Katoamistemppu

"HÄTÄTAPAUS LEKSA!"

-Okei musta tuntuu siltä, että on meidän aika siirtyä asuntolalle, Mikael totesi, kun Sebastian löi varpaansa vahingossa pöydänkulmaan.
-Toi yks on kohta kokovartalokipsissä, jos se ei pääse nukkumaan.
Leo virnisti.
-Oma oli valintansa pelata läpsyä. Ja se on nyt vähän kömpelöllä tuulella.
-Älä sä siinä mulle ala aukoa päätä. SUN takias mun sormet on TUNNOTTOMAT!
-Edelleenkin, oma valinta.
Sebastian vain murahti.
-Joka tapauksessa, Teuvo sano jättäneensä sen lompakon tänne pöydälle kuulemma. Näettekö sitä?

Mikael ja Leo alkoivat tutkia pöytää, minkä ääressä olivat istuneet. Lompakkoa ei kuitenkaan näkynyt siinä.
-Ei näy. Mutta kyllä mäkin muistan, että se sen lompakkonsa tähän laski, Mikael totesi.
Tämä katseli hieman ympärilleen ja yritti etsiä, oliko lompakko jäänyt jollekin toiselle pöydälle. Mikaelin silmiin kuitenkin osui nuori mies baaritiskillä, kenen kädessä komeili musta lompakko, joka muistutti suuresti Teuvon omaa.
-Mä taidan tietää missä se on.

Mikael asteli ponnekkaasti tiskille, ja kääntyi katsomaan miestä.
-Hi.
-Umm, hi? tämä vastasi hämmentyneenä.
-It seems that you have my friend's wallet.
-Actually, this is mine.
-Really? See, my friends has a quite similar wallet, and it's missing. Do you have any idea, where it could be?
-Sorry, but I don't.
-Are you sure?
-Yes.
-Becouse I know where it is.
-Good for you.

Mikael yritti napata lompakon miehen kädestä, mutta tämä veti sen itselleen.
-This is mine!
-No it's not!
-Come on dude, tell me when I had a chance to steal it? I came here like two seconds ago!
-You tell me where Teuvo's wallet is, if this isn't his.
-I don't know!
-Then it's this one!
-No it's not!

Mikael kävi todellista vääntyä lompakosta miehen kanssa, ja lopulta he päätyivät vetämään sitä toistensa käsistä. Kaiken pysäytti kuitenkin Sebastianin huuto.
-Hei Mikke, se oli täällä pöydän alla!

Mikael käänsi hitaasti katseensa Sebastianiin, joka heilutteli innoissaan mustaa lompakkoa kädessään.
-Mä löysin sen!
-Ei helkkari Sepe, Mikael mutisi vielä ja kääntyi kohti miestä, kenen kanssa oli kamppailua käynyt.
-Um, I'm sorry.
Mies tuhahti.
-You should be.
Mikael käveli Leon ja Sebastianin luokse naama aivan punaisena.
-Voidaanko mennä?
-Voidaan.

Bussimatka takaisin asuntolalle oli Leosta aivan mahdottoman hauska, sillä Sebastian onnistui lyömään polvensa tolppaan, mihin oli kiinnitetty stop-nappula. Niinpä mies istui sitten koko matkan pienessä kerässä mutisten itsekseen kirosanoja ja manasi jokaisen bussin ylimääräisen tolpan. Mikael puolestaan meinasi nukahtaa joka kerta kun räpäytti silmiään. Onneksi pian kuitenkin saavuttiin takaisin asuntolalle.

Sebastian lähti Teuvon lompakon kanssa huoneelle, kun Leo ja Mikael tallustivat kohti omaansa. Leon piti kuitenkin soittaa yksi puhelu, joten Mikael kävi sohvalle istumaan odottaakseen tätä. Mies kuitenkin meni sulkemaan silmänsä, eikä siinä mennyt kahta sekuntia pidempään, kun tämä oli jo syvässä unessa.

Saatuaan puhelunsa päätökseen, Leo kääntyi katsomaan Mikaelia, joka veti jo sikeitä sohvalla. Leo huokaisi.
-Mä vähän pelkäsinkin tätä.
Leo tiesi varsin hyvin, että kun uni oli vienyt Mikaelin mukanaan, tämä ei sitten herännyt kuin vasta sisäisen kellon herättäessä kahdeksan tai yhdeksän aikoihin. Niinpä Leo nappasi Mikaelia kainaloiden alta, ja lähti raahaamaan kohti heidän huonettaan.

Leo ei ollut kuitenkaan päässyt hyvä kuin kaksi metriä sohvasta, kun Sebastian suorastaan juoksi aulaan.
-HÄTÄTAPAUS LEKSA!
-Mitä nyt? Oliko siellä mörkö? Vai oliko joku syöny Teuvon?
-No ei...
-Sitten mä vien tämän kaverin nukkumaan nyt ensin.
-Ei kun Leksa...
-Sepe, mua väsyttää ja...
-Teuvo on kadonnu!

Leo tiputti vahingossa Mikaelin käsistään. Käsittämätöntä kyllä, mutta mies ei herännyt siihenkään.
-Kadonnu? Miten niin?
-Se ei oo ees tullu huoneeseen. Tai niin mä uskosin, koska mihinkään ei ollu koskettu.
-Kai se on pakko lähtee ettimään sitä. Mä herätän Miken, koita sä soittaa sille.
-Okei.

Sebastian kaivoi puhelimen taskustaan, ja Leo alkoi tökkiä lattialla kuorsannutta Mikaelia.
-Mikke. Mikke. MIKKE!
Ei mitään reaktiota.
-TULIPALO!
Ei edelleenkään yhtään mitään.
-Markus on sua parempi.
Ja siihen Mikael sitten pinkaisi kuin taikaiskusta seisomaan.
-Mitä?! Ei tasan ole!
-Sainhan mä sut hereille.

Mikael hieroi silmiään.
-Mitä nyt Leksa? Ja mitä mä teen lattialla?
-Se ei nyt oo tärkeetä. Teuvo on kadonnu.
-Kadonnu? Niinkun, miten?
-Se ei oo tuolla huoneessa.
Mikael huokaisi.
-Ja meidän pitää ettiä se, vai?
-No vähän niinkun niin.
-Ettekö te vois hoitaa sitä? Mua väsyttää.
-Jos mä kärsin, sä kärsit mun kanssa.
Mikael käpertyi takaisin lattialle ja mumisi jotain, mistä ei saanut mitään selvää.
-Mikke, ryhdistäydy.
-En.

-Ei se vastaa. Sebastian panikoi.
-Se ei vastaa!
-Rauhotu nyt kaveri.
-Meidän pitää lähtee ettimään sitä.
-Tiiän, mutta toi Mikke pitää saada jotenkin nyt sit ryhdistäytymään.
-Odotas.

Sebastian käveli silmänsä sulkeneen Mikaelin viereen.
-Mikke, Markus on tossa pihalla ja meinaa rikkoa sun punnerrusennätyksen.
-MITÄ?!
Ja niin oli mies pinkaissut ovesta ulos nopeammin kuin Leo ehti suutansa avata.
-Vau.
-Mähän sanoin, Sebastian virnisti.
-Mutta nyt mennään.

//Moronääs! Tässä olis toinen osa tähän tarinaan. Ja pyydän jo anteeks mun erittäin huonoa huumoriani, sitä tulee olemaan tässä kirjassa paaaljon lisää. Joka tapauksessa, toivottavasti tykkäätte! ☺️💛