○○○
Taehyung istui rauhallisesti toimiston edessä ja odotti pääsevänsä takaisin orpokotiin. Tämän päivän aikana pitäisi tulla ministeriön vastaus, pääsisikö miehenalku haluamaansa lukioon sekä asumaan paikan asuntolassa. Orpokoti ei ollut mukava paikka, mutta sentään parempi kuin laboratorio, joka oli jättänyt Taehyungiin suuren arven.
Taehyung ei ollut mikään mukava poika, päin vastoin. Orpokodin hoitajat saattoivat vain arvata kuka oli polttanut kodin vessan tai rikkonut portin. Se oli aina 'se outo poika' Taehyung.
Kun Taehyung oli saapunut orpokotiin, työntekijät olivat ajatelleet, että poika saisi pian uuden kodin. Pieni poika ei ollutkaan niin helppo tapaus. Seitsemännen kerran, kun poika palautettiin orpokotiin, henkilökunta luovutti.
Orpokoti yritti saada lapsille uusia perheitä, mutta uusin poika ei sulautunut joukkoon. Vanhemmat olivat huutaneet pojalle, jotkut lyöneet, kännisekoilujen kautta osa jopa pahoinpidelleet pahemmin.
Taehyung oli kasvattanut ympärilleen kovan kuoren, jonka sisälle ei päästänyt yhtään ketään. Hänellä oli suuria toiveita uudesta koulusta. Ehkä hän saisi vihdoin ystäviä, jopa tyttöystävän.
"Kim Taehyung."
Taehyung käänsi katseensa avautuneen oven suuntaan. Ovella seisonut mies katsoi penkillä istuvaa poikaa hieman pettyneenä. Pojalla ei vain ollut varaa edustaviin vaatteisiin, eikä orpokoti antanut paljoa vaatteita.
Poika nousi penkiltä ja hänen epäonnen myötä, kuului järkyttävä räsähdys. Taehyung rutisti silmänsä häpeissään kiinni, mutta avatessaan ne, hän ei huomannut mitään ihmeellistä.
Ovella seissyt mies ohjasi pojan sisälle toimiston kaltaiseen huoneeseen. Mies kertoi pojalle vaihtoehtoja, jotka saattaisivat joskus käydä toteen. Poika saattaisi päästä asuntolaan tai sitten ei. Jos hän ei ollutkaan tarpeeksi tavallinen, hän joutuisi erikoisosastolle.
Edes mies ei kuitenkaan tiennyt mitä Taehyung oli lapsena tehnyt. Kukaan muu, kuin kaupan nainen tiesi mitä oli oikeasti käynyt. Tausta tarina siitä, että nainen oli löytänyt pojan harhailemasta kadulla oli toiminyt hyvin ainakin tähän asti.
"Kuinka vanha olet, poika?" mies kysyi ja lueskeli edessään olevia papereita.
"Seitsemäntoista" Taehyung mutisi ja katsahti huoneen reunassa olevasta ikkunasta ulos.
"Sano, jos jokin menee väärin. Tanskalainen nainen toi sinut Koreaan, Daegun orpokotiin. Olet ollut noin seitsemässä eri perheessä ja sinut on palautettu jokaikisestä perusteena; poika on hullu, hän ei kuulu tänne, poika on varmasti yksi Tanskan laboratorion kadoinneista lapsista." mies luki papereistaan.
Taehyung puristi kätensä nyrkkiin jännittyneenä. Entä jos hän jäisi kiinni vuosien jälkeen? Jos hän ei pääsisikään koskaan opiskelemaan? Tai saisi pysyviä ystäviä. Orpokodissa pojalla oli ollut muutama ystävä, mutta kaikille oli löytynyt uudet perheet.
"Mä en tule laboratoriosta" Taehyung tokaisi pienessä paniikissa.
"En itsekkään uskoisi siihen... mutta papereissa lukee, että et ole tarpeeksi normaali koulua varten" mies kertoi pahoittelevasti.
"Mutta ei hätää. On eräs toinenkin, joka ei ole samanlainen kuin muut. Pääset hänen kanssa eräänlaiseen laitokseen, jossa teistä tehdään ajan myötä normaaleja. Metodi on käytössä joka ikisessä kaupungissa ja sitä käyttää monet sinun ikäisesi."
Taehyung ei voinut uskoa korviaan. Pojan unelmat murskaantuivat hänen silmiensä edessä.
"Kuka se toinen on? Kuka muu on epänormaali? Ehkä tunnen-" Taehyung hiljensi äänensä loppua kohti. Nyt ei kannattaisi paljastaa lapsuuden karkureissua.
