Pakkaskukkia

67. Auguston lähtö

Kelmit, Lily ja Arianna kerääntyivät Rääkyvään Röttelöön varhain seuraavana aamuna odottamaan Redin saapumista. Redin oli tarkoitus kuljettaa Augusto joidenkin ystäviensä kanssa Fox's Deniin Lontooseen, tosin Sirius ei tarkalleen tiennyt, kuinka hän suunnitteli pystyvänsä siihen. Lohikäärme ei ollut kaikkein helpoimpia kuljetettavia, varsinkaan niin kookas ja hankala lohikäärme kuin Augusto.

Sirius istyi Rääkyvän Röttelön lattialla portaiden alapäässä ja kuunteli Auguston mellastusta. Oli outoa ajatella, että äkkiä Augusto vain... lähtisi. Kaikkein mieluiten Sirius olisi ollut ajattelematta koko asiaa, mutta se oli hankalaa ottaen huomioon sen tosiasian, että kello lähestyi vääjäämättä seitsemää aamulla, jolloin Redin oli tarkoitus tulla.

"Ainakin saat yöunesi takaisin", Peter sanoi yrittäen löytää jotakin positiivista koko tilanteesta, vaikka niin varhain aamulla se ei mitenkään helppoa ollutkaan.

Sirius naurahti kuivasti. "Yöuneni takaisin? Ei tule kuuloonkaan! Minä olen Kelmi!"

"Me muutkin ollaan Kelmejä, eikä me valvota koko yötä", Remus huomautti.

"Minulla onkin ajanvietettä", Sirius sanoi omahyväisesti ja loi merkitsevän katseen Ariannaan, joka päättäväisesti teeskenteli, ettei ollut huomannut koko katsetta.

He vajosivat jälleen epämukavaan hiljaisuuteen. Lily oli salaa helpottunut siitä, että Augusto lopultakin lähtisi. Hänestä oli ollut virhe pitää Augustoa Röttelössä alusta lähtien ja nyt siitä ainakin päästäisiin lopullisesti eroon. Lily ei kuitenkaan viitsinyt sanoa ajatusta ääneen, vaan tyytyi leikittelemään hiljaisena Jamesin hiuksilla samalla kun silmäili muiden tapaan hermostuneena kelloa.

Viimein kello näytti seitsemää ja Red ilmestyi ärsyttävän täsmällisesti Rääkyvän Röttelön eteiseen näyttäen hieman sekavalta ja väsyneeltä – aivan kuin ei olisi nukkunut koko yönä, Lily ajatteli. Hän tunsi suupieliensä nykivän miettiessään, oliko Red hermoillut niin paljon Auguston ottamista, että ei ollut saanut unta.

"Huomenta", Red toivotti haukotellen harppoessaan heidän luokseen. "Miten sujuu?"

"Miten itselläsi sujuisi, jos joku tulisi viemään lohikäärmeesi pois?" Sirius kysyi jurosti.

Red kohautti olkapäitään. "Riippuu lohikäärmeestä. Eikä minullakaan niin helppoa ole, jos saan muistuttaa – minä joudun huolehtimaan tuosta maanvaivasta tästä eteenpäin!"

"Ei se niin vaikeaa ole", Sirius sanoi valheellisen huolettomasti. "Kunhan et mene lähellekään sitä, niin ongelmia ei pitäisi tulla. Tosin voi olla vaikeaa yrittää tunkea Augustoa johonkin rakennukseen."

"Minulla on keinoni", Red hymähti. "Augustolle on varattuna oikein mukava paikka puutarhassani."

"Ja mitä Jazz siihen sanoo?" James kysyi uteliaasti.

Red virnisti ja pudisti päätään. "Suoraan sanottuna hän ei ilahtunut ajatuksesta aivan yhtä paljon kuin olisi pitänyt. Mutta luulen, että hän alkaa sopeutua ajatukseen – ainakaan hän ei ole pitkään aikaan suunnitellut heittävänsä Augustoa tikarilla."

"Tikarilla?" Sirius älähti. "Et voi olla tosissasi!"

Red avasi suunsa vastatakseen, mutta juuri silloin ovelta kuului koputus, joka sai hänet kääntymään ovelle päin ja Siriuksen kasvonpiirteet kivettymään entisestään. Red harppoi ovelle ja veti sen auki. Ovesta astui sisään joukko ihmisiä, jotka kantoivat mukanaan luudanvarsia ja kookasta, pressua muistuttavaa kangasta.

"Lohikäärmeenkuljetusjoukkoni", Red esitteli. "Jonathan Tregonwell – " hän osoitti vaaleatukkaista miestä, joka seisoi etummaisena joukosta. "Sam Conway – " vuorossa oli lyhyt, vaaleatukkainen nainen Jonathanin takana. "Zack Davies – " pitkä mies heilautti heille kättään. "Frank Longbottom, Kayleigh Adams, Max ja Chard Blacklock, Bob Hanson ja Jacqueline Roberts. Ylimääräiset kuljetusjoukot odottavat ulkona."