Pakkaskukkia

70. Feeniksin Kilta

Lily heräsi seuraavana aamuna varhain, pystymättä nukkumaan enää yhtään enempää. Hän oli helpottunut siitä, että oli lauantai, eikä oppitunteja ollut - muuten hän olisi voinut tulla hulluksi pelkästä epätietoisuudesta ja kirota vahingossa professori Mahiskan tai jotakin yhtä vaarallista. Hän oli tuhlannut koko edellisen illan yrittäen miettiä, mitä asiaa Dumbledorella voisi olla heille kaikille. Ja Cinnamonille myös. Hän oli kertonut Cinnamonille Dumbledoren tapaamispyynnöstä, mutta jos tyttö olikin pohtinut asiaa tarkemmin, ei hän ainakaan sanonut mitään vaan meni nukkumaan hiljaisena, kuten aina. Kun Lily lauantaiaamuna heräsi ennen seitsemää, oli Cinnamon jo lähtenyt makuusalista.

Lily ei voinut olla miettimättä, mitä Cinnamon kaikesta ajatteli. Mitä hän ylipäätänsä tunsi. Viime päivinä Lily oli oppinut olemaan vaivaamatta itseään Cinnamonin tekemisillä ja keskittänyt kaikki ajatuksensa muihin asioihin. S.U.P.E.R-kokeisiin, Jamesiin, muihin Kelmeihin, Ariannaan. Rediin ja Jazziin. Johtajatytön velvollisuuksiin ja koulutehtäviin - totuus oli, että kun hän oikein kovasti yritti, ei hän oikeastaan tarvinnut Cinnamonia. Hän ei tiennyt, milloin muutos oli tapahtunut, mutta vähitellen hän oli alkanut unohtaa. Aivan kuten Remuskin. Aina kun Lily näki pojan, tämä istui jossakin sen tytön, Lauran, kanssa. Heillä näytti olevan hauskaa, ainakin silloin, kun he eivät tehneet läksyjään. Jos joku ahkeroi S.U.P.E.R-kokeiden eteen yhtä paljon kuin Lily, niin sitten se oli Remus.

Lily nousi ylös sängystä ja meni suoraan suihkuun. Arianna ja Alice nukkuivat vielä, eikä Lily voinut olla ihmettelemättä, miksi ihmeessä Cinnamon oli noussut niin aikaisin ylös, kun hänellä ei ollut edes Alicea seuranaan. Alice ei todennäköisesti heräisi vielä pitkään aikaan - hänellä oli tapana nukkua lauantaisin kymmeneen asti ja jättää menemättä aamupalalle. Myös Arianna nukkui pitkään aina kun sai mahdollisuuden. Hän valvoi yleensä melko myöhään Siriuksen kanssa välittämättä mistään sellaisista pikkuasioista kuin säännöt, jotka kehottivat menemään aikaisin nukkumaan. Edellisenä iltana Arianna ei kuitenkaan ollut jäänyt istumaan Siriuksen seuraksi oleskeluhuoneeseen, vaan oli tullut Lilyn kanssa yhtä matkaa makuusaliin, eikä Lily voinut kuin ihmetellä, mistä se oikein johtui. Hän ei kuitenkaan viitsinyt kysyä.

Puettuaan päälleen Lily vilkaisi vielä kerran nukkuvia ystäviään ja häipyi sitten makuusalista sulkien oven hitaasti kiinni perässään. Hän laskeutui portaat alas oleskeluhuoneeseen ja lysähti lähimmälle sohvalle istumaan, toivoen, että voisi nukkua. Että aika kuluisi nopeammin. Kello yhteen oli vielä liian monta tuntia jäljellä, eikä hän osannut rentoutua, vaikka ei itsekään osannut selittää itselleen, miksi. Miksi hän oli niin utelias kuuntelemaan, mitä Dumbledorella oli sanottavana? Hän huokaisi ja kietoi käsivartensa polviensa ympärille.

"En näköjään ole ainoa, joka ei saa unta", kuului huvittunut ääni hänen takaansa. Lily kääntyi ympäri, vaikka olikin tunnistanut Jamesin äänen katsomattakin. James seisoi sohvalla hänen takanaan, hiukset pörrössä ja väsynyt ilme kasvoillaan. Lily hymyili pojalle.

"En voinut olla miettimättä sitä, mitä asiaa Dumbledorella on. Entä sinä?"

"Sirius", James vastasi kuivasti. "Hän oli itse asiassa meistä kahdesta se, joka ei saa unta - se punapäinen tyyppi vaivaa häntä vieläkin tai jotakin, mutta joka tapauksessa, hän vaati minut heräämään yhtä aikaa kanssaan, että ei joutuisi olemaan yksin."

"Eikö se ole vähän epäreilua?"

"On." James huokaisi ja nyökkäsi. "Mutta se on Sirius."

"Itse asiassa hän on Sirius", korjasi Siriuksen ääni poikien makuusaleihin johtavista portaista. "Sana se saa minut kuulostamaan koiralta."

"Sinä olet koira", James huomautti pahantuulisesti luoden ystäväänsä silmäyksen, joka teki täysin selväksi, että hän ei ollut antanut anteeksi sitä, että Sirius oli niin julmasti herättänyt hänet kesken hänen uniensa.