"Taehyung, oli mukava että olit täällä. Toivottavasti elämäsi kukoista muualla." orpokodin johtaja rutisti pojan kättä.
Taehyung tiesi, ettei mies sanonut tuota tosissaan. Poika vietäisiin pian tapaamispaikalle jonne nuorempikin henkilö tuotaisiin.
Poika oli kertonut jännittyneestä olostaan rouvalle, joka oli vain naurahtanut Taehyungin lievälle panikoinnille. Naisen mielestä poika mietti liikaa, vaikka olisi itsekkin hänen asemassaan säntäillyt ympäri huonetta samalla tavalla.
"Sinä selviät. Tule tervehtimään minua sitten, kun olet päässyt pois." rouva rutisti Taehyungia viimeisen kerran.
Mustan auton nahkapenkit eivät houkutelleet tai näyttäneet kovin mukavilta. Kuski kuitenkin huudahti pojalle sellaiseen äänensävyyn, ettei Taehyung uskaltanut sanoa mitään vastaan.
Auto hurisi ihmeen hiljaisesti. Radio oli hiljaisella, mutta silti poika erotti tutun laulun melodian. 'The broken heart club' ei soita monien kelloja, mutta Taehyungin mielessä se taikoo muistoja pintaan.
"Ulos" kuski tokaisi ja vilkaisi takapenkillä istuvaa poikaa murhaavasti.
Taehyung livahti ajoneuvosta mahdollisimman nopeasti, repäisi pienen laukkunsa mukaansa sekä ryntäsi rakennuksen portaille.
Tutun näköinen mies huikkasi Taehyungille portaitten päästä. Poika päätyi liittymään miehen seuraan. Lähemmäksi päästyään, hän tajusi, että mies oli sama henkilö joka oli auttanut hänet kirjautumaan orpokotiin Annan lähdettyä.
"Olet kasvanut." herra sanoi hieman ylpeästi.
"Niimpä taidan olla." Taehyung kohautti hartioitaan ja vilkuili ympärilleen.
"Taidat odottaa laitokseen pääsyä? Minä keksin koko järjestelmän. Eikös maailma olekkin pieni?" herra kyseli innoissaan odottaen pojan reaktiota.
Se ei kuitenkaan ollut miehen haluama. Taehyung tuijotti miestä silmät pullistuneina hölmistynyt ilme kasvoillaan. Poika ei olisi kuvitellut mukavan miehen kehittävän minkään laista persoonan muutos suunnitelmaa.
"Kiva." Taehyung sai päästettyä suustaan.
"Menehän nyt siitä, ne toisetkin pojat odottaa sinua aulassa." herra tiuskaisi ja kääntyi kannoillaan pois päin Taehyungista.
Epävarmoin askelin Taehyung lähti liikkumaan kohti korkeita tummia ovia. Sitten poika tajusi herran puhuneen 'toisista pojista'. Oliko heitä vielä enemmänkin?
Kysymykseen vastattiin kuitenkin nopeammin kuin Taehyung olisi osannut odottaa. Oven toiselta puolelta kuului kamalaa huutoa ja painavat askeleet lähestyivät ovea.
Hetkessä ovi oli selällään ja Taehyung maassa ovesta saadun osuman ansiosta. Poika oven suussa näytti vihaiselta, eikä hänen ilmeistään voinut lukea mitään.
Kuiva naurahdus pääsi pojan huulita. Taehyung skannasi lyhyen henkilön katseellaan ja sai heti olon siitä, että tuosta pojasta tulisi pelkkää harmia.
"Aijotko siinä kauankin istuskella?" poika kysyi vittuilevaan äänensävyyn.
Taehyung puristi kätensä nyrkkiin ja nousi kivilaattojen päältä ylös. Hänen mustaan huppariinsa oli jäänyt hiekan jälkiä, mutta poika ei antanut sen häiritä. Taehyung oli lukinnut katseensa tuntemattoman pojan silmiin.
Taehyung ei pystynyt sanomaan, oliko tuntematon poika häntä vuosia vanhempi vai nuorempi. Käytös oli ainakin alle kaksi vuotiaan tasoa. Ajatus sai Taehyungin hymähtämään.
"Hei kaksikko siellä ovella! Alkakaahan tulla tänne niin päästään lähtemään!" matala ääni huudahti rakennuksen sisältä.
Tuntematon poika mulkaisi Taehyungia ja lähti takaisin sisälle ovesta, jonka oli alunperin pamauttanut auki.
