one

629 34 6
                                    

On syyskuinen aamu vuoden 1955 Englannissa, Wolverhamptonissa. 

Niall oli pukemassa kirkkovaatteitaan päälle. Jumalanpalvelus alkaisi yhdeksältä ja hän oli jo aamuvarhain noussut laittautumaan.  Sunnuntait eivät olleet ainoastaan niitä päiviä, kun koko perhe lähtisi kirkkoon. Ne olivat myös niitä päiviä, kun heidän koko perheensä oli koolla. Jumalanpalveluksen loputtua lähisukulaiset kokoontuisivat heidän talolleen juhlapäivälliselle. 

Niall asui kohtuullisen isossa talossa perheineen. Niallin isäpuoli Matt, omisti suuren ruokakauppaketjun, ja oli yhtiä maan menestyineimmistä miehistä. Niallin mielestä Matt oli ihan mukava ihminen, mutta silloin kun hänen äitinsä ei ollut paikalla hänen juttunsa saattoivat olla vähän tyhmiä. 

Tänään on viimeinen kesäloman päivä. Ja vaikka Niall kuinka yrittää vältellä ajatusta siitä, ettei halua viettää viimeistä lomapäiväänsä kylmässä kirkossa laulamassa virsiä ja kuulemassa Jumalan sanaa, ei hän vain pystynyt. Hän oli uskossa ja kunniotti kirkon väkeä ja niin edelleen, mutta hän haluaisi silti saada kaiken irti viimeisestä lomapäivästä ennen koulunpenkille paluuta.

Niall katsoi itseään pienehköstä peilistä huoneensa seinällä ja suoristi kravaattiaan. Kun hän oli tyytyväinen sen kanssa, hän siirtyi hiustensa siistimiseen. Hänen tumman ruskeat hiuksensa kaipasivat leikkausta, hänen piti muistuttaa äitiään asiasta.

Hän huokaisi ja lähti alakertaan vanhempiensa ja sisarustensa luo. Hänellä oli yksi isoveli Greg, ja hänen lisäkseen myös viisi nuorempaa sisarta. Vanhin heistä oli Lisa, joka oli 5-vuotias. Seuraavaksi vanhin oli Lucas, joka oli 4-vuotias. Kolmanneksi vanhimmat olivat kaksoset Emily ja Emma, jotka olivat juuri täyttäneet 2 vuotta ja perheen kuopus oli Elise, joka oli syntynyt vain muutamia kuukausia sitten.

Niallin sisaruksista vain Lisa ja Michael pääsivät kirkkoon mukaan, koska kirkkoon ei haluttu alle 4-vuotiata. Syy siheen oli se, että neljä vuotiaat osasivat jo käyttäytyä tilanteen mukaan, eikä keskeytyksiä jumalanpalvelukseen haluttu.

Lisa oli puettu valkoiseen mekkoon, joka melkein laahasi lattiaa. Se oli hänelle vähän liian iso, mutta Maura, Niallin äiti oli saanut sen halvalla tutultaan. Lisan hiukset olivat siisteillä leteillä ja hänen kaulansa ympärillä kimalteli helminauha.

Lucas oli puettu villaiseen liviin, jonka alle oli laitettu siisti valkoinen paita. Jaloissaan hänellä oli juuri silitetyt mustat housut, joihin oli jo ilmestynyt muutama pieni ryppy.

Lucas ja Lisa istuivat kiltisti olohuneen sohvalla Greg heidän vierellään. Greg kävi yliopistoa Lontoossa, mutta hän oli viettänyt kesälomansa täällä kotona. Illalla hän lähtisi junalla takaisin pääkaupunkiin.

Perheen isoäiti oli tullut hoitamaan kaksosia ja Eliseä siksi ajaksi, kun muu perhe oli kirkossa. Hän makasi kiikkutuolissa silmät kiinni ja odotti perheen lähtöä kirkkoon.

Niall istahti sohvalle Gregin viereen ja turhautuneesti tuhahti. Hän katsoi seinällä tikittävää kelloa ja sulki silmänsä vähäksi aikaa. Tämä oli hänestä ärsyttävintä. Jos hän olisi herännyt viisi minuuttiakaan myöhemmin, hän olisi saanut kuulla siitä koko loppu päivän, mutta nyt kun hän on ajoissa hänen pitää odottaa, että joku muu on valmis.

Hetken kuluttua alkoi kuulua kolinaa rappusten suunnalta. Niall säpsähti ja katsoi, kun hänen äitinsä laski portaita alas käsivarsillaan vastasyntynyt Elise. 

Sillä hetkellä Niall päätti nousta epämukavalta sohvalta ja meni äitinsä luo ottamaan Eliseä tämän sylistä. Maura ojensi pienen vauvan poikansa syliin, ja lähti takaisin yläkertaan hakemaan kaksosia. Matt ehti kuitenkin ennen häntä, sillä pian hän asteli rappusia alas ojentaen käsiään molemmille pikkutytöille.

sinners // niamWhere stories live. Discover now