä muutenkaan kiinnostanut tekemiseni.  Sitäpaitsi seuraava tunti oli maantietoa, jota suoraan sanoen vihasin. Nousin pulpetistani ja lähdin kävelemään, kunnes "kaaduin" maahan kovalla tömäyksellä.

"Auuuts!"

Opettaja ja koko luokka tuijotti minua kuin pöllöparvi. Ben tuli juosten vierelleni.

"Ooksä kunnossa?"

Melkein purskahdin nauruun, kun näin Benin dramatisoidun ilmeen.

"Kaikkialle sattuu", köhisin mahdollisimman kärsivästi. Niistä 7. Luokan teatteritunneista olisi ollut nyt hyötyä.

"Benjamin vie Max terveydenhoitajalle", opettaja patisti. Hän ei selvästi uskonut loistavaa esitystäni, mutta ei jaksanut avata suutaan.

Kun olimme päässeet luokan ulkopuolelle, Ben purskahti nauruun. Se oli sellainen nauru, joka sai kenet tahansa hyvälle tuulelle.

"Hei", Ben kääntyi yllättäen ja virnisti, "Vika Galilissa juo Rotten Eggin!" Ennen kuin ehdin vastata Ben paineli jo koulun ovista ulos.

Tunsin pienen hymyn kaartuvan huulilleni, kun lähdin jahtaamaan brunettea ystävääni. En aikonut hävitä!

Vau eka luku on täällä! Toivottavasti tää kehittyy parempaan suuntaan ja kiitos kun luit:)